Skandaali: Yksityiset lääkäripalvelut leikkaavat lasten kielijänteitä ilman mitään lääketieteellistä syytä!
SUOMEN Lastenlääkäriyhdistys on huolissaan, että monen vauvan kieli- tai huulijänne leikataan turhaan ilman lääketieteellistä perustetta.
Leikkaukset ovat yleistyneet viime vuosina yksityisessä terveydenhuollossa.
Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan vuonna 2023 vauvoille tehtiin avohoidon hoitoilmoitusrekisterin mukaan yksityisellä puolella noin 340 kielijänteen leikkausta, kun sitä edeltävänä vuonna luku oli vähän yli 140. Tämän vuoden talven ja kevään aikana leikkauksia on tehty jo lähes 250.
Lisäksi vuonna 2023 terveydenhuollon hoitoilmoitusrekisterin mukaan 04-vuotiaille tehtiin yksityisellä puolella 126 kielijänneleikkausta. Edeltävänä vuonna luku oli 25. Julkisessa terveydenhuollossa leikkausmäärät ovat pysyneet viime vuodet pitkälti samalla tasolla.
Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta, joka antaisi perusteet operaatioiden lisäämiselle. Ilmiön takana lienee medikalisaatiota ja ylidiagnostiikkaa, sanoo lastentautien erikoislääkäri Lotta Immeli Helsingin yliopistollisesta sairaalasta STT:lle.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000010436113.html
Medikalisaatio ja ylidiagnostiikka eivät ole juurisyitä vaan ahneus.
Kommentit (31)
Osaaminen ei enää siirry sukupolvelta toiselle alalla kuin alalla. Vanhemmat eivät ole enää valmiita opettamaan nuorempiaan. Varsinkin lääkäriammatissa tämä on todella huolestuttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Kai niihin nyt joku peruste on
Rahanahneus. Lääkäreiden mukaan lääketieteellistä perustetta ei ole:
"Yhdistyksen (Lastenlääkäriyhdistys ry) tuoreen kannanoton mukaan tarpeettomat toimenpiteet altistavat vauvat turhalle kivulle. Toimenpiteissä on aina myös riskejä.
Kannanotossa on mukana myös muiden alojen lääkäreitä ja ammattilaisia."
Meidän likalla oli kielijänne liian kireä ja julkinen terveydenhoito panttasi sen leikkaamista viimeiseen saakka, tyttö ei ikinä sitten oppinut r-kirjainta.
Kiitos vaan hemmetisti. Operaatio oli lopulta pelkkä pieni nipsaisu hammaslääkärissä paikallispuudutuksella. Ihan turhaa oli tuota jotenkin säästellä. Likka ei ehtinyt mitään edes huomaamaan

No jos likka ei koskaan oppinut r-kirjainta, niin eihän se sitten kielijänteestä kiinni ollut.

On se kyllä. Liian kireä kielijänne aiheuttaa myös l-kirjaimen kanssa hankaluuksia, kun kieli ei ylety kitalakeen saakka.
Oli kyllä niin mitätön operaatio, että ihan sama vaikka sitä tehtäisiin pelkästään varmuuden vuoksi
Tämä on juuri tätä medikalisaatiota. Se sai Suomessa alkunsa siitä, kun vakuutusyhtiöt alkoivat tarjoilla lapsivakuutuksia edulliseen hintaan. Maailman terveimmistä imeväisikäisistä tulikin muutamassa vuodessa varsin sairaita, vakuutuksien hinnat moninkertaistuivat ja ihmisparat ajattelivat että kyllä se vakuutus vaan täytyy ottaa, kun kumminkin tulee putkitusta ja kaikkea muuta.

Meillä sama juttu. Lisäksi lapsi oli huono syömään vauvana, koska jänteen vuoksi ei saanut kunnon imuotetta. Valvotti nälkäisenä koko perhettä. Onneksi törmättiin lääkäriin, koka puuttui asiaan.
Jossain vaiheessa nämä.leikattiin jo synnärillä.

Eikö ole opittu mitään entisajasta? Kaikki lääketieteellinen kajoaminen vastasyntyneeseen ilman lääketieteellistä indikaatiota on väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän likalla oli kielijänne liian kireä ja julkinen terveydenhoito panttasi sen leikkaamista viimeiseen saakka, tyttö ei ikinä sitten oppinut r-kirjainta.
Kiitos vaan hemmetisti. Operaatio oli lopulta pelkkä pieni nipsaisu hammaslääkärissä paikallispuudutuksella. Ihan turhaa oli tuota jotenkin säästellä. Likka ei ehtinyt mitään edes huomaamaan
Meillä sama juttu. Lisäksi lapsi oli huono syömään vauvana, koska jänteen vuoksi ei saanut kunnon imuotetta. Valvotti nälkäisenä koko perhettä. Onneksi törmättiin lääkäriin, koka puuttui asiaan.
Jossain vaiheessa nämä.leikattiin jo synnärillä.
Kyllä edelleenkin kielijänteitä leikataan siellä synnärillä. Mutta leikataan lisäksi paljon myös yksityisellä. Etkö lukenut uutista, vauvojen anatomia on tuskin nyt yhtäkkiä muuttunut radikaalisti?
Mitähän muita turhia operaatiota yksityispuolella tehdään? Hammaslääkäriasemista on ollut juttua, mutta muuten on aika hyvin saatu skandaalit pimitettyä. Onneksi Suomessa ei ole tutkivaa journalaismia ja vapaata lehdistöä, joka voisi paljastaa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri tätä medikalisaatiota. Se sai Suomessa alkunsa siitä, kun vakuutusyhtiöt alkoivat tarjoilla lapsivakuutuksia edulliseen hintaan. Maailman terveimmistä imeväisikäisistä tulikin muutamassa vuodessa varsin sairaita, vakuutuksien hinnat moninkertaistuivat ja ihmisparat ajattelivat että kyllä se vakuutus vaan täytyy ottaa, kun kumminkin tulee putkitusta ja kaikkea muuta.
Et ole sitten koskaan tällaista lasta nähnyt, jolla on oikeasti kireä kielijänne. Uskot kaiken mitä joku helsingin sanomat keksii sulle syöttää?
Jos tuota operaatiota tehdään jjulkisena palveluna, niin tuskin silloin kyse on mistään medikalisaationa
Enpä tiedä. Lapsi oli ärräkoulussa ekalla luokalla ja oppi. Mutta kai se nyt on kiinni siitä ärrävian vaikeudesta. Mutta kuka osaa ennustaa vauvan tulevaa puhetta?
Itselläni oli lapsena ärrävika myös eikä siihen koskaan mitenkään puututtu. Sorahtaa nykyäänkin kun on sorahtaakseen. Eikä kieli ylety kuin takahampaiden taakse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän likalla oli kielijänne liian kireä ja julkinen terveydenhoito panttasi sen leikkaamista viimeiseen saakka, tyttö ei ikinä sitten oppinut r-kirjainta.
Kiitos vaan hemmetisti. Operaatio oli lopulta pelkkä pieni nipsaisu hammaslääkärissä paikallispuudutuksella. Ihan turhaa oli tuota jotenkin säästellä. Likka ei ehtinyt mitään edes huomaamaan
No jos likka ei koskaan oppinut r-kirjainta, niin eihän se sitten kielijänteestä kiinni ollut.
On se kyllä. Liian kireä kielijänne aiheuttaa myös l-kirjaimen kanssa hankaluuksia, kun kieli ei ylety kitalakeen saakka.
Oli kyllä niin mitätön operaatio, että ihan sama vaikka sitä tehtäisiin pelkästään varmuuden vuoksi
Eikö ole
Joiltakin voisi poistaa aivot, koska he eivät jostakin syystä pysty käyttämään niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän likalla oli kielijänne liian kireä ja julkinen terveydenhoito panttasi sen leikkaamista viimeiseen saakka, tyttö ei ikinä sitten oppinut r-kirjainta.
Kiitos vaan hemmetisti. Operaatio oli lopulta pelkkä pieni nipsaisu hammaslääkärissä paikallispuudutuksella. Ihan turhaa oli tuota jotenkin säästellä. Likka ei ehtinyt mitään edes huomaamaan
Meillä sama juttu. Lisäksi lapsi oli huono syömään vauvana, koska jänteen vuoksi ei saanut kunnon imuotetta. Valvotti nälkäisenä koko perhettä. Onneksi törmättiin lääkäriin, koka puuttui asiaan.
Jossain vaiheessa nämä.leikattiin jo synnärillä.
Tuo on yksi noista haittavaikutuksista, joita kireä kielijänne aiheuttaa.
Miksi kaikkien pitäisi oppia ääntämään r. Aivan turha kirjain / äänne.. Sen voisi hyvin poistaa aakkosista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on juuri tätä medikalisaatiota. Se sai Suomessa alkunsa siitä, kun vakuutusyhtiöt alkoivat tarjoilla lapsivakuutuksia edulliseen hintaan. Maailman terveimmistä imeväisikäisistä tulikin muutamassa vuodessa varsin sairaita, vakuutuksien hinnat moninkertaistuivat ja ihmisparat ajattelivat että kyllä se vakuutus vaan täytyy ottaa, kun kumminkin tulee putkitusta ja kaikkea muuta.
Et ole sitten koskaan tällaista lasta nähnyt, jolla on oikeasti kireä kielijänne. Uskot kaiken mitä joku helsingin sanomat keksii sulle syöttää?
Jos tuota operaatiota tehdään jjulkisena palveluna, niin tuskin silloin kyse on mistään medikalisaationa
Ainakin synnärin kätilöt ovat varmasti nähneet kireitä kielijänteitä, koska siellä tarkistetaan kielijänne ja imetysote. Julkisen puolen kielijänneleikkauksien määrä on pysynyt ennallaan, mutta yksityisellä puolella määrä on räjähtänyt.
Oletko sinä koskaan kuullut muotisairauksista?
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä. Lapsi oli ärräkoulussa ekalla luokalla ja oppi. Mutta kai se nyt on kiinni siitä ärrävian vaikeudesta. Mutta kuka osaa ennustaa vauvan tulevaa puhetta?
Itselläni oli lapsena ärrävika myös eikä siihen koskaan mitenkään puututtu. Sorahtaa nykyäänkin kun on sorahtaakseen. Eikä kieli ylety kuin takahampaiden taakse.
Ärrävikoihin on monenlaisia syitä, useimmiten kyseessä lienee suun hienomotoriikka. R vaatii aika hyvää kielen pään voimaa ja hallintaa.
Itse olin jotain 4-6 vuotiaana, en muista tarkkaa ikää, puheopetuksessa R-kirjaimen vuoksi, sitten minultakin leikatiin kielijänne. Tämä oli n.v. 1960. Ei kummoinen operaatio, vertautuu ihan johonkin luomen poistoon. Suomessa syntyy vuosittain n. 40 000 lasta, joten joku 400 vuosittain on aika vähän. Sinänsä toki niin yksityisellä kuin työterveyslääkäripalveluilla pyritään hoitamaan vähäisetkin vaivat, siitähän heidän toimeentulonsa muodostuu. En kykene arvioimaan paljonko joukossa on turhia operaatioita. Toisaalta sitten vastapainoksi voisi väittää, että kunnallisessa terveydenhoidossa pikkuvaivat jäävät nykytillanteessa monasti hoitamatta - vähäiset ei.kiireelliset tapaukset saattavat jonottua vuosiksi.
Kai niihin nyt joku peruste on