Isäksi 52-vuotiaana?? Miten mahtaa sujua?

Pikkulapsiaika voi vielä mennäkin, mutta sitten kun olet itse eläkeiässä ja lapset kaikkein kalleimmillaan, eli teinejä niin voi tulla rahasta tiukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Paremminhan tuolla vanhalla patulla on aikaa ku nuorilla isillä.

52-vuotias on töissä vielä 20 vuotta. Ja keharin kasvatus on työlästä.

Tuskin sillä edes seisoo.

Nyt on kyllä hyväuskoinen hopis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan paremmin kuin monelta nuoremmalta. Ja aikaa on paremmin panostaa lapseen kun työura on jo iltapuolella. Ehtii seistä 5 iltaa viikossa fudiskentän/jääkiekkokaukalon reunalla ja myydä viikonloput makkaraa, joulukuusia, kahvia jne. harrastusten varainkeruussa. Siinä iässä on jo perspektiiviä siihen mikä on tärkeää ja mikä ei, kaverien kanssa bilettäminen vai perhe.

Skeidaa.

Tiedän pari "karismaattista herrasmiestä", jotka ovat onnistuneet löytämään toiselle / kolmannelle kierrokselle itseään 20 v nuoremman naisen, ja tehneet näiden kanssa lapsia 55-70 v iässä. 

Ei tullut mitään. 

- Eläke ei tahtonut riittää lapsiperheen menoihin, molemmilla ukoilla oli kokemusta lapsiperheestä edellisen kerran 90-luvulta, ja taju rahan arvosta oli mennyt jo sekaisin. Molemmat joutuivat ottamaan eläkeiässä osa-aika/keikkatöitä, jotta saavat el

Kapeasti pelkkää taloudellista asemaa jos vertailee niin tyypillisesti 50-vuotias on huomattavasti paremmassa tilassa. Etenkin kun ei ole ollut perhettä elätettävänä aikaisemmin. Ehtinyt varallisuutta karttua.

Tiedän hyvin läheltä yhden. 50+ uuteen liittoon, edellisestä kolme aikuista lasta, tästä nykyisestä kaksi. Aivan arsesta, ei jaksanut hoitaa pikkulapsiarkea lainkaan. Kaiken huippu oli ennen seitsemääkymppiä alkanut muistisairaus, joka teki hänestä uudelle puolisolle pelkän riippakiven ja tuomitsi omaishoitajuuteen. Täysi fiasko koko elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paremminhan tuolla vanhalla patulla on aikaa ku nuorilla isillä.

 

 

Aikaa voi ollakin, mutta ei jaksamista. Vielä viisikybäsenä sitä voi olla ihan voimiensa tunnossa (tai ainakin onnistuu itselleen uskotella, että minä olen vielä nuori), mutta vain 10 vuotta myöhemmin sen huomaakin että ikä ei tule yksin vaan kolottaa siltä ja jomottaa täältä eikä enää selkä taivukaan kuin nuorena ja tekee mieli ottaa iltapäivällä tirsat..

 

Mun vanhemmat on 77 ja 79 eikä ole vieläkään tuollaisia. Hyvin aktiivisia ikäihmisiä ovat, matkustelevat, tekevät remppaa mökillään tai talossaan, harrastavat monenlaista (isä mm. käy edelleen kuntosalilla kolmesti viikossa).

Eri reilua, kun parikymppinen lapsi on pahimmillaan iäkkään vanhempansa omaishoitaja. Sivusta seurasin, kuinka mun puoliso (25+) uuvutti itsensä iäkkäiden vanhempiensa (80+) hoitajana ja huolehtijana. 

Vierailija kirjoitti:

Eri reilua, kun parikymppinen lapsi on pahimmillaan iäkkään vanhempansa omaishoitaja. Sivusta seurasin, kuinka mun puoliso (25+) uuvutti itsensä iäkkäiden vanhempiensa (80+) hoitajana ja huolehtijana. 

Onko se sitten parempi, että on sitä neli- tai viisikymppisenä? Useimmille se on paljon raskaampi elämänvaihe tuota olla, kun on omat lapsetkin usein vaativassa iässä, työura vaativassa vaiheessa, yms. 

Oma isäni sai nuorimman sisarukseni sinä vuonna, kun täytti 50. Vauva-aika meni tietääkseni ongelmitta.

Mun mies oli 56, kun meidän lapsi syntyi. Olen itse 12 vuotta nuorempi. Miehellä oli ennestään 1 lapsi nuoruuden avioliitosta, aikuinen jo silloin. 

Hyvinhän tämä on sujunut, molemmilta. Joku sanoi, että vaikea luopua elämän mukavuudesta kun on lapset jo pois jaloista. Mutta meillä päinvastoin, elämä oli alkanut tuntua merkityksettömältä ilman mitään tarkoituksellista tekemistä, kun oli ehtinyt jo niin kauan vaan olla ja nautiskella. Lapsi palautti heti tunteen, että omalla elämällä on merkitys ja tarkoitus. 

Nuo taas, että koulussa kiusataan yms. Ei hyvänen aika kiusaajille saa antaa sellaista valtaa, että jopa lapsia jätetään tekemättä koska kiusaajat voi kiusata. Kiusaajat laitetaan kuriin, jos kiusaavat, olipa syy mikä tahansa. Eikä niin että pelätään tehdä lapsia vanhempana tai antaa tiettyjä nimiä, koska muuten kiusaajat kiusaa.

Vierailija kirjoitti:

No varaudu ainakin siihen, että sua luulaan aina lapsen papaksi. Olet melkein 60 kun se menee kouluun. 🙈 

Ja vietät 70-vuotispäiviä kun lapsesi alkaa olla täysi-ikäinen. Mikäli siis olet vielä elossa. Mikä onni ja autuus onkaan eläkeikäisenä kuunnella teinin kiukuttelua ja ovien paiskomista. Toisaalta plussaa on se, että tuossa iässä eturauhanen ramppauttaa kusella pitkin yötä joten siihen ei välttämättä erikseen herää kun teini kotiutuu yöjuoksuiltaan..

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiaika voi vielä mennäkin, mutta sitten kun olet itse eläkeiässä ja lapset kaikkein kalleimmillaan, eli teinejä niin voi tulla rahasta tiukkaa.

Totta, mutta lasten äitihän on paljon nuorempi, niin hän voi tehdä uraa sillä aikaa, kun eläkeikäinen mies hoitaa lapset ja kodin.  

Sitten on kivasti omat lapset ja lapsenlapset sekaisin. Omat lapset varmasti "kiittää" tästä siirrosta. Voikun ihmiset osaisi vanheta arvokkaasti, mut pistetään kampoihin kaikin voimin. Siitetään vaan uutta elämää. Minkähänlaatuisia siittiöitä lienevätkään nämä viiskymppisten siimahännät?

Vierailija kirjoitti:

Se on mukava seisoskella +60-vuotiaana jossain kentän reunalla palelemassa, myydä makkaraa tai kulkea lapsen kanssa kalassa ja könytä hoplopeissa ja huvipuistoissa. Istua vanhempainilloissa ja auttaa lasta läksyissä..

Monet isovanhemmat haaveilevat että saavat lapsenlapsia pääsevät osallistumaan mainitsemaasi toimintaan.

Olet ilmeisesti itse 20-30v kun ajattelet että 60v ovat raihnaita vanhuksia jotka eivät jaksa mitään tai joilla on bilevaihde päällä ja kun saavat taas tulla ja mennä miten lystäävät.

Oletko ajatellut että monet meistä aikuisista olettavat elävänsä terveenä vielä pari-kolmekymmentä vuotta, eikä meillä ole suurta halua bilettää ja kierrellä maailmalla, vaan esimerkiksi oma suurin haaveeni olisi olla isä terveelle ja onnelliselle tyttärelle, mainitsemillasi "riesoilla". Oli lähellä toteutua vielä pari vuotta sitten kun olin 50v.

Vierailija kirjoitti:

Sitten on kivasti omat lapset ja lapsenlapset sekaisin. Omat lapset varmasti "kiittää" tästä siirrosta. Voikun ihmiset osaisi vanheta arvokkaasti, mut pistetään kampoihin kaikin voimin. Siitetään vaan uutta elämää. Minkähänlaatuisia siittiöitä lienevätkään nämä viiskymppisten siimahännät?

Niinistön lapsen kasvun seuraamisesta saamme yhden esimerkin. Mikä on sen lapsen osalta oma veikkauksesi. Kuinka arvottomasti Sauli on muuten vanhennut?

Vierailija kirjoitti:

Tiedän hyvin läheltä yhden. 50+ uuteen liittoon, edellisestä kolme aikuista lasta, tästä nykyisestä kaksi. Aivan arsesta, ei jaksanut hoitaa pikkulapsiarkea lainkaan. Kaiken huippu oli ennen seitsemääkymppiä alkanut muistisairaus, joka teki hänestä uudelle puolisolle pelkän riippakiven ja tuomitsi omaishoitajuuteen. Täysi fiasko koko elämä.

Lopulta ensimmäisen ja toisen liiton lapset vielä riitelevät perinnöstä kuoleman jälkeen. Uusperheiden perinnönjako voi olla aikamoinen sotku, jos eron jälkeen on jäänyt ositukset tekemättä tai lapset eivät ole väleissä keskenään. 

Mitä luulette, onkohan lapset väleissä keskenään? Eivät varmasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varaudu ainakin siihen, että sua luulaan aina lapsen papaksi. Olet melkein 60 kun se menee kouluun. 🙈 

 

 

 

 

Ja vietät 70-vuotispäiviä kun lapsesi alkaa olla täysi-ikäinen. Mikäli siis olet vielä elossa. Mikä onni ja autuus onkaan eläkeikäisenä kuunnella teinin kiukuttelua ja ovien paiskomista. Toisaalta plussaa on se, että tuossa iässä eturauhanen ramppauttaa kusella pitkin yötä joten siihen ei välttämättä erikseen herää kun teini kotiutuu yöjuoksuiltaan..

Mitä väliä sillä on jos minulla olisi pieni oma lapsi ja minua luultaisiin lapsen isoisäksi? En ole mikään nainen joka itkee ikärasismista ja mummoittamisesta.

Oma äitini kävi töissä koko lapsuuteni, joten lähivanhempani oli käytännössä isoäitini. Isäni oli tunnollinen ja halusi tehdä parhaansa perheen eteen ja näin häntä harvoin, joten suhde isääni jäi etäiseksi. Isoäitini täytti 70v kun olin armeijassa ja kuoli kun olin 30v. Isoäidin kuolema oli minulle kovempi paikka kuin oman äitini, vaikka molemmat kuolivat vanhana.

Siskoni erosi lapsensa isästä ja oli lapsen lähivanhempi. Meinasi kuolla syöpään kun lapsi oli vähän alle 20v.

Vanhempana ehtii ja osaa käyttää enemmän aikaa ja keskittyä siihen mikä on tärkeintä, eli perheeseen. Taloudellisesti olen vuosi vuodelta varakkaampi. Rahaa jää kohtuullisesti yli enkä saa niitä mukaani viimeiselle matkalle.

Ehdottomasti kannatettava. Rakkaus lapseen ei katoa iän mukana. Ihmeellisesti sitä vain jaksaa. Lapsi on rikkaus ja rakkaus. Itsekin pysyy nuorena. Juoksut on juostu ja ei se somekaan ole tärkein. Elämänviisaus joka iän myötä tulee on parasta myös lapsen kannalta.