Hoitajat ovat Suomen selkäranka

Ilman hoitajia ei ole mitään. Ei ole asiantuntijalääkäreitä eikä ole bisnesbamppuja tai liitutauluopettajia. Jokainen meistä tarvitsee hoitajia elämänsä aikana silloin kun toivomme ja myös silloin, kun emme toivoisi.

Jo ennen syntymäämme hoitajat ovat tarkistaneet hyvinvointimme ja äitimme hyvinvoinnin. Auttanut tulevaa perhettä uudessa elämänvaiheessa ja sen alkuun. 

Ongelmatilanteissa käännymme hoitajien puoleen. Kun emme leikkauksen jälkeen pääse tai saa kävellä hoitaja auttaa meitä. Kuntouttaa meidät taas käveleviksi. Työntää meitä sängyssä sairaalan käytävillä, tukee meitä rollaattorin tai muun apuvälineen kanssa, jotta taas pystyisimme elämään ilman heitä tai heidän kanssaan. Tarkkailee monitoreilta sydämemme sykettä ja muita arvoja. Huolehtii, että pysymme hengissä. 

Kun soitamme 112 hoitajat tulevat tarkistamaan tilanteemme. Kun tarvitsemme elvytystä hoitajien kädet painuvat keskelle rintakehäämme vuorotellen ja se on raskasta. Se on raskasta työtä fyysisesti ja psyykkisesti. Ja tämä nykyinen yhteiskunta ja sen pirstoutunut arvomaailma on tehnyt siitä entistä raskaampaa. Raskaampaa kantaa potilas 7. kerroksesta ambulanssiin. Raskaampaa ottaa vastaan potilaan kiukku ja hätä. Raskaampaa vetää hoitajan vaatteet ylleen. 

Koska vaikka monesti kuulen, että joku sanoo, ettei tähän työhön pystyisi niin silti kuulemma kaikki tätä työtä pystyvät tekemään. 

Lääkäriä arvostavat kaikki. Sairaanhoitajaa jokunen. Lähihoitajaa ei voi kuulemma arvostaa. Vaikka jokainen ketjun lenkki on tärkeä eikä kenenkään arvostus ole pois toisen arvostuksesta. Ja arvostavatko he toisiaan tai edes itseään? 

Ilman hoitajia ei tarvitse miettiä talouslukuja, mitä tänään syötäisiin tai seuraavaa päivää.

On aika palauttaa hoitajien arvostus. Se ei ole niin, että hoitajat eivät ole mitään vaan ilman hoitajia me emme ole mitään. Emme voi vaatia heiltä vain silloin, kun itsellämme on hätä. Meidän täytyy muistaa, että koska tahansa voi tulla hetki, kun tarvitsemme heitä tai meidän läheisemme. Enkä puhu nyt rahasta. Puhun kirjoituksista, puheista, mediasta ja eleistä. Kirjoittelu hoitajista on jo pitkään ollut ala-arvoista, mutta millä oikeudella?

Mitä tekee toimittaja, kun työkaveri heittäytyy elottomaksi tai omaa rintaa alkaa puristaa? Kenelle hän soittaa samalla, kun ruudulla on hoitajia halveksiva teksti omalla nimellä allekirjoitettuna. 

Me vaadimme apua, mutta samalla syljemme päälle. Kuka sellaista kestäisi? Hoitoalan kaaos on meidän kaikkien syytä. Mutta tilanteen voi korjata eikä se vaadi ihmeitä vain vähän pienempää suuta ja sormien hillitsemistä näppäimistöllä.