Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ylikorostunut vastuullisuus ja virheiden pelko
16.05.2024 |
Miten päästä yli ihan ylikorostuneesta vastuulllisuudesta? Esimerkiksi uudessa työssä saatan ahdistua edeltäjän hoitamatta jääneestä asiasta tai tekemästä virheestä. Vaikka ymmärrän, että ei ole kyse omista mokista, kannan hirveää huolta näiden asioiden korjaamisesta ja koen, että syyttävä sormi osuu minuun jos näitä lähdetään enemmän tonkimaan.
Toinen esimerkkitapaus, esimies lupasi hoitaa yhden merkittävän asian, jolla myös vaikutusta minun työtehtäviin. Edistin omalta osaltani asiaa sovitusti ja muut tekivät isoja päätöksiä tämän tiedon pohjalta, että esihmieheni olisi hoitanut asian. Jälkikäteen paljastuu, ettei asiaa olekaan hoidettu. Ja minä koen valtavaa syyllisyyttä, että luotin omaan esihenkilöön, enkä varmistanut että asia olisi hoidettu. Ja nyt koen, että on minun vastuulla selvittää tilanne ja koittaa hoitaa asia kuntoon. Ja näen, että koko virheen syy oli minun, kun en varmistanut asiaa. Vaikka todellisuudessa esimies ei hoitanut omaa osuuttaan sovitusta.
Ja voitte varmaan kuvitella, kun vaikka työpäivän jälkeen huomaan jonkun asian, jonka olisin voinut tehdä toisin, tai vaikka ihan oikean virheen, en voi olla ajattelematta sitä koko iltaa. Ja ajatuksissahan ne paisuu ihan suhteettomiin mittakaavoihin ja ruokkii ahdistusta.
Löytyykö vertaistukea?
Kommentit (19)
Täällä toinen ylivastuullinen. Onpa kurja kuulla, että työt jää pyörimään päähän iltaisin ja kannat mielessäsi vastuuta muidenkin ihmisten tekemisestä. Mitä tarkalleen ottaen pelkäät, että tapahtuisi jos sinä (tai joku muu) ei hoida asiaa? Tapahtuuko jotain tosiasiallisesti kamalaa vai onko kyse ennemmin siitä, että pelkäät miten muut reagoivat tai ajattelevat - esimerkiksi että olisit huono tai laiska? Onko tätä ollut jo opiskeluaikoina tai muilla elämänosa-alueilla? Lähinnä tällaisia ajatuksia itselleni tulee mieleen, en odota että vastaat tänne jos se tuntuu epämukavalta. Omalla kohdalla olen kokenut parikin kertaa uupumuksen, koska olen kokenut niin voimakasta kontrollintarvetta työelämässä. Ylivastuullisuutta se on varmasti ollut. Itselläni on lapsuudessa traumoja, kun jouduin tuntemaan syyllisyyttä sellaisista asioista joihin en voinut vaikuttaa, mutta kuvittelin että minun pitäisi aina kaikki hoitaa ja ratkaista ja ympärillä olevat aikuiset olivat aika rajattomia ja jakoivat ongelmiaan. Minusta sitten tuli sellainen aikuinen, joka koki aina selittämätöntä vastuun tunnetta, aina olisi minun pitänyt osata ja tietää ja kyetä töissäkin kaikkeen. Jotenkin maagisesti vain olisi pitänyt osata vaikka osaamista ei ollut. Menin psykoterapiaan ja se auttoi. Oletko hakenut apua työterveyspsykologilta? Omiin ajatus- ja toimintatapoihin kannattaa tutustua syvällisemmin, jotta voisi ymmärtää miksi ahdistuu. Itse ajattelen, että se syvällisempi ymmärtäminen voi auttaa löytämään itsemyötätuntoa ja sitä kautta myös rajoja. Nykyään töissä kykenen edelleen näkemään hyvin laajoja kokonaisuuksia ja vaikutusketjuja ja houkutus tulisi korjailla muiden tekemisiä jotta esim. välttyisin itse myöhemmin vaikeuksilta, jotka ovat johtuneet toisten tekemisestä, mutta olen oppinut laittamaan rajat. Mutta vaikeaa se on, kun syyllistyy ja ahdistuu niin herkästi ja jossittelee. Asiat jäävät myös minulla pyörimään päähän joskus jopa moneksi päiväksi ja aina ne vain palaavat takaisin. Silloin itseäni auttaa se, että koitan muistaa senkin olon menevän lopulta ohi, ei ole koskaan jäänyt loputtomiin päälle. Vaatii paljon emotionaalista työtä käydä aina uudelleen läpi asiaa yrittämällä puhua itselleen lempeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla on pakko-oireinen häiriö. Siihen on lääkettä.
Tiedän kyllä, että kaikki tekevät virheitä. Jotenkin tämä hölmö ajattelutapa on vain pahentunut vuosien myötä. Vaikka luulisi, että juuri toisinpäin. Tosi raskasta ja kuormittavaa. Tiettyjä koulutukseeni sopivia työpaikkoja joudun jopa välttelemään, kun ahdistaa jo etukäteen mitä kaikkea virheistä voi seurata 😬
Myös stressitasot vaikuttavat selvästi; mitä vastuullisempi työ, sitä enemmän ahdistaa ja rakentaa kauhuskenaarioita mahdollisista virheistä tai vähintään valmistautuu niihin.
Minäkin olen ennen kärsinyt tuosta. Epäilen nyt rehellisesti jotain neuropsykiatrista tilaa joka tekee työmuististani yksinkertaisesti tosi huonon ja se on katastrofia lähentelevä asia tunnollisen luonteen kanssa. Nyt on onneksi niin helppo ja suoraviivainen työ ettei jatkuvasti tarvitse murehtia ja yöuniaan menettää, vaikka ei tämä kokemus nyt ketään oikeastaan autakaan kun useimpien työt ovat vaativampia kuin omani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa mukava kuulla, etten ole ainoa vaikkei tämä kiva asia olekaan.
En oikeastaan pelkää, että mitä muut minusta ajattelisivat jos mokaan. Vaan isompia seurauksia tai vaikutuksia koko työyhteisöön tai asiakkaaseen. Pelkään aiheuttavani merkittävää haittaa yritykselle (esim taloudellista). Olen mestari rakentamaan kauhuskenaarioita 😔
Pakko-oireinen häiriö on kieltämättä käynyt joskus mielessä. 😔
Olen myös jutellut työpsykologin kanssa, minkä koin vaan käsittämättömänä hymistelynä ja nyökyttelynö. Ei kuitenkaan tullut sellaista keskustelua, että aidosti olisi pohdittu juurisyitä tai uusia näkemyksiä, miten saisi suunnattua ajttelua eri suuntaan vaikeissa hetkissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on ollut vuosia samaa. Pääsin terapiaan ja oon kokenut siitä paljon hyötyä :)
Mulla tää osittain johtuu lapsuudesta. On vaadittu liikaa ja tunteita ei saanut näyttää. Annettiin voimakasta kritiikkiä pienestäkin.
Diagnoosina mulla on pakko-oireinen häiriö ja ahdistuneisuushäiriö.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut vuosia samaa. Pääsin terapiaan ja oon kokenut siitä paljon hyötyä :)
Mulla tää osittain johtuu lapsuudesta. On vaadittu liikaa ja tunteita ei saanut näyttää. Annettiin voimakasta kritiikkiä pienestäkin.
Diagnoosina mulla on pakko-oireinen häiriö ja ahdistuneisuushäiriö.
Tiedätkö miksi diagnoosina juuri OCD eikä OCPD? Ainakin aloituspostausta OCPD kuvaa paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut vuosia samaa. Pääsin terapiaan ja oon kokenut siitä paljon hyötyä :)
Mulla tää osittain johtuu lapsuudesta. On vaadittu liikaa ja tunteita ei saanut näyttää. Annettiin voimakasta kritiikkiä pienestäkin.
Diagnoosina mulla on pakko-oireinen häiriö ja ahdistuneisuushäiriö.
Tiedätkö miksi diagnoosina juuri OCD eikä OCPD? Ainakin aloituspostausta OCPD kuvaa paremmin.
Aloittajalla hyvin samantyyppinen lapsuus ja sinne moni haaste varmaan juontaa juurensa. Varsinaiseen persoonallisuushäiriöön en kyllä omalta osaltani usko, sillä on vahvasti tilannesidonnainen, ei useammalle eri elämän osa-alueelle ulottuva ja monta muutakin kriteeriä jää kyllä täyttymättä.
Kokemusta on. Hoidat vain työsi täydellisesti ja korjaat mahdolliset virheet sekä kannat vastuusi omasta osuudestasi täysin. Puolusta itseäsi tarpeen vaatiessa, sinulta täytyy löytyä rohkeutta oikoa mahdollisia epäselvyyksiä liittyen omiin toimiisi. Älä ota vastuuta muiden virheistä mutta jos huomaat olennaisia virheitä tapahtuneen aiemmin, tee kaikkesi niiden korjaamiseksi oli työn tehnyt sitten kuka tahansa. Vastuullinen työ vaatii vastuullisen tekijän. Osana persoonallisuuspiirteitä voi tulla myös tämän kaltaista perfektionismia. Mielestäni ei ole mikään synti hoitaa työnsä hyvin. Älä häpeä vastuullista asennetta mutta älä odota kiitosta tai kunniaa myöskään, muuten petyt helposti. Arvosts itseäsi itse ja hyväksy koko työyhteisö sekä mahdolliset epäkohdat työyhteisössä joihin et vain pysty vaikuttamaan ja hoida työsi kaiken tämän puitteissa niin hyvin kuin pystyt. Kun tiedät toimivasi oikein ja vastuullisesti niin voit itse paremmin. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä edellisen viestini jatkoksi että muista suhtautua koko elämään ja pidä huoli omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnistasi. Kanna vastuusi aidosti äläkä tee itsestäsi sairasta vastuullisuuden tunteen vuoksi, liian tärkeää tai loukkaannu siitä että joku ei esimerkiksi pidä sinusta ihmisenä. Vastuunkantajat kohtaavat aina työyhteisössä naureskelijoita sekä kaikkia muita ilkimyksiä. Unohda muiden mielipiteet ja keskity omaan työhösi sekä käyttäytymiseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolme viimeistä viestiä ovat minulta ja jos tarvitset apua missä tahansa vastaavassa ongelmassa niin tiedä että minäkin olen edelleen olemassa ja osaisin auttaa näissä asioissa koska olen opetellut elämässäni vastuunkantoa hyvin paljon ja opetellut työskentelemään sen kaiken kanssa mitä se tuo tullessaan. Terkkuja tutuille! 🖤
Vierailija kirjoitti:
Tiedän kyllä, että kaikki tekevät virheitä. Jotenkin tämä hölmö ajattelutapa on vain pahentunut vuosien myötä. Vaikka luulisi, että juuri toisinpäin. Tosi raskasta ja kuormittavaa. Tiettyjä koulutukseeni sopivia työpaikkoja joudun jopa välttelemään, kun ahdistaa jo etukäteen mitä kaikkea virheistä voi seurata 😬
Myös stressitasot vaikuttavat selvästi; mitä vastuullisempi työ, sitä enemmän ahdistaa ja rakentaa kauhuskenaarioita mahdollisista virheistä tai vähintään valmistautuu niihin.
Täysin luonnollista että sinua jännittää ja sehän on myös hyvä asia, ymmärrät työn tärkeyden sekä vastuullisuuden. Käsittele ongelmasi ja hyväksy sekin että ihan kaikki työt eivät ole sinua varten. Sekin on täysin ok. Ole rehellinen itsellesi sekä muille itsestäsi, omista kyvyistäsi ja siitä mihin uskot kykeneväsi. Kyllä se siitä. Haasta itseäsi mutta järkevällä terveellä tavalla, näin kehityt hienosti elämässäsi. Kiitä myös itseäsi aina hyvin tehdystä työstä vaikka kukaan muu ei kiittäisi.
Kiitos kaikille ymmärryksestä ja tuesta!
Mietin, onkohan ollut virhe hakeutua (liian) vastuullisiin työtehtäviin? Toisaalta niitä on minulle osin myös tarjoiltu juuri vastuullisuudestani johtuen. Vaikka olisin miten hyvä työssäni ja tavallaan olen myös ylpeä uralla etenemisestä, mutta se aiheuttaa minulle ahdistusta ja pahaa oloa, onko se oikeastaan sen arvoista?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos kaikille ymmärryksestä ja tuesta!
Mietin, onkohan ollut virhe hakeutua (liian) vastuullisiin työtehtäviin? Toisaalta niitä on minulle osin myös tarjoiltu juuri vastuullisuudestani johtuen. Vaikka olisin miten hyvä työssäni ja tavallaan olen myös ylpeä uralla etenemisestä, mutta se aiheuttaa minulle ahdistusta ja pahaa oloa, onko se oikeastaan sen arvoista?
Sinä tiedät sen itse. Jos työ ei miellytä sinua ja tuntuu liian vaativalta niin suosittelen katsomaan muita töitä. Joskus tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä. Käsittele kaikki asiasi ja tunteesi, siten pääset eteenpäin taas entistäkin viisaampana.
Väittäisin että itse olen ollut aloittajaakin vastuullisuudentuntoisempi ja varovaisempi. Jopa niin pitkälle, että en päässyt elämässä lainkaan eteenpäin, koska pelkäsin kaikkea, mikä voisi mennä pieleen. Osittain ajan, osittain jopa terapeutin avulla, pääsin tuosta kuitenkin (ainakin osittain) yli. Mutta kyllä se energiaa ja aikaa vie.
Jonkin asteinen ahdistuneisuushäiriökin voi olla kyseessä. Ainakin minulla rankat elämänkokemukset ja sairastumiset sun muut vaikuttivat merkittävästi siellä taustalla. Näitä kun pääsi ammattilaisen kanssa käymään läpi, oppi tavallaan olemaan välittämättä kaikista ns pikkujutuista. Myös tuo havainto, että varsinkin työelämässä aika moni asia on korjattavissa jälkikäteen, on arvokas havainto. Vaatii tosin myös pomon/työyhteisön, joka ei saman tien ristiinnaulitse virheen tehnyttä. Minulla taisi käydä (vihdoinkin) pieni säkä tuossa.
Alue: Aihe vapaa
Ajan mittaan siihen on vain totuttava. Kaikki tekevät virheitä ennemmin tai myöhemmin. Kun on ollut työelämässä yli 30 vuotta, siihen on ollut pakko sopeutua.
Vielä 30-vuotiaana meni viikon loma vähän pieleen, kun joka päivä mietin yhtä töissä tekemääni mokaa. Mutta useimmat virheet voi korjata.
Meidän työssä on tapana sanoa, että onneksi emme ole lääkäreitä. Se ei tietenkään lohduta lääkäreitä.