En saa mitää tehdyksi itseni takia tai yksin. Mikä tähän auttaisi? Esim en kokkaile parempaa, en laittaisi pihaa jos ei olisi naapureita jne

Vierailija kirjoitti:

Kerrankin joku jolla on sama ongelma kuin mulla. Itselläni on adhd diagnoosi ja se kuulemani mukaan liittyy asiaan. Mutta se ei silti auta ratkaisemaan ongelmaa. Esim tänään oli vapaapäivä, enkä ole saanut mitään aikaiseksi! Paitsi pesin pyykit ja varasin ajan autokorjaamoon. Muuten olen vain istunut sohvalla. Olis ennemmin kannattanut vaan mennä töihin tänäänkin. Viikonloput ja lomat on pahimpia. En halua elää elämääni näin! Ja pahinta on se että asun yksin, joten en saa mitään aikaiseksi ellei ole aivan pakko. Kun asuin poikakaverin kanssa tai jos mulla on vieraita niin olen pirteä, aikaansaava ja normaali. En halua olla ulkoaohjautuva! Miten helvetissä tästä pääsee eroon 

Mä olen pyytänyt itselleni tukihenkilöä tai nepsyvalmentajaa. Ihan yksinäni en tästä suosta nouse. Kiva elämä, missä et tee muuta kuin nukut, syöt ja käyt paskalla. 💩 Asd

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttua. Loppujen lopuksi, kukaan ei elä itseään varten. Jos huomenna heräisit maailman ainoana ihmisenä, sama se olisi sinun kuolla ylihuomenna pois.

 

Aika kovaa sanoa näin, kun kumminkin on PALJON ihmisiä, jotka elävät täysin yksin, tahtomattaan.

Ikään kuin heidän elämällään ei olisi mitään arvoa!

Jokainen on arvokas, sai sitten tehtyä asioita tai ei. Jokaisella on oma tiensä. Iloa ja elämänsisältöä saa muualtakin kuin vain toisista ihmisistä. Sanpisin jopa, että vähemmän draamaa ja helpompaa on olla yksin.

No siis ymmärrän pointtisi mutta ymmärrän kyllä tuon kommentinkin, että jos oikeasti tässä maailmassa ei olisi ketään, niin sama se olisiko sinuakaan. Kuitenkin me ihmiset tarvitsemme toisiamme, epäsuorasti se näkyy elämässämme koko ajan. 

Elokuvat, ruoan hankinta, hygienia, muut viihdykkeet ja kaikki ovat meidän ihmisten yhdessä aikaan saamiamme asioita. Eli jos ei olisi toisia, ei olisi yhtä. 

Yksinäisyys ei kyllä ole kivaa vaikka toiset nauttii siitäkin. Yksin oleminen täysin on kuitenkin miltein mahdotonta. Ap 

Minullakin on tämä sama ongelma. Haluaisin esim syödä terveellistä ruokaa, mutta en saa aikaiseksi laittaa sellaista VAIN itselleni. Haluaisin käydä vaikka uimassa, mutta en saa lähdettyä. Jumitan vaan sohvalla, vaikka ulkona olisi hieno ilma.

Töissä ei mullakaan ole tätä ongelmaa. Siellä saan tehtyä asiat vauhdilla. Olen epäillyt myös itselläni adhd:ta tai autismikirjoa. Ehkä peräti molempia. Mutta minäkään en yllätysyllätys saa hakeuduttua tutkimuksiin.

Mulla on tuo sama tekemättömyys, saamattomuus kotiasioissa, mitkä koskevat vain itseäni. Nyt kun en enää jaksa edes deittailla, myös oman ulkonäön hoito, vaatteet, hiukset jne on ihan retuperällä.

Asperger-diagnoosi löytyy

Itseasiassa kaikki laumaeläimet vaipuvat apatiaan liiasta yksinolosta, se on ihan normaalia. Yksinolo toki on aina parempi kuin esim. huono parisuhde tai sairas yhteisö.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuo sama tekemättömyys, saamattomuus kotiasioissa, mitkä koskevat vain itseäni. Nyt kun en enää jaksa edes deittailla, myös oman ulkonäön hoito, vaatteet, hiukset jne on ihan retuperällä.

Asperger-diagnoosi löytyy

Juu. 

Itsekin ennen laittauduin ja tykkäsin näyttää kivalta mutta ei jaksa nykyään. Kun ei kiinnosta parisuhdekaan. Kuitenkin haluaisin olla raikkaampi ja hoikka mutta kun tarvitsisin aidosti sitä impulssia. Joskus sitä löytyy mutta kaatuu sitten. Minun täytyy olla jotenkin erityisen kiinnostunut niin sitten pääsen ihan huikeisiin tavoitteisiin! Sitten inspiraatio oikein huokuu ja voisin tehdä ja tehdä. 

Nyt en vain sellaista sytykettä ole löytänyt aikoihin kun en ole edes niin sinisilmäinenkään kuin ennen. Mitenkähän sitä huijasi itseään? :D olisi niin ihanaa jos taas oikein pääsisi flow-tilaan ja tekemään itselleen tärkeitä ja hyödyllisiä asioita. 

Ap 

Olen yksinäinen. Koen elämän sen takia aika merkityksettömäksi. Kaikki kaipaa seuraa! Se on ihan luonnollista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuo sama tekemättömyys, saamattomuus kotiasioissa, mitkä koskevat vain itseäni. Nyt kun en enää jaksa edes deittailla, myös oman ulkonäön hoito, vaatteet, hiukset jne on ihan retuperällä.

Asperger-diagnoosi löytyy

 

Juu. 

Itsekin ennen laittauduin ja tykkäsin näyttää kivalta mutta ei jaksa nykyään. Kun ei kiinnosta parisuhdekaan. Kuitenkin haluaisin olla raikkaampi ja hoikka mutta kun tarvitsisin aidosti sitä impulssia. Joskus sitä löytyy mutta kaatuu sitten. Minun täytyy olla jotenkin erityisen kiinnostunut niin sitten pääsen ihan huikeisiin tavoitteisiin! Sitten inspiraatio oikein huokuu ja voisin tehdä ja tehdä. 

Nyt en vain sellaista sytykettä ole löytänyt aikoihin kun en ole edes niin sinisilmäinenkään kuin ennen. Mitenkähän sitä huijasi itseään? :D olisi niin ihanaa jos taas oikein pääsisi flow-tilaa

No eikö tuo nyt ole ihan selvää, et halua tarpeeksi olla "raikkaampi" ja hoikka. Ei ole tarpeeksi syytä/motivaatiota muuttaa mitään sillä saralla.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuo sama tekemättömyys, saamattomuus kotiasioissa, mitkä koskevat vain itseäni. Nyt kun en enää jaksa edes deittailla, myös oman ulkonäön hoito, vaatteet, hiukset jne on ihan retuperällä.

Asperger-diagnoosi löytyy

 

Juu. 

Itsekin ennen laittauduin ja tykkäsin näyttää kivalta mutta ei jaksa nykyään. Kun ei kiinnosta parisuhdekaan. Kuitenkin haluaisin olla raikkaampi ja hoikka mutta kun tarvitsisin aidosti sitä impulssia. Joskus sitä löytyy mutta kaatuu sitten. Minun täytyy olla jotenkin erityisen kiinnostunut niin sitten pääsen ihan huikeisiin tavoitteisiin! Sitten inspiraatio oikein huokuu ja voisin tehdä ja tehdä. 

Nyt en vain sellaista sytykettä ole löytänyt aikoihin kun en ole edes niin sinisilmäinenkään kuin ennen. Mitenkähän sitä huijasi itseään? :D ol

Hmm...

Noo, olen muuttanut ja lihonut takaisin. Vaikeina kausina menen todella huonoksi mutta sitten kun taas saan virtaa niin laihdun, näytän kokonaisvaltaisemmin hyvältä jne. Eli tässäkin on kyllä monimutkaisuutta. Ei ole ihan niin linjassa kaikki asiat. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.n kannattaisi elää yhteisössä. Tosin itselle sopivan löytäminen voi olla vaikeaa.

Ihminen on sosiaalinen eläin.

 

Ap kertoi olevansa melko introvertti. Ei oikein sovi yhteisöasuminen tuohon.

Sen sijaan kumppani olisi hyvä olla; sellainen joka ei ole ihan laiskamato, vaan innostaisi ja innostuisi itsekin tekemään. Onhan se selvää, että kaksin mukavampi kuin yksin. Kun se toinen on tuttu ja samaa yksikköä.

Minä olen introvertti. Olen tuntenut yksinäisyyttä jo pitkään. Ensimmäistä kertaa. Olen pitkässä parisuhteessa. Tuntuu, että minua ei ole enää olemassa. Teen kaiken yksin. Ja koko ajan olen yksin. Kumppani on ekstovertti, mutta ei koskaan henkisesti läsnä.

Tämä palsta on pieni peili siitä, että olen. Ei täällä voi mitään keskustella, ja palata pohdintoihin myöhemmin. Sellainenkin aika oli, mutta ei ole enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.n kannattaisi elää yhteisössä. Tosin itselle sopivan löytäminen voi olla vaikeaa.

Ihminen on sosiaalinen eläin.

 

Ap kertoi olevansa melko introvertti. Ei oikein sovi yhteisöasuminen tuohon.

Sen sijaan kumppani olisi hyvä olla; sellainen joka ei ole ihan laiskamato, vaan innostaisi ja innostuisi itsekin tekemään. Onhan se selvää, että kaksin mukavampi kuin yksin. Kun se toinen on tuttu ja samaa yksikköä.

Minä olen introvertti. Olen tuntenut yksinäisyyttä jo pitkään. Ensimmäistä kertaa. Olen pitkässä parisuhteessa. Tuntuu, että minua ei ole enää olemassa. Teen kaiken yksin. Ja koko ajan olen yksin. Kumppani on ekstovertti, mutta ei koskaan henkisesti läsnä.

Tämä palsta on pieni peili siitä, että olen. Ei täällä voi mitään keskustella, ja palata po

Jos voit noin huonosti niin ei ole mitään tekosyytä sille, että eroat! Elämäsi ei ole vielä ohi.

Mä taas EN saa laitettua pihaa naapureiden takia. Ahdistaa olla pihalla kun on koko ajan toisten silmien alla. Olen lykännyt jo pari vuotta terassiremppaa ja kasvitkin jää hoitamatta. Jos olisi enemmän omaa rauhaa niin tekisin vaikka mitä. 

Niin tuttua minullekkin. Ja vuosien mittaan vaan pahenee. Miten muuttua? On jo käynyt mielessä eräs keino.

Vierailija kirjoitti:

Muilla samaa?

Ihan on sama juttu itsellänikin. Yksinään ei huvita eikä saa mitään aikaiseksi vaan liki aina kaikki jää aikomiseksi ja sitten kun itsensä pakottamalla pakottaa lähtemään / tekemään niin joo, sinällään on ihan kivaakin eikä se yksinolo/tekeminen mitenkään ahdista saati että se ketään edes kiinnostaisi, mutta silti yksinään on vaan tosi ankeaa ja tylsää tehdä aina kaikki. Just usein kaikenlainen leipominen jää, koska kiva sitten syödä yksinään vaikka se ihana juustokakku tai pellillinen pizzaa vaikka olisi kuinka hyvää ja onnistunutta.

Useimmiten jättää tekemättä, koska niissäkin mitä on pakko tehdä on ihan riittävästi yksinään olemista / tekemistä. Jotenkin vaan helpompaa lamautua sohvalle/sänkyyn tuijottamaan seinää/kattoa/ruutua kun tässä sitä yksinäisyyttä ja yksinoloa ei niin huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Eikö tuo ole aivan normaalia?

Hyvin mahdollista että on ihan normaali reaktio, mutta se ei kyllä ole normaalia että ihan totaaliyksinäisiäkin on tätä nykyä ihan hirveästi. Siis heitä joilla ei ole oikeasti yhtä ainutta läheistä, ei tuttua ei ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap.n kannattaisi elää yhteisössä. Tosin itselle sopivan löytäminen voi olla vaikeaa.

Ihminen on sosiaalinen eläin.

 

Ap kertoi olevansa melko introvertti. Ei oikein sovi yhteisöasuminen tuohon.

Sen sijaan kumppani olisi hyvä olla; sellainen joka ei ole ihan laiskamato, vaan innostaisi ja innostuisi itsekin tekemään. Onhan se selvää, että kaksin mukavampi kuin yksin. Kun se toinen on tuttu ja samaa yksikköä.

Minä olen introvertti. Olen tuntenut yksinäisyyttä jo pitkään. Ensimmäistä kertaa. Olen pitkässä parisuhteessa. Tuntuu, että minua ei ole enää olemassa. Teen kaiken yksin. Ja koko ajan olen yksin. Kumppani on ekstovertti, mutta ei koskaan henkisesti läsnä.

Tämä palsta on pieni peili siitä, että olen.

On minulla syy. Olen naimisissa ja luvannut myös vastamäet. En tosin tiennyt, että sitä voi olla loppuelämä. Mies on alkoholisoitunut ja puhuu päivittäin puhelimessa tunteja toisen dokaajan kanssa. Kaikesta elämässään. Suunnitelmista, toiveista, muistoista, fiiliksistä jne. Minun kanssa muutaman minuutin lähinnä siitä, että mitä syödään. Hänen kupla on niin vahva, ettei tajua sitä edes itse. Minä taas olen huono tutustumaan keneenkään, ja tukin löytäisin ikinä hengenheimolaista, joka älyllisestikin olisi mielenkiintoinen takertumatta mihinkään yksittäiseen tiedon alaan.

Ja siä paitsi, olen 50+ nainen, jolla tyyliin ihmisarvo on mennyt vastakkaisen sukupuolen silmissä vuosien takia. En ole edes ruma, mutta vuodet on vierineet. Ja vieriessään vienyt toleranssin kestää mitä vaan. Kuten esim. ilmeistä tyhmyyttä.