Miksi niin moni ihminen ei tervehdi?

En tiedä, mutta tuttua tuo on minunkin työpaikalla.

Suomalaiset ovat tuollaisia mörköjä.

Itse ottelen joskus kuvia itsestäni ja luulen katsoneeni  neutraalilla passi-ilmeellä kameeraan mutha kun tarkistan kuvan, huomaanhi katsonneeni  vähän kuin tonnin seteli-sketsissä myyjä lievästi vihaisella ilmeellä pöydässä istuvaa 998:n markan väärtejä pikkovohvelikahveja nauttivaa asiakastansa & itseinhon

Niillä on päässyt hiertämään kauranjyvä reisiterminaaliin. Silloin ei paljoa hymyilytä.

Koska ollaan Suomessa.

Moon aikoonaan jo kerran sanonu ja se saa riittää 

Itse ihmettelen lähinnä sitä todella erikoista ilmiötä, että tervehditään tuttua JOSKUS muttei aina 😀 Tätähän monet ulkomailta töihin tulleet ihmettelevät myös. 

Tuntemattomia en kyllä tervehdi minäkään, koska se todennäköisyys siihen etteivät he vastaa mitään (ja tunnen itseni hölmöksi) on suuri. 

Toinen äärimmäisen hyvä kysymys on, miksi suomalaiset tuijottaa möllöttävät. Kaikkia. Koko ajan. 

Työpaikkakontekstissa olen havainnut tuon yleisyrmeyden sellaisena suojakeinona jolla yritään välttää mahdolliset ylimääräiset keskustelut ja lisätehtävät, ja yritetään "suojella" omaa työaikaa näiltä.

Ajatellaan että jos näytän oletusarvoisesti aina varmuuden vuoksi vähän tuittuuntuneelta, niin minua pidetään kiireisempänä/stressaantuneempana kuin olenkaan jolloin toivottavasti harvempi lähestyy ja pyytää tekemään jotain mitä en haluaisi tehdä.

Lapsellinen, mutta tavallaan ymmärrettävä ajatusmalli.

Moukkamaista. Metsäläisyyttä.

Suomesta puuttuu se sellainen nopea tervehtimisen tapa, että vaikka tervehtii, ei ole pakko jäädä juttelemaan. Monet ehkä ajattelevat, että jos tervehdin, minun olisi kyseltävä kuulumiset jne. Suomalaisten heikko small talk -kyky edesauttaa tätä. Jos ruvetaan juttelemaan, pitäisi aina jutella asiasta, jolloin keskustelu saattaa olla raskasta ja kestää. 

Small talk ja nopea tervehtiminen ovat kivoja eleitä. Ei tarkoita, että tarvitsisi jutella pitkään. Jos jonkun kanssa sitten synkkaa, niin sittenhän tietty voi jutella pitkään ja vaikka mistä. 

Ihmettelen samaa. Kai se joku päävika on. Ei ainakaan normaalia käytöstä mielestäni ole.

Vierailija kirjoitti:

Itse ottelen joskus kuvia itsestäni ja luulen katsoneeni  neutraalilla passi-ilmeellä kameeraan mutha kun tarkistan kuvan, huomaanhi katsonneeni  vähän kuin tonnin seteli-sketsissä myyjä lievästi vihaisella ilmeellä pöydässä istuvaa 998:n markan väärtejä pikkovohvelikahveja nauttivaa asiakastansa & itseinhon

Mutta mikset tervehdi & näin?

Tuttua myös omalta työpaikalta. 

Haluaisin kuulla selityksen tällaiselta ihmiseltä joka ei tervehdi. Meilläkin työpaikalla on porukkaa joka välillä tervehtii ja välillä ei. 

Kirjoitin joskus lehteen, että työpaikkani on täynnä junttinaisia , jotka ei tervehdi kuin rehtoria ja katsovat halveksien muita tässä laitoksessa työskenteleviä. Viikon verran sitten kaikki oli kuin ranskalaisia tervehtimisneen ja kirjoittivat vastineen , että puhun paskaa, Sitten viikon päästä kukaan ei tervehtinyt.. Opeta tässä nyt nuorisoa käyttäytymään..

Vierailija kirjoitti:

Suomesta puuttuu se sellainen nopea tervehtimisen tapa, että vaikka tervehtii, ei ole pakko jäädä juttelemaan. Monet ehkä ajattelevat, että jos tervehdin, minun olisi kyseltävä kuulumiset jne. Suomalaisten heikko small talk -kyky edesauttaa tätä. Jos ruvetaan juttelemaan, pitäisi aina jutella asiasta, jolloin keskustelu saattaa olla raskasta ja kestää. 

Small talk ja nopea tervehtiminen ovat kivoja eleitä. Ei tarkoita, että tarvitsisi jutella pitkään. Jos jonkun kanssa sitten synkkaa, niin sittenhän tietty voi jutella pitkään ja vaikka mistä. 

Vielä parempi vaihtoehto on nopea tervehtiminen ilman small talkia (lue: tyhjänpuhumista).

Joo, ottaa päähän huonot käytöstavat. Ihmettelen miksi jotkut vanhemmat eivät tervehdi päiväkodin eteisessä tai ulkona. Niin vaikka meidän lapset on päivittäin samassa ryhmässä.

Ollaan varmaankin sen verran vähän aikaa asuttu kalustetuissa huoneissa, että metsäläisyys näkyy meissä noin.

No joo. Ajattelen että jos ei tervehdi niin pitäkööt tunkkinsa. Mölöjä kun ovat niin parempi jättää omiin oloihinsa.

Vierailija kirjoitti:

"Toinen äärimmäisen hyvä kysymys on, miksi suomalaiset tuijottaa möllöttävät. Kaikkia. Koko ajan."

En tiedä onko kysymys "äärimmäisen" hyvä, mutta kyllä sitä kannattaa jonkin aikaa miettiä jos ei ole ennen niin tehnyt.

Katsominen on hermoston keino kerätä välimatkan päästä informaatiota, siis ymmärrystä. Koska katse voi kerrallaan olla kohdistettuna vain yhteen kohteeseen, teemme jatkuvasti tiedostettuja ja tiedostamattomia valintoja siitä mihin kulloinkin katseemme, siis yhden etäymmärryskapasiteettimme, suuntaamme.

Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kussakin ympäristössä se yksityiskohta josta koemme kulloinkin tarvitsevamme ja saavamme eniten tietoa, on se johon katseemme tuolloin kohdistuu. Tämä on usein myös tiedostamatonta tai vaistoihin ja reflekseihin perustuvaa.

Lähtökohtaisesti, keskimääräisen informatiivisen tärkeyden vuoksi, tuo kohde on ennemmin liikkuva kuin paikallaan oleva, ennemmin elävä kuin eloton, ennemmin eläin kuin kasvi, ennemmin ihminen kuin eläin, ennemmin kasvoit kuin muu keho, ja kasvoista ennemmin silmät kuin muut kasvon piirteet (tai esim. meluisassa ympäristössä suu, jos yritämme saada puheesta selvää). Tämä hierarkia ohjaa meitä suurimman osan ajasta. Sinne katsotaan mikä kiinnostaa, mistä kaivataan informaatiota.

Saman ilmiön huomaat myös omista kokemuksistasi. Jos sinua ei olisi kiinnostanut mitä nämä "kaikkia koko ajan" tuijottavat katsovat, etkä olisi itse katsonut heitä (ilmeisesti teet näin "koko ajan" koska olet perillä heidän katsesuunnistaan), et olisi ollut tietoinen koko asiasta. Entä jos nuo muut pitävät sinua tuijottajana kun omien sanojesi mukaan jatkuvasti heitä katselet?