Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö mitä??
25.01.2007 |
Vasta nyt tajusin, kuinka rakas lapseni minulle onkaan, tuo pieni suloinen hassu olento, joka saa aina nauramaan.
Kaipa siihen piti mennä 6kk ennenkuin tajusin miten paljon haluan häntä suojella maailman pahuudelta. Olen aina rakastanut häntä, mutta tänään tuli ihme olo kun toinen ryömi jalkojen juureen ja ensimmäistä kertaa nousi polvilleen katsoen hymyillen: äiti, ota syliin, kaipaan läheisyyttä. Hyvä etten itkenyt :)
Toinen on niin ihana, vaikka kitiseekin hampaitaan ja nuhaa, niin ressukan oloinen.
Kumpa en koskaan menettäisi lastani ja kukaan ei saa häntä satuttaa!
Liekko nuo lapsi kuolemat ja muut pahoinpitelyt on saanut minut herkistymään..
Kommentit (3)
Lisäksi tajusin, etten ikinä olisi noin ihanaa lasta ilman häntä saanut.
Rakastan ja kunnioitan häntä lapseni isänä niin paljon, noista kahdesta näkee mitä rakkaus on kauneimmillaan.
Voi jee, että osaankin olla herkässä mielentilassa, yleensä en näin herkkä ole :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...tässä joskus niin synkeässä maailmassa,
minullekin kävi vähän samoin; se suuri rakkaus tuli jotenkin ryöpsähdyksenä hieman isompaa lasta katsoessani (ei siis suinkaan heti kun vauvan syliini sain). Olisiko ollut juuri tuon ikäinen kuin omasi.
Hyvää jatkoa teille, rakkaus lapseen kantaa monen karikon yli.