Se, ettei Putinin punaista viivaa ole vielä ylitetty, ei tarkoita, etteikö sitä olisi olemassakaan
Muistutuksena vaan niille jotka keulivat että länsi voisi huoletta antaa Ukrainan iskeä länsiaseilla Venäjälle ja jopa operoida hävittäjiä Ukrainan ilmatilassa, tai äärimmäisessä tapauksessa lähettää joukkoja.
Tuo on harhakuvitelmaa, koska olemme pysyneet edelleen mukavuusalueella kun Putin ei kohdistanut vielä suoria kostotoimia, ellei sitten hybridihyökkäyksiä lasketa.
Eskalaatio on edelleen mahdollinen.
Kommentit (23)
Se vanha fabu bluffaa hyvin. Jos se haluaisi ja pystyisi pahempaan se olisi tehnyt sen jo.
Punainen viiva putlerilla on perceessään.
Siitä välitöntä vastaustakin minkä lupasi sodan alkupäivinä, on odoteltu kohta 800 päivää. Sillä sellainen piti tulla niiden tahojen suuntaan jotka millään muotoa erehtyvät puuttumaan kolmen päivän paraatimarssiin.
Taisi olla taas kerran vain venäläistä suursanaisuutta, eikä mitään muuta.
On sillä, mutta se on ruskea ja se on siellä sen matkalaukussa.
Ryssykkäläiset ovat täysin yksipuolisesti ja ilman mitään vastapuolen provosointia tai uhkaa hyökänneet itsenäiseen maahan ja tehneet sotarikoksia minkä kerkeävät. Mitään viivoja ei enää ole, vaan aivan selvää on, että kaikki konventionaaliset toimet ovat tuollaista maata vastaan sallittuja ja odotettuja.
Oli aivan valtava virhe, ettei tätä tehty selväksi jo kauan sitten.
Vierailija kirjoitti:
Siitä välitöntä vastaustakin minkä lupasi sodan alkupäivinä, on odoteltu kohta 800 päivää. Sillä sellainen piti tulla niiden tahojen suuntaan jotka millään muotoa erehtyvät puuttumaan kolmen päivän paraatimarssiin.
Taisi olla taas kerran vain venäläistä suursanaisuutta, eikä mitään muuta.
Putin tarkoitti uhkauksellaan suoraa puuttumista sotaan, eli jos "joku tulee Venäjän väliin..."
Eskalaatio alkoi jo 2022, mutta se on voinut jäädä huomaamatta, jos on lukenut vain sellaisen maan lehdistöä, missä sodasta ei saanut puhua.
Surullista, että jokainen tämän vakiotrollin avaus kasvattaa meidän kaikkien inhoa kaikkea venäläisyyteen liittyvää kohtaan. Kukaan meistä ei enää elinaikanaan tule ajattelemaan venäläisestä kulttuurista, kielestä tai niistä ihmisistä mitään hyvää. Jopa monet Venäläinen-sukunimellä olevat täysin suomalaiset ihmiset ovat vaihtaneet nimensä, koska inhoavat sen tuomaa konnotaatiota niin syvästi.
Kehtaatkin sinä iigori puhua jostan punaisesta viivasta. putler ja venäjä ylittivät sen itse jo kauan sitten ja se on vain EUn ja NATOn sivistyneisyyden tulosta, että venäjää ei olla vielä tuhottu täydellisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siitä välitöntä vastaustakin minkä lupasi sodan alkupäivinä, on odoteltu kohta 800 päivää. Sillä sellainen piti tulla niiden tahojen suuntaan jotka millään muotoa erehtyvät puuttumaan kolmen päivän paraatimarssiin.
Taisi olla taas kerran vain venäläistä suursanaisuutta, eikä mitään muuta.
Putin tarkoitti uhkauksellaan suoraa puuttumista sotaan, eli jos "joku tulee Venäjän väliin..."
No hyvä. Sitten voidaan aseistaa hampaisiin asti ukrainalaiset ja tuottaa kaikki mahdollinen tiedustelutieto ja koulutus sinne.
Ryssätorakat tapetaan
Siperiaan kaikki haudataan
Venakkohuorat raiskataan
Sapelit suoleen jemmataan
Vierailija kirjoitti:
Ryssätorakat tapetaan
Siperiaan kaikki haudataan
Venakkohuorat raiskataan
Sapelit suoleen jemmataan
Ei me olla mitään venäläisiä. Hyi sinua.
Jos Ukrainassa saa käyttää iranilaisia ja pohjois-korealaisia aseita, on ihan kohtuullista käyttää länsiaseita rysylässä.
Vierailija kirjoitti:
Kehtaatkin sinä iigori puhua jostan punaisesta viivasta. putler ja venäjä ylittivät sen itse jo kauan sitten ja se on vain EUn ja NATOn sivistyneisyyden tulosta, että venäjää ei olla vielä tuhottu täydellisesti.
Et taida ymmärtää mitä eskalaatiolla tarkoitetaan?
Jos sota kärjistyy suoraksi konfliktiksi ydinasevaltojen välillä ja kostonkierre lähtee käsistä niin seurauksena on koko elinkelpoisen maailman tuhoutuminen.
Emme toki saa antaa Putlerilla vapaita käsiä siksi että hän on ehkä riittävän hullu käyttämään ydinasetta, mutta emme voi myöskään ignoorata sitä että venäjä on olemassa omine intresseineen eikä ole häviämässä mihinkään.
NATO piirsi aikanaan karttoihinsa linjan Suomesta Georgiaan jolla eristetään Venäjä lännestä ja lähi-idästä. Tämä aikana jolloin venäjä oli NATOa rauhanomaisempi toimija maailmassa. Valitettavasti piirsivät linjan itäpuolelle jääväksi Ukrainan.
En hyväksy missään nimessä venäjän hyökkäystä mutta meidän kaikkien pitää ymmärtää tilanne monelta kantilta. Se ei ole Ukrainan pettämistä. Itsensä pettäminen on kaikkien pettämistä.
Puten "punainen viiva" on elintarvikevärillä käsiteltyä leivinjauhetta.
Vierailija kirjoitti:
Siitä välitöntä vastaustakin minkä lupasi sodan alkupäivinä, on odoteltu kohta 800 päivää. Sillä sellainen piti tulla niiden tahojen suuntaan jotka millään muotoa erehtyvät puuttumaan kolmen päivän paraatimarssiin.
Taisi olla taas kerran vain venäläistä suursanaisuutta, eikä mitään muuta.
Niin eikös se parin viikon "erikoisoperaatio" nyt ole ollut käynnissä jo kolmatta vuotta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kehtaatkin sinä iigori puhua jostan punaisesta viivasta. putler ja venäjä ylittivät sen itse jo kauan sitten ja se on vain EUn ja NATOn sivistyneisyyden tulosta, että venäjää ei olla vielä tuhottu täydellisesti.
Et taida ymmärtää mitä eskalaatiolla tarkoitetaan?
Jos sota kärjistyy suoraksi konfliktiksi ydinasevaltojen välillä ja kostonkierre lähtee käsistä niin seurauksena on koko elinkelpoisen maailman tuhoutuminen.
Emme toki saa antaa Putlerilla vapaita käsiä siksi että hän on ehkä riittävän hullu käyttämään ydinasetta, mutta emme voi myöskään ignoorata sitä että venäjä on olemassa omine intresseineen eikä ole häviämässä mihinkään.
NATO piirsi aikanaan karttoihinsa linjan Suomesta Georgiaan jolla eristetään Venäjä lännestä ja lähi-idästä. Tämä aikana jolloin venäjä oli NATOa rauhanomaisempi toimija maailmassa.
Pitänee suunnilleen paikkansa, vaan mikä on vaihtoehto? Annetaanko Putinin hävittää koko Ukraina, ja seuraavaksi .. ?
Täytynee elää toivossa että sopivasti Ukrainaa tukemalla Putinille käy kuten sammakolle kattilassa: ei älyä hypätä pois ennen kuin on myöhäistä. (Oikeasti sammakko kyllä taitaa älytä mutta hyvä vertaus silti)
Putinin punainen viiva? Onko Putte sittenkin NAINEN?! 😱