Lue keskustelun säännöt.
Menisitkö luokkakokoukseen jos olisit työkyvyttömyyseläkkeellä mt-ongelmien vuoksi?
13.05.2024 |
Kysymys otsikossa.
Perustelutkin olisi ihan kivoja, mutta ei pakollisia.
Terveisin asiaa miettivä, tilannettaan syvästi häpeävä ihminen.
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mennyt omaan luokkakokoukseen, en saanut kutsua mutta minun kautta kyllä kyseltiin yhtä henkilöä 😂 Ei muutenkaan kiinnostanut nähdä niiden ihmisten naamoja jotka tekivät minun kaikista kouluvuosista helvettiä
No aika törkeä on ollut hän, joka sun kautta toista kyseli kysymättä sua mukaan!
Ymmärrän kiusattuja ja sen, ettei tee mieli enää heitä nähdä, mutta kuinka monta vuotta olet yrittänyt unohtaa? Eikö se tunnu ajan haaskaukselta?
Siis olihan tuo törkeää, ei sanallakaan maininnut että minutkin on kutsuttu.
Oikeastaan he eivät edes pahemmin pyöri mielessä, miksi annan niille ihmisille enää energiaa, kun voin käyttää sen paremminkin eli itseni korjaamiseen?
Ja kyllä, "kiitos" karmeiden kouluvuosien olen sairastunut vaikea-as
Sä olet jäänyt piiloon noiden sairauksiesi ja oireyhtymiesi taakse.. millainen sinä olisit, jos niitä ei olisi?
... ja kun tuohon olet vastannut, miksi et jo nyt olisi oma itsesi? - Tämä elämä lipuu vaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En luultavasti mene koskaan niin sekaisin, että luokkakokoukseen menisin!
Ymmärrän hyvin, jos ulkonaisesti epäedullisessa elämäntilanteessa elävä ei ole halukas osallistumaan tällaiseen tilaisuuteen, vaikka se olisikin erinomainen mahdollisuus oppia suhtautumaan ja hyväksymään omaa elämäntilannettaan ja kohtaloaan entistäkin kypsemmällä tavalla.
Jos sosiaalisen ulottuvuuden pitkäaikainen puutos on saanut ihmisuhdetaidot ruosteeseen, naamasta jo näkee ettei elämä ole säteillyt pelkästään onnea ja iloa, takataskusta ei löydy mehukkaita matkatarinoita ja kohtaamisia kerrottavaksi, eikä cv:stä tai perhealbumista keskivertoisia saavutuksia muille esiteltäviksi, tuntevat useimmat meistä olonsa epävarmaksi, miksei myös häpeää ja pettymystä tai jopa kateutta ja katkeruutta.
Mielestäni tosin täysin turhaan. Kukaanhan ei tiedä, miten olisi menestynyt toisen saappaissa, kenties paremmin, kenties heikommin. Voihan olla, ettei monikaan olisi kulkenut ohdakkeista polkuasi läheskään yhtä pystyssäpäin, tai oppinut piikkien aiheuttamasta kivusta läheskään yhtä syvällisesti.
Elämä kypsyttää jokaisessa ihmisessä ulkonaisen satonsa lisäksi myös näkymätöntä, henkistä satoaan. Näitä hedelmiä on paljon vaikeampaa, jos ei mahdotontakin, arvioida lyhyen tapaamisen perusteella. Niiden arvo ja säilyvyys on kuitenkin mittaamaton suhteessa ulkonaisiin saavutuksiin.
Tuskin. Ellei siellä ole jotain ihmisiä, joita haluaa tosi paljon nähdä pitkästä aikaa.
No ei tarvitse olla edes keskitasoa, ihmisenä olemme kuitenkin tasa-arvoisia.. tai pitäisi olla. Mä esimerkiksi oli luokan huonoimpia, johtuen siitä, ettei koulu oikein kiinnostanut. Nostin kuitenkin ne neljä plussat, vitoset ja kuusimiikat vahvuudekseni ja tuuletin aina sitä, että sain edes jotain muuta kuin nelosen! En ole koskaan tuntenut olevani muita huonompi!