Lue keskustelun säännöt.
Haluisin vaan kuolla (kaikki kaatuu päälle)
04.05.2024 |
Tänään on se päivä kun tasan 41 vuotta sitten isi ampui itsensä. Nyt itse haluaisin kans kuolla. Ei ole ystäviä, ei puolisoa, ei työtä, ei järjellistä tekemistä, ei mitään. Tilikin on lähes tyhjä. Toiveetkaan ei toteudu. Tällä viikolla toivoin, että saisin silittää koiraa ja leikkiä sen kanssa. Muka niin liikaa pyydetty!
Nyt haluaisin vain kuolla.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
On tutkittua tietoa, että kevätaurinko masentaa. Oliko se nyt mantelitumake, joka alkaa hölmöillä. Valoa on liikaa. Aurinkolasit auttavat.
Olin samassa jamassa nelisen vuotta sitten (eri syistä). Mikään ei tuntunut miltään ja tuntui, että huono kortti toisensa jälkeen läsähtää käteen. Päätin, että joka aamu nousen klo 7:30, laitan vaatteet päälle ja käyn kävelemässä n. 40 minuuttia, satoi tai paistoi. Oli ihan sama nukunko sen ajan vai kävelen. Siitä se lähti, vaikka hyvin harvoin huvitti. Loppupäivä oli sitten käyettäväksi miten parhaakseni näin. Ei se mikään nopea apu ole, eikä pidä odotella liikoja. Mutta tuleepahan noustua ja lähdettyä ihmisten ilmoille.
Nyt mulla on työ (ei mikään unelma, mutta kuitenkin palkallinen työ), ruokaa, koti, vapautta vähän valitakin, kissa. Ennen kaikkea on suunnitelmia ja työn kautta tapaan ihmisiä. Muuten olen edelleenkin aika yksin, mutta suoraan sanottuna en mitään kovin monim
Itsekin olen todella yksin, varsinkin nyt kun vanhemmatkin ovat kuolleet. Tässä vaiheessa elämää osaan oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni arvostaa sitä, että mulla on työ. Joku paikka mihin on pakko nousta joka arkiaamu. Tänäänkin olen koko päivän vain maannut sängyssä. Siihen se elämäni menisi, jos en kävisi töissä. Tämä kevätaurinko aina saa millään mullekin masennuksen pahenemaan. Mietin vain itsetuhoisia ajatuksia. Mikä on hölmöä, sillä minulla on kuitenkin asiat ihan hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulet kalliiksi yhteiskunnalle tuottamattomana henkilönä. Miksi pidät itsesi elossa, jos et halua elää?
Olet säälittävä ja tiedät sen itsekin
Joo niin tiedän olevani säälittävä ja iso kulu yhteiskunnalle ja syyllinen olo koko ajan.
(ap)
Ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Ole vapaa. Olet arvokas riippumatta siitä, oletko yhteiskunnalle hyödyllinen vai et. Älä vahingoita itseäsi. Toivon ja rukoilen, että rakkaus löytää vielä sinut.
Kerron miten minä itse selvisin. En tiedä auttaako, mutta ehkä saat näkökulmia, vinkkejä tai jotain.
Minulla oli myös paha tilanne. Silloin heitin mielestäni hetkeksi kaiken muun ja keskityin vain siihen hetkeen. Sekunti kerrallaan. Yksi sisään- tai uloshengitys kerrallaan. Niin kauan, että pahin olo helpottui. Yksi sisäänhengitys. Yksi uloshengitys. Sitten kokonainen hengityssykli (en tiedä onko oikea sana, mutta siis yksi sisäänhengitys ja yksi uloshengitys). Sitten 30 sekuntia. Minuutti. Jos alkoi ahdistaa liikaa, keskityin taas lyhyempään ajanjaksoon, yksi sekunti. Yksi sisäänhengitys. Sitten alkoi jo helpottaa ja pystyin olemaan rauhassa "jopa" yhden minuutin! Join puoli lasillista vettä. Keskityin siihen, miltä vesi tuntui suussani, miltä se maistui, ihanaa raikasta viileää vettä! Miltä vesilasi tuntui kädessä. Joskus tämmöinen tosi tiivis pieneen hetkeen keskittyminen voi auttaa.
Luin kirjoja, katsoin leffoja, kävelin ulkona, venyttelin, meditoin sisällä tai vaikka puiston penkillä. Katselin ihmisiä ja joskus jopa keksin tarinoita heistä, keksin mihin he muka olivat menossa ja keitä olivat, ulkonäön, vaatetuksen yms perusteella. Siinä opin vahingossa vähän ihmistuntemustakin.
Pidäthän itsestäsi huolta, syöt, juot, nukut? Säännöllinen päivärytmi voi tässä auttaa. Ei tarvitse mitenkään super aikaisin nousta, jos on iltavirkku. Itsekin heräilin klo10 aikoihin ja kävelin vähän, sitten tein rauhassa itselle lounaan tai brunssin. Ja heti kun tuli paha olo psyykkisesti, keskeytin kaiken ja vaan hengitin. Hengitin. Sisään ja ulos. Katsoin kelloa, seurasin sekuntiviisaria ja taas hengitin. Päivä kerrallaan. Tunti kerrallaan. Hetki kerrallaan. Minuutti. Sekunti.
Sinä selviät kyllä. Minäkin selvisin. Ajatuksissani lähetän Sinulle halauksen ja kaikkea hyvää.
Nimim. Samasta taustasta lähtenyt, minunkin isä ampui itsensä, 48 vuotta sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On tutkittua tietoa, että kevätaurinko masentaa. Oliko se nyt mantelitumake, joka alkaa hölmöillä. Valoa on liikaa. Aurinkolasit auttavat.
Olin samassa jamassa nelisen vuotta sitten (eri syistä). Mikään ei tuntunut miltään ja tuntui, että huono kortti toisensa jälkeen läsähtää käteen. Päätin, että joka aamu nousen klo 7:30, laitan vaatteet päälle ja käyn kävelemässä n. 40 minuuttia, satoi tai paistoi. Oli ihan sama nukunko sen ajan vai kävelen. Siitä se lähti, vaikka hyvin harvoin huvitti. Loppupäivä oli sitten käyettäväksi miten parhaakseni näin. Ei se mikään nopea apu ole, eikä pidä odotella liikoja. Mutta tuleepahan noustua ja lähdettyä ihmisten ilmoille.
Nyt mulla on työ (ei mikään unelma, mutta kuitenkin palkallinen työ), ruokaa, koti, vapautta vähän valitakin, kissa. Ennen kaikkea on suunnitelmia ja työn kautta tapaan ihmisiä. Muuten olen edelleenkin aika yk
Sama itselläni. Nyt olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota ruokaan (voi ostaa ja kokeilla enemmän, kun on palkka). Tänään meni reilu tunti kaupassa, kun ostin etenkin hedelmiä ja vihanneksia. Yritän tehdä eväsruokia ja kokeilla jotain uutta. Nyt ovat pavut olleet uusi tutustumisen kohde. Papusalaatteja olen kokeillut erilaisia. Lisäksi käyn kirppiksillä. Ostan vähän, mutta löytöjä teen joskus. Olen jotain näistä myynyt myös eteenpäin facebookryhmässä. Enemmän siksi, että onjotain sisältöä ja kontakteja elämään kuin minkään muun vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole sisaruksiakaan?
Ei ole sisaruksia, isosisko kuoli kun olin 4v, synnynnäinen sydänvika jota mulla ei tietenkään ole!
Entä äiti, isovanhemnat, vanhempien sisarukset?
Outo vastaustyyli...."sydänvika, jota mulla ei tietenkään ole". Sinä olet saanut mahdollisuuden elämään. Kannattaa mennä terapiaan käsittelemään nuo isot menetykset.
Tuota..Ei sinne terapiaan noin vaan mennä , edes kunnalliselle / kelakorvattavalle. Varmasti moni vain menisi jos olisi noin helppoa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulet kalliiksi yhteiskunnalle tuottamattomana henkilönä. Miksi pidät itsesi elossa, jos et halua elää?
Joskus kannattaisi vaan pitää suunsa kiinni.
No selvisin sitten tästäki päivästä ja ihan tyhmä päivä oli! :( Voi kun keksisin sen kivuttoman tavan lähteä täältä nii olisi mun viimeinen tekoni siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö ole sisaruksiakaan?
Ei ole sisaruksia, isosisko kuoli kun olin 4v, synnynnäinen sydänvika jota mulla ei tietenkään ole!
Mun isoveli kuoli synnynnäiseen sydänvikaan ja mulla on sama vika itsellä.
Ota yhteys paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen ja ilmoittaudu vapaaehtoiseksi, saatat saada koiran väliaikaisesti hoitoosi niin että yhdistys maksaa kulut. Mikä sen ihanampaa kuin viettää aikaa koiran kanssa kotona ja ulkona luonnossa.
Yritä jaksaa, päivä kerrallaan, tehdä joka päivä jotain mikä tuntuu kivalta, ulkoilu luonnossa saa aina mielen paremmaksi! Kyllä se siitä paremmaksi muuttuu.