Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Liikaa yksin, minusta on tullut vähän itsekäs eikä muiden jutut oikein kiinnosta

Vierailija
14.05.2024 |

Kaikkea sitä. Havahduin tähän kun olin kahden ystäväpariskunnan kanssa porukassa. Minulla siis on pari ystävää (eli en ole täysin yksinäinen), mutta näemme suht harvoin eli vietän paljon aikaa yksin omien ajatusten kanssa. 

Huomasin etten olisi millään jaksanut esittää kiinnostunutta asioihin, jotka ei oikeasti kiinnosta ja niitä asioita tuntui olevan paljon. Muutaman kerran havahduin siihen kuinka mieleni oli vaeltanut pois ruokaillessamme ja hiljaa haarukoin ruokaa suuhun, kunnes tajusin että "hei, mun pitää varmaan kuunnella ja esittää kiinnostunutta sekä ottaa osaa keskusteluun etten ihan omituiselta vaikuta". Ei myöskään tuntunut siltä että he olisivat erityisemmin olleet kiinnostuneita minun asioistani ja niistä taas haluaisin puhua, mutta tiedän että se on epäkohteliasta puhua vain itsestään ja kääntää vahingossa keskustelut itseensä.

No joka tapauksessa hieman pelottaa mitä tämä paljon yksin oleminen vielä tuleekaan tekemään minulle. En vain jotenkin enää osaa olla ihmisten kanssa, kokoajan vaan vähemmän. Onko muut huomanneet samaa? En haluaisi erakoitua vaan löytää uusiakin ystäviä, joiden kanssa "synkkaa", tuntuu vaik että minun tapauksessani varmaan todennäköisemmin voitan lotossa kuin löydän samanhenkistä seuraa. 

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
14.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Up

Vierailija
2/5 |
14.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos muiden asiat eivät jaksa kiinnostaa, et siis jaksa etkä tarvitse muita ihmisiä. Omia asioitasi voit kirjoitella vaikka tänne tai pälpätellä itseksesi. Aika moni ei tunnu tajuavan, että ihmisten seuraan kannattaa hakeutua vain, jos ihmisten seurassa, heidän puheensa kiinnostavat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
14.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on sellainen päätösasia, jaksaako olla hyvää seuraa vai onko kiinnostunut vain itsestään.

Vierailija
4/5 |
14.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rasittavia ihmiset joita ei kiinnosta kuin oma elämä ja siitä sitten jauhetaan.

Vierailija
5/5 |
14.05.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Se on sellainen päätösasia, jaksaako olla hyvää seuraa vai onko kiinnostunut vain itsestään.

Niimpä. Ja näköjään en oikein enää tuota päätöstä seuran takia osaa tehdä. Alitajuisestu uppoudun oman pääni sisään jos ympäristö ei tarjoa mitään mielenkiintoista. Ap

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän yhdeksän