Suomalaiset tytöt ulkomailla
Tiedän miljoona tapausta johon minäkin lukeuduin, kun ulkomaalainen mies osoittaa selvää kiinnostusta esim ravintolassa tai baarissa tai keskellä kirkasta päivää tai työelämässä ja kuulee sun olevan Suomesta, näkee ilmeestä heti pettymyksen. Erityisen yleistä tämä on ruotsalaisissa miehissä ja myös italialaisissa. Pettyvät kun ei ollakaan ruotsalaisia. Suomi nähdään tosi negatiivisesti.
itse nyt jo onnellisestu naimisissa italialaisen kanssa Italiassa mutta kun niin puhutte siellä Suomessa Suomikuvasta niin suurin osa maailmalla pitää Suomea tuppisuiden, alkoholistien ja väkivallan maana. Suomesta tiedetään erittäin hyvin, että itsemurhat yleisiä ja että siellä elää iloton ja väritön kansa kylmässä Pohjolassa. Suomalaiset ei ole mitään verrattuna ruotsalaisin ja mun ruotsalainen ystävä sanoo, että Suomi nähdään enemmän Venäjänä ja Ruotsia kiinnostaa pohjoismaat ja muu Eurooppa enemmän.
Ruotsin luonto myös miljoona kertaa kauniimpi. Suomi ei ole maailman onnellisin maa. Suomeen en muuttaisi takaisin. Enkä minäkään tiedä maata, missä ollaan yhtä ahdistuneen ja vetäytyneen oloisia ja miehet yhtä väkivaltaisia. Suomalaisista miehistä voi myös yleisesti sanoa, että ei komeita.
Kommentit (23)
Siis kuinka kauan näit vaivaa tämän paskapostauksen kirjoittamiseen? Sulla mitään italialaista miestä ole vaan itsemurhayksiö Lieksassa.
Jaa...suomi ja Venäjä eroavat hyvin paljon toisistaan. Harva venäläinen on tuppisuu. Usein ovat myös tyylikkäämpiä kuin suomalaiset. Tosin moni koulutettu, tänne töihin tullut ulkomaalainen on valittanut neukkutyyppisestä politiikasta työpaikoilla. Aitoa demokratiaa saa täältä etsiä.
En ole koskaan huomannut vastaavaa ja olen asunut ulkomailla jo 30 vuotta, Italiassa, Ranskassa, USA:ssa ja Britanniassa ja matkustanut laajasti.
Suomalaiset naiset panevat ahkerasti jos verrataan muihin maihin.
Ei ole juhlimista suomalaisissa naisissakaan, ovat ylipainoisa ja mt-ongelmaisia.
Voi että kun suomalaiset on niin tyhmiä ja rumia että minua ihan hävettää sieltä olla kotoisin ja kouluakin piti käydä. Täältä Italiasta nyt kerron miten asiat ovat ja totta kyllä jämpti on niin.
Omat kokemukseni ovat päinvastaisia. Täysin.
Pyynnöstä todistetaan ap päteväksi.
Kaalisoppa haisee. Vai Italiasta kirjoitat...
Sinä taidat olla oikea pahan ilman lintu? Vai onko päivä vaan muuten pilalla?
Onko tämä jonkun keharin baitti vai vakavamielinen kannanotto?
Ei ole väliä mitä muissa maissa ajatellaan meistä.
Itä-euroopassa tykätään, ollaan samanlaisia kuin he ovat.
Aloitus oli tietysti satu, mutta vieläpä hölmösti suunnattu satu. Miksi meitä pitäisi nolottaa, jos joku pitäisi Suomea oikeasti tuppisuiden ja alkoholistien maana? Mitä ihmeen väliä sillä on, mitä joku italiaano ajattelisi meistä jossain Rooman kaduilla? Ne ajat ovat ohi, kun kukaan jaksoi välittää tuollaisista asioista. Nykyajan kansainvaellusten aikoina on vain hyvä, jos Suomella on tylsän ja ikävän paikan maine.
Ehkä tuo pätee Italiassa, mutta esim. Turkissa ja muualla lähi-idässä miehet poikkeuksetta ilahtuvat, kun kuulevat naisen olevan Suomesta. Siellä kun suomalaisilla on maine ilmaishuorina. Alkoa kuluu ja haarat aukeaa kun tumma pikisilmä vähän lirkuttelee.
Nusauta lapsiasi niinkuin ennenkin
Onhan tuossa vinhaa perää. Ruotsissa on hivenen monimuotoisempi luonto, mutta silti pidän Suomea kauniimpaa. Puhumattomuus sopii minulle. Yhteisöllisyyttä kaipaan paljon lisää ja kateus kun saataisiin pois. Monessa maassa ollaan lähtökohtaisesti ihmisystävällisiä. Suomessa aika monet perus suomalaiset ovat lähtökohtaisesti ilkeitä ja pahamsuopia. Ehkä sen pohjalla on kateus. Suomessa on paljon noita piirteitä. Osa hyviä ja osa huonoja.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tuo pätee Italiassa, mutta esim. Turkissa ja muualla lähi-idässä miehet poikkeuksetta ilahtuvat, kun kuulevat naisen olevan Suomesta. Siellä kun suomalaisilla on maine ilmaishuorina. Alkoa kuluu ja haarat aukeaa kun tumma pikisilmä vähän lirkuttelee.
No kiva saada välillä kunnon kyytiä. Sellaista jossa mies tietää mitä tekee.
Kävelin keskustassa turistien perässä. He katselivat ympärilleen ja analysoivat. Yksi heistä sanoi "this is so....russian". Ei muuta adjektiivit keksinyt.
Sellainen satu tänään 0/5