Lue keskustelun säännöt.
Muistan lapsena haaveilleeni paljon.
Kommentit (10)
Joo, minä loin kokonaisia mielikuvitusmaailmoja päässäni ja vietin niissä aikaa. Ei mua niin kauheasti ulkomaailma usein edes kiinnostanut, kun mun pään sisällä oli parhaat seikkailut. Aika samanlainen olen vielä nyt viisikymppisenäkin. Koen hyvän mielikuvituksen valtavaksi rikkaudeksi elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo haaveilin ihanasta elämästä omillani, kun vielä muutaman vuoden odotan. Nyt on elämän ehtoovuodet menossa, eikä mikään haaveitu ole täyttynyt. Olen yksin, rahaton ja masentunut.
Tulee paha mieli sen lapsen vuoksi, joka niin odotti ihanaa elämää. Lapsuudenkoti ei tätä tarjonnut.
Vierailija kirjoitti:
Joo haaveilin ihanasta elämästä omillani, kun vielä muutaman vuoden odotan. Nyt on elämän ehtoovuodet menossa, eikä mikään haaveitu ole täyttynyt. Olen yksin, rahaton ja masentunut.
Surullista kuulla.
Onko haavemaailmasi tuonut sinulle kuitenkin lohtua? Itse olen ajatellut, että vaikka unelmani eivät ehkä toteudukaan, niin ainakin olen tehnyt ihmeellisiä seikkalluja omassa mielessäni.
Kaikille ei ole mielikuvituksen lahjaa suotu.
Olen elänyt haavemaailmassa koko elämäni, niin lapsena kuin aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haaveilin lottovoitosta jo 10-vuotiaana. Edelleen 35 vuotta myöhemmin haaveilen samasta asiasta ja rahani on mennyt lottoon ja muihin uhkapeleihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo haaveilin ihanasta elämästä omillani, kun vielä muutaman vuoden odotan. Nyt on elämän ehtoovuodet menossa, eikä mikään haaveitu ole täyttynyt. Olen yksin, rahaton ja masentunut.
Surullista kuulla.
Onko haavemaailmasi tuonut sinulle kuitenkin lohtua? Itse olen ajatellut, että vaikka unelmani eivät ehkä toteudukaan, niin ainakin olen tehnyt ihmeellisiä seikkalluja omassa mielessäni.
Kaikille ei ole mielikuvituksen lahjaa suotu.
Olen eri mut vastaan. Itse olen katkeroitunut haavemaailmalleni ja olen pyrkinyt siitä aktiivisesti irti. Ihan jotain ihme dissosisaatiota tai mitä hittoa se on. Elämä valuu ohi kun elän jotain tarinaa, jonka vuoksi saatan jopa itkeä kun liikutun ja ei ei ei, en halua enää tuota valhetta. Haluan OIKEAN ELÄMÄN. Ja onneksi olen vielä alle 30v niin on mulla vielä toivoa. En halua olla 60v joka harmittelee että elämä jäi elämättä.
Mut joo varmasti jotain lohtua ja eskapismia ja copetusta toi haaveilu on kun ei kestä oikeaa elämäänsä ja pakoilee ongelmiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä kai kaikki on haaveillut, jäänyt mietteisiin, tänäänkin sen voi tehdä kun pysähtyy ajattelemaan kaikenlaista.Ajatukset ovat olleet jotenkin kaukomaankaipuita en tiedä,hyvä mulla suomessa on asua,no ihmisellä on mielikuvitus ja sillä voi paeta arkea tarvittaessa.
Haaveilin paljon lapsena ja vielä parikymppisenä pystyin luomaan tarinoita joihin kadota päiväunilla tai nukkumaan mennessä, mutta sitten menetin sen taidon jostain syystä. Kaipaan sitä kykyä.
Kyllä. Vietin paljon aikaa yksikseni omissa ajatuksissani ja haaveissani.
Äitini sitten aina moitti, miten "outo ja omituinen" olen. Toisaalta kiitteli, että olin helppo lapsi, koska en kuulemma vaatinut huomiota. Että siinä mielessä oli hyvä asia kuitenkin.