Lue keskustelun säännöt.
En kestä kriitiikkiä vaan tulee ihan koko kehon valtaava häpeä ! Tai kestän kritiikkiä mutta en epäonnistumista.
25.04.2024 |
Jos mokaan ja muutkin ovat siitä närrissään niin häpeäni on oikeasti niin valtava ja lamaannuttava että koko keho alkaa tärisemään, ajatukset menee ihan solmuun ja päässä kihelmöi.
Sitten yritän pitkään paikata ja tehdä vaikka ilmaiseksi jotain. Hätäännyn ihan kamalasti.
Sitten muistan vielä vuosien jälkeen kaikki mokat ja pidän itseäni valtavan huonona ja tyhmänä ihmisenä.
Kommentit (18)
Sulla saattaa olla ylikorostunut syyllisyydentunto. Mäkin koin häpeää ja mietin jotain vuosia sitten tapahtunutta asiaa väsymiseen asti. Terapia saattaisi auttaa sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo tulee lapsuuden traumoista. Olen pahoillani puolestasi. Mutta tuo voi helpottaa ajan kanssa, jos teet töitä sen eteen. Kohtaat häpeäsi ja kysyt aina itseltäsi tarkoittaako epäonnistuminen aina oikeasti sitä, että olet huono ihminen? Tuomitsisitko muut tuollaisista epäonnistumisista?
Mistä tiesit?
Minulla on alkoholistit vanhemmat olleet aina ja muistan kun jotain yritin tehdä niin tein sen aina väärin. Esimerkiksi äitini nyrpisti nokkaansa ja vain kritisoi jos tein hänelle munakasta tai opettelin ruoanlaittoa siinä alle 10v. Jos taas onnistuin jostain niin ei sanonut mitään. Katseli muualle ja hymähti. Joko sain kriitikkiä, alentavia katseita ja suun vääntelyä tai sitten vain hiljaisuutta.
Joinakin todella harvoina kertoina olen saanut hältä kehuja mutta sitten täytyy olla kyllä oikeasti nappisuoritus.
Isäni taas oli kyllä mukava mutta aika kriittinen kanssa. Aina jos oli heikko tai ei pärjännyt niin oli pettyneen oloinen tai vihainen.
Niinpä minusta tuli tällainen, että olen todella varovainen, vastuullinen mutta pelokas. Ei minkäänlaista itsetuntoa mutta kuitenkin joudun esittämään että minulla olisi itseluottamusta koska en halua aiheuttaa pettymystä. Olen myös paljon tehnyt elämässä sitä että olen kompensoinut riittämättömyyttä sillä että teen sitten muita enemmän (jopa ilmaisia ylitöitä paljon) jotta varmasti olisin riittävä.
Monta kertaa uupunut ja vaikeasti masentunut. Itsariyrityksiä pari.
Kun ei vaan koe riittävänsä ja häpeää itseään. Ap
Oli vähän huono esimerkki tuo aikaisempi mutta joka tapauksessa olen paljon joutunut kamppailemaan sen kanssa että teen sitten mitä vain niin se on jotenkin noloa tai huonoa ollut äitini mielestä. Usein kännissä ilmeili ja katsoi minua päästä varpaisiin ja näytti tarkoituksella ilmeen, että oksentaa kohta. Sitten saattoi hymyillä veemäisesti ja lähteä pois paikalta.
Oli siis todella ilkeä ja jopa vaarallinen kännissä. Hän on jatkuvasti onnistunut eri menetelmin aiheuttamaan minulle huonoa oloa lapsuudessa mutta myös aikuisena. Sääliä on kuitenkin saanut koska selvinpäin on toisenlainen ja yrittänyt meistä pitää huolta muuten vaikka ei psyykkisesti siihen oikein kyennytkään. Siellä lapsuudessa on ihan valtavasti minulla taakkaa mutta en missään nimessä haluaisi olla uhri. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riikka hei, kyllä se siitä sakset käteen ja aina voit mennä töihin.
Vierailija kirjoitti:
Oli vähän huono esimerkki tuo aikaisempi mutta joka tapauksessa olen paljon joutunut kamppailemaan sen kanssa että teen sitten mitä vain niin se on jotenkin noloa tai huonoa ollut äitini mielestä. Usein kännissä ilmeili ja katsoi minua päästä varpaisiin ja näytti tarkoituksella ilmeen, että oksentaa kohta. Sitten saattoi hymyillä veemäisesti ja lähteä pois paikalta.
Oli siis todella ilkeä ja jopa vaarallinen kännissä. Hän on jatkuvasti onnistunut eri menetelmin aiheuttamaan minulle huonoa oloa lapsuudessa mutta myös aikuisena. Sääliä on kuitenkin saanut koska selvinpäin on toisenlainen ja yrittänyt meistä pitää huolta muuten vaikka ei psyykkisesti siihen oikein kyennytkään. Siellä lapsuudessa on ihan valtavasti minulla taakkaa mutta en missään nimessä haluaisi olla uhri. Ap
Kuules kellään ei ole täydellisiä vanhempia. Pikkusen on nyt itsesäälissä rypemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsistit eivät kestä itseään kohtaan kritiikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä sinulle ap, jätä trollit huomiotta joilla itsellä paha olla eikä kykyä asiaa käsitellä. Pari ekaa vastausta aiheeseen olivat asian ytimessä' liittyy lapsuuteen ja ylikorostuneeseen yliminään tms. jos nyt freudilaisia termejä käytetään.
Onneksi tämä on siis kuitenkin vanhemmiten helpottunut niin, että osaan rauhoitella itseäni ja ehkä jopa kontrolloida sitä hetkeä.
Joskus oli niinkin, että oikeasti menin sisäisesti todelliseen hälytystilaan. Koko keho vain tärisi ja panikoin. En pystynyt lainkaan toimimaan järkevästi ja muutuin hajamieliseksi.
Nykyään se näyttäytyy ehkä vain alisuoriutumisena ja masennuksena sekä sitten siinä, että olen jotenkin vankina omassa kropassa/päässäni. Ihan kuin kahleet olisi siihen etten pääse potentiaalisesti itseäni toteuttamaan. Haluan myös varmistaa että en joudu tilanteisiin jossa tuntisin valtavaa häpeää joten mielummin olen sitten toteuttamatta asian x tai teen sen niin varman päälle ja rukoilen suunnilleen että onnistuin.
Terapia varmaan olisi yksi varteenotettava apu tällaisen purkamiseen ainakin näin sanallisesti. Sitä en tiedä miten kehollisesti tätä lähtisi purkamaan. Olen kuitenkin jännittynyt lähes koko ajan mutta olen niin tottunut siihen etten aina huomaa. Sosiaaliset tilanteet ovat haastavia etenkin jos on auktoriteetti henkilö kyseessä ja saatan vaikuttaa tyhmemmältä kuin olen. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on samaa, ja kärsin myös katastrofiajattelusta. Tyypillinen ajatuksenkulkuni saattaa mennä esimerkiksi näin: teen töissä pienen virheen - saan varmasti potkut - en koskaan valmistu ammattiin jota opiskelen - en tule koskaan pääsemään mihinkään kouluun tai töihin - kaikki on pilalla. Ja ihan pikkujutuista ajatusketju on aina tuollainen. Ihan hirvittävän kuluttavaa ajatella koko ajan pahinta. Sama ajattelu koskee myös muita asioita kuin virheitä tai kritiikkiä, esimerkiksi jos en löydä kotiavainta tutusta taskusta niin ensimmäinen ajatus ei ole, että avain on ehkä laukussa, vaan että olen hävittänyt sen ja nyt tulee kamala lasku ja kauhea vaiva hoitaa uusi...
Kuvittelen myös aina olevani paheksunnan kohteena vaikka en ole tehnyt mitään. Pelkään ympärillä olevien ihmisten sanomisia koska luulen että minut leimataan sen perusteella (esim. kaveri sanoo jotain ja se on minun vastuulla myös).
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samaa, ja kärsin myös katastrofiajattelusta. Tyypillinen ajatuksenkulkuni saattaa mennä esimerkiksi näin: teen töissä pienen virheen - saan varmasti potkut - en koskaan valmistu ammattiin jota opiskelen - en tule koskaan pääsemään mihinkään kouluun tai töihin - kaikki on pilalla. Ja ihan pikkujutuista ajatusketju on aina tuollainen. Ihan hirvittävän kuluttavaa ajatella koko ajan pahinta. Sama ajattelu koskee myös muita asioita kuin virheitä tai kritiikkiä, esimerkiksi jos en löydä kotiavainta tutusta taskusta niin ensimmäinen ajatus ei ole, että avain on ehkä laukussa, vaan että olen hävittänyt sen ja nyt tulee kamala lasku ja kauhea vaiva hoitaa uusi...
Kuvittelen myös aina olevani paheksunnan kohteena vaikka en ole tehnyt mitään. Pelkään ympärillä olevien ihmisten sanomisia koska luulen että minut leimataan sen perusteella (esim. kaveri sanoo jotain ja se on minun vastuulla myös).
Todella tuttua täälläkin.
Usein kai jo valmiiksi käsittelen tilanteet niin, että kaikki mitä tapahtuu niin menee penkin alle. Jopa voi käydä niin, että vaikka tapahtuma on mennyt niin saatan kauhistua, että mitä jos olisi sattunut siinä tilanteessa niin ja näin ja huhhuh. Jälkikäteen myös häpeän paljon sanomisiani.
On kuluttavaa!
Tänään minulla meni päivä kokonaan itkiessä ja sängyssä koska tuli yksi todella stressaava asia tietooni. Se on sellainen, että oikeasti olen miettinyt itsaria koko päivän koska en jaksa tätä enää. Olen niin stressaantunut ja ahtaassa tilassa että tämä on erittäin epänormaalia.
En ymmärrä miten minusta tuli tällainen. Olisinpa edelleen se lapsi, joka ei pelännyt ja rohkeasti nauroi, meni ja teki. Nykyään mitä enemmän vanhenen niin sen varovaisemmaksi tulen monessa asiassa mutta valitettavasti voin olla myös impulsiivinen jos en kestä enää painetta. Siksi juon alkoholia välillä tai teen jotain muuta yhtä haitallista. Pakenen riippuvuuksiin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samaa, ja kärsin myös katastrofiajattelusta. Tyypillinen ajatuksenkulkuni saattaa mennä esimerkiksi näin: teen töissä pienen virheen - saan varmasti potkut - en koskaan valmistu ammattiin jota opiskelen - en tule koskaan pääsemään mihinkään kouluun tai töihin - kaikki on pilalla. Ja ihan pikkujutuista ajatusketju on aina tuollainen. Ihan hirvittävän kuluttavaa ajatella koko ajan pahinta. Sama ajattelu koskee myös muita asioita kuin virheitä tai kritiikkiä, esimerkiksi jos en löydä kotiavainta tutusta taskusta niin ensimmäinen ajatus ei ole, että avain on ehkä laukussa, vaan että olen hävittänyt sen ja nyt tulee kamala lasku ja kauhea vaiva hoitaa uusi...
Kuvittelen myös aina olevani paheksunnan kohteena vaikka en ole tehnyt mitään. Pelkään ympärillä olevien ihmisten sanomisia koska luulen että minut leimataan sen perusteella (esim. kaveri sanoo jotain ja se on minun vastu
Onko sinulla myös, kuten minulla, taipumus luovuttaa heti pienenkin esteen edessä? Itse en pysty sitoutumaan mihinkään haastavaan, sillä lannistun heti jos en osaa jotain saman tien. Ja olen myös tuollainen että manaan asiat huonolle tolalle etukäteen.
Terveisin se edellinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on samaa, ja kärsin myös katastrofiajattelusta. Tyypillinen ajatuksenkulkuni saattaa mennä esimerkiksi näin: teen töissä pienen virheen - saan varmasti potkut - en koskaan valmistu ammattiin jota opiskelen - en tule koskaan pääsemään mihinkään kouluun tai töihin - kaikki on pilalla. Ja ihan pikkujutuista ajatusketju on aina tuollainen. Ihan hirvittävän kuluttavaa ajatella koko ajan pahinta. Sama ajattelu koskee myös muita asioita kuin virheitä tai kritiikkiä, esimerkiksi jos en löydä kotiavainta tutusta taskusta niin ensimmäinen ajatus ei ole, että avain on ehkä laukussa, vaan että olen hävittänyt sen ja nyt tulee kamala lasku ja kauhea vaiva hoitaa uusi...
Kuvittelen myös aina olevani paheksunnan kohteena vaikka en ole tehnyt mitään. Pelkään ympärillä olevien ihmisten sanomisia koska luulen että minut leimataan sen peruste
Hmm, en oikein osaa sanoa. Yleensä suunnittelen myöskin a, b ja c suunnitelmat valmiiksi kun katastrofiajatukset pyörii.
On kyllä sitäkin että ehkä luovutan helposti joissakin asioissa mutta toisaalta olen myös todella sinnikäs.
Riippuu kai tilanteesta ja siitä millainen ylipäätään vireystaso on.
Se täytyy kyllä sanoa, että haaveilen todella suuresti. Haaveilen myös maalailemalla upeita tarinoita kun innostun asiasta x. Sitten kun olen palannut maan pinnalle niin ymmärrän etten sittenkään kykene siihen ja vähempi ei käy joten antaa olla koko homman. Se on muuten minulle iso kompastuskivi.
Otetaan vaikka yleinen esimerkki, painon pudotus. Olen onnistunut muutaman kerran todella koviin saavutuksiin mutta valitettavasti lihonut takaisin. Joko vedän kunnolla tai en ollenkaan ja jos en jostain syystä pysty olemaan täydellisen ruodussa niin antaa olla.
Ymmärrän kyllä miksi olen epäonnistunut näissä mutta tämä on yksi huono piirre minussa. Ap
Tuo tulee lapsuuden traumoista. Olen pahoillani puolestasi. Mutta tuo voi helpottaa ajan kanssa, jos teet töitä sen eteen. Kohtaat häpeäsi ja kysyt aina itseltäsi tarkoittaako epäonnistuminen aina oikeasti sitä, että olet huono ihminen? Tuomitsisitko muut tuollaisista epäonnistumisista?