Mikä näitä jäätelöitä oikein vaivaa nykyään???
Pakkauksissa myytävä jäätelö on pehmeätä mössöä joka ihan oikeasti ei edes maistu hyvältä. Aino-sössöt hylkäsin ajat sitten ja nyt kokeilin Daimjäätelöä jolta tuutin perusteella odotin sentään jotain ja se oli huonon makuista massaa jossa joukossa todella vähän etäisesti Daimin makuisia rakeita. Mies ei tiennyt mikä jäätelö oli kyseessä ja yllättyi kun olisi pitänyt Daimin makua olla. Oikeasti, jäätelöitä on jäänyt syömättä puoli pakkausta nyt moneen kertaan kun se vain ei maistu hyvältä.
Kommentit (315)
Pinkki Super-jäätelö on ihan vitsi. Jäätelö on vänyvää, kuorrute tahmaista, ei ritise suussa. Lisäksi koko on pienentynyt.
Kaukana siitä 80-luvun originaalista herkusta.
Nyt en uskalla ostaa enää niitä muitakaan makuja.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki Valion jäätelöt on moskaa. Maistuu palmurasvalta kaikki ja joltain keinoaineilta kaikki.🤢🤮
Siirapilta. 3 kaverin jäätelöt on hyviä ja Jymy. Sekä Magnum. Uudet Tupla- jäätelöt myös hyviä.
Maistuu tärkkelysiirapilta nuo Valion jäätelöt.Ainoa syötävä on vanhanajan vanilja.
Ihan tulee ikävä niitä lapsuuden aidon kerman, puhtaan makuisia jäätelöitä. Ihan perusvanilja oli hyvää.
Vierailija kirjoitti:
1970-1980 luvuilla oli todella herkullisia jäätelöitä. Nyt niissä maistuu joko eltaantunut maito tai keinotekoinen vanilja(sokeri). Kauheeta p...aa jäätelöt nykyään. Vain Ben&jerry, Aino jäätelö suklainen mokka unelma.
Ben&Jerryissä on liikaa tavaraa, ja liian makeita. Se varsinainen jäätelömassa ei ole erityistä.
Hägen jäätelöt hyviä.
Olen laihiksella, niin ei tule syötyä jäätelöitä. Toffeetuutit suosikkejani ja ihan valion lakritsi litran paketissa.
Vierailija kirjoitti:
DDR-Suomen asukkaat kaipaa tiiliskiviään :D Te ette tiedä hyvästä jäätelöstä mitään.
Jep, totuus on että jäätelöiden valikoima ja laatu on vain parantunut vuosien myötä. Mutta kun enää ei saa sitä kivikovaa DDR-tiiltä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä yritän välttää niiden jäätelöiden ostamista, joiden valmistajat toimivat edelleen Venäjällä. Näitä ovat mm. Froneri ja Unilever, samoin General Mills, joka tekee Häagen-Dazs -jäätelöitä.
Tuntuu, että koko globaali jäätelöbisnes on keskittynyt putnistien käsiin. No, onneksi on muutamia oikeasti kotimaisia ja vieläpä varsin laadukkaita vaihtoehtoja. Suuryritysten jäätelöt kannattaa jättää hyllyyn.
Mitkä niitä kotimaisia varsin laadukkaita jäätelöitä on?
Helsingin Jäätelötehdas, Tampereen Jäätelötehdas, Jymy, Kolme Kaveria ainakin. Varmaan muitakin löytyy.
Helsingin jäätelötehtaan vaniljajäätelö ainakin on yksi iso vitsi :D
Vesi, sokeri, VOI, rasvaton MAITOjauhe, emulgointiaine (rasvahappojen mono- ja diglyserolit), sakeuttamisaineet (karrageeni, natriumkarboksimetyyliselluloosa, guarkumi), vanilja-aromi.
Jymy ja kolme kaveria käyttävät vähintään glukoosisiirappia, joka ei laadukkaaseen jäätelöön kuulu ja tampereen jäätelötehdas ei edes kerro mitä heidän jäätelönsä sisältävät.
Se siitä laadukkuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970-1980 luvuilla oli todella herkullisia jäätelöitä. Nyt niissä maistuu joko eltaantunut maito tai keinotekoinen vanilja(sokeri). Kauheeta p...aa jäätelöt nykyään. Vain Ben&jerry, Aino jäätelö suklainen mokka unelma.
Ben&Jerryissä on liikaa tavaraa, ja liian makeita. Se varsinainen jäätelömassa ei ole erityistä.
Hägen jäätelöt hyviä.
'Hägen' jäätelöt on brändättyä geeneeristä paskaa eivätkä mitenkään erikoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä yritän välttää niiden jäätelöiden ostamista, joiden valmistajat toimivat edelleen Venäjällä. Näitä ovat mm. Froneri ja Unilever, samoin General Mills, joka tekee Häagen-Dazs -jäätelöitä.
Tuntuu, että koko globaali jäätelöbisnes on keskittynyt putnistien käsiin. No, onneksi on muutamia oikeasti kotimaisia ja vieläpä varsin laadukkaita vaihtoehtoja. Suuryritysten jäätelöt kannattaa jättää hyllyyn.
Mitkä niitä kotimaisia varsin laadukkaita jäätelöitä on?
Helsingin Jäätelötehdas, Tampereen Jäätelötehdas, Jymy, Kolme Kaveria ainakin. Varmaan muitakin löytyy.
Helsingin jäätelötehtaan vaniljajäätelö ainakin on yksi i
Sinä et vain tiedä laadukkaan jäätelön tekemisestä hevon helvettiä :D
Vierailija kirjoitti:
Hassua, minulla ei ole ollut tuollaista ongelmaa yhdenkään kaupasta mukaan lähteneen jäätelön kanssa. Varsinkin Ainon vadelmasuklaa on ykkösherkkuani.
Sama juttu kyllä Geishan ym. "palmuöljyllä pilatun" suklaan kanssa, mistä palstalla aina kohkataan. Ihan yhtä hyvältä ne minulle maistuvat kuin lapsenakin.
Mun mielestä juuri mikään suklaa tai jäätelö ei maistu enää samalta kuin vaikka 90-luvulla tai vielä 2000-luvullakin, ehkä jopa 2010-luvulla. Voi olla, että oma makuaistini on muuttunut, mutta esim. jäätelöt ovat nykyään todella vetisen makuisia ja koostumus on usein erilainen kuin ennen, sellainen kitalakeen tarttuva eikä suuhun sulava. Kaikki on lisäksi ihan ylimakeita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä yritän välttää niiden jäätelöiden ostamista, joiden valmistajat toimivat edelleen Venäjällä. Näitä ovat mm. Froneri ja Unilever, samoin General Mills, joka tekee Häagen-Dazs -jäätelöitä.
Tuntuu, että koko globaali jäätelöbisnes on keskittynyt putnistien käsiin. No, onneksi on muutamia oikeasti kotimaisia ja vieläpä varsin laadukkaita vaihtoehtoja. Suuryritysten jäätelöt kannattaa jättää hyllyyn.
Mitkä niitä kotimaisia varsin laadukkaita jäätelöitä on?
Helsingin Jäätelötehdas, Tampereen Jäätelötehdas, Jymy, Kolme Kaveria ainakin. Varmaan muitakin löytyy.
Helsingin j
Sinä et vain tiedä laadukkaan jäätelön tekemisestä hevon helvettiä :D
Sen ainakin tiedän, että laadukkaan jäätelön pääraaka-aine ei koskaan ole vesi.
Olen jo tässä pitempään miettinyt turhakkeen eli jäätelokoneen ostoa, kun nuo kaupan jäätelöt ovat lähinnä jäätelön irvikuvia. Mutta taas yksi laite viemässä tilaa, jota ei nyt kovin usein käytetä....kun alkuinnostus on ohi.
Ennen jäätelöt olivat pakastimesta otettuna niin kovia. että ei saanut helposti leikattua palaa. Nykyisin ainakin muovirasioissa olevat jäätelöt pysyvät pakastimessakin melko pehmeinä ja ovat rakenteeltaan muutenkin erilaisia kuin entisaikojen kermajäätelöt..

Glukoosisiirappi toimii humektanttina ja pehmentäjänä ja näin ollen Vähentää jäätelön kovuutta: Glukoosisiirappi ei jäädy täysin pakastimessa, joten se auttaa tekemään jäätelöstä pehmeämpää ja helpommin lusikoitavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1970-1980 luvuilla oli todella herkullisia jäätelöitä. Nyt niissä maistuu joko eltaantunut maito tai keinotekoinen vanilja(sokeri). Kauheeta p...aa jäätelöt nykyään. Vain Ben&jerry, Aino jäätelö suklainen mokka unelma.
Ben&Jerryissä on liikaa tavaraa, ja liian makeita. Se varsinainen jäätelömassa ei ole erityistä.
Hägen jäätelöt hyviä.
H-D:n jäätelöistä kaipaan mansikkakermaa, mutta sitä en ole nähnyt Suomen valikoimissa vuosiin. Se oli yksinkertaista mutta hyvää. Ei liian makeaa ja aito mansikan maku.
B&J:n jäätelöt ovat todellakin ällöttävän makeita, ja niissä tuntuu olevan enemmän muuta kuin jäätelöä. B&J:llä oli yksi hyvä kevyempi maku, Bohemian Raspberry. Tykkäsin siitä paljon, mutta se katosi. Se on kyllä tuotu tänä vuonna takaisin, mutta vegaanisena. Katselin tuoteselostetta: vettä ja kaiken maailman sokereita - ei todellakaan kiitos enää.