Miten kestät sen, että et ole kenellekään ihana ja tärkeä?

Ihminen joka kykenee rakastamaan, kykenee rakastamaan myös itseään. Usein jopa paremmin kuin mitä toinen ihminen.

Pakkohan se on. Pidän onneks itsestäni ja tekemistä riittää.

Suurimmalla osalla on lapset tai lemmikki siinä tarkoituksessa ja ne joilla ei ole ilkeilevät palstalla.

Mitä sitten? Ei ole merkitystä. Mieluummin yksin kuin tekopyhien ympäröimänä. 

Tuntuu siltä että ei vois olla todellista että tuolla jossain on/oli mies joka toivoi lasta kanssasi. Miksi miehistä ei voi ajatella tämmöistä - mistä este johtuu? Ihan kuin miehet eivät haluaisi lapsia ja olisi samantekevää kuka on lastensa äiti. Todellisuus päinvastoinko?

Onko miehelle samantekevää kuka on hänen lastensa äiti? Eivätkö miehet todellakaan kaipaa omia lapsia? Outoja käsityksiä liikkeellä? Miehet muka haluaa pelkkiä panoja, panoja ja lisää panoja niin kuin jotkut koneet eikä ihmismiehet jotka rakastaa naisiaan.

Olen näin neljääkymppiä lähestyessä jo tottunut asiaan. Oli lopulta helpompaa hyväksyä tosiasiat kuin olla jatkuvasti surullinen.

Usein kestän ihan hyvin. Täytän elämäni mukavilla asioilla. 

Tänään on ollut vaikeampaa. Oikeastaan koko viikonloppu on ollut surullinen ja ikävän tuntuinen.

Vierailija kirjoitti:

Jos et ole ihana ja tärkeä itsellesi niin ei se korjaa mitään että joku toinen kokee niin. Ei sitä pysty ikinä uskomaan sillä tasolla että sen aidosti kokisi.

Jos taas olet omastakin mielestäsi ihana ja tärkeä niin et erityisesti kaipaakaan toisen mielipidettä asiasta, toki se voi olla kiva ekstra mutta ei mitään sellaista minkä puuttumista olisi millään tavalla vaikea kestää.

Mitä mieltä olet ajatusleikistä, että itse kokee olevansa tärkeä ja kertoo pienistä toiveista arjessa, mutta kumppanin mielestä niillä asioilla ei merkitystä? Itsensä toteuttaminen hukkuu toisen palvelemiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et ole ihana ja tärkeä itsellesi niin ei se korjaa mitään että joku toinen kokee niin. Ei sitä pysty ikinä uskomaan sillä tasolla että sen aidosti kokisi.

Jos taas olet omastakin mielestäsi ihana ja tärkeä niin et erityisesti kaipaakaan toisen mielipidettä asiasta, toki se voi olla kiva ekstra mutta ei mitään sellaista minkä puuttumista olisi millään tavalla vaikea kestää.

 

Mitä mieltä olet ajatusleikistä, että itse kokee olevansa tärkeä ja kertoo pienistä toiveista arjessa, mutta kumppanin mielestä niillä asioilla ei merkitystä? Itsensä toteuttaminen hukkuu toisen palvelemiseen?

 

 

En oikein ymmärtänyt. Jos kumppanini ei pidä minun toiveitani tärkeinä tai merkityksellisinä, niin sitten pitää punnita miten tärkeitä ne ovat minulle ja voinko toteuttaa niitä ilman häntä. Jos en voi toteuttaa niitä ilman kumppania ja ne ovat todella tärkeitä minulle niin voi olla että emme sovi toisillemme.

Vierailija kirjoitti:

Onnittelen teitä, jotka osaatte / joudutte elämään yksin. Aina parempi kuin elämä ihmisen kanssa jolla ei ole tunne-elämää lainkaan. Energiavirta yhteen suuntaan, terveys mennyttä. Arvatkaa mihin suuntaan.

 

 

Niin, ei se elämä kovin auvoista ole avo/avioliitossakaan. Yliarvostettua.

Huonosti kestän. Vaikea se on itseäänkään rakastaa, kun ei tunnu muillekaan kelpaavan. Itse olen jo masentunut tämän kelpaamattomuuden vuoksi enkä tiedä miten jaksa tätä elämää tälläisenään yksinäni jatkaa. Tällä hetkellä toivon vain pääseväni ajoissa pois täältä, vaikka itsetuhoinen en ole. 

Avo- ja avioliitotkin on aikamoista taiteilua välillä...

Vierailija kirjoitti:

Huonosti kestän. Vaikea se on itseäänkään rakastaa, kun ei tunnu muillekaan kelpaavan. Itse olen jo masentunut tämän kelpaamattomuuden vuoksi enkä tiedä miten jaksa tätä elämää tälläisenään yksinäni jatkaa. Tällä hetkellä toivon vain pääseväni ajoissa pois täältä, vaikka itsetuhoinen en ole. 

Älä jää siihen käsitykseen että sinkkuus on pahan olon perimmäinen syy. Voin kokemuksesta sanoa, että parisuhde ei korjaa tuota. Itse löysin parisuhteen vasta nelikymppisenä ja niin ihanaa kuin se onkin, niin ei se itsetuntoa ole nostanut eikä saanut rakastamaan itseään. Ehkä jopa vähän päinvastoin, parisuhteessa ei ole vikaa mutta huonoitsetuntoiselle se aiheuttaa helposti riittämättömyyden tunnetta, hylkäämisen pelkoa jne. Se onni kuitenkin, että itselläni parisuhde sai avaamaan silmät sille että minun on todellakin itse opeteltava keinolla tai toisella rakastamaan itseäni. Toivon että olisin käynyt ongelmaan käsiksi jo aiemmin enkä tuudittautuneet siihen että opin sitten jos saan rakkautta joltain muulta. Niin se ei mennyt.

Minua on palvottu ja rakastettu sanoin, se meni niin pitkälle että tein tälle palvojalle kaksi lastakin, en koskaan kuvitellutkaan että kaikki olisi helppoa ja ihanaa, mutta se että minun piti olla järjen ääni, jos haaveilin poreammeesta kun tilillä oli 20€ oli tämä palvoja valmis ottamaan pikavipin, että amme saadaan. Toisaalta miten vain minä tein niin hyvää ruokaa, ettei kukaan missään ja minähän tein, vain minä osasin valita lapsille juuri ne sopivat vaatteet. Vain minä osasin tehdä kotityöt oikealla tavalla jne.

Olin tuolla palvonnalla alistettu ja kun tuo palvontaan ei muuttunutkaan rakkaudeksi vaan lähinnä vihaksi kun en ollutkaan maailman ihanin tyttö vaan ihan tavallinen nainen  liitto loppui.

Joskus heikkona hetkenä ajattelen miten ihanaa olisi kohdata oikea ihminen tai eihän minua ole koskaan kukaan oikeasti rakastanut paitsi vanhemmat ja varmasti lapset ja nyt jo lastenlapset, mutta näin, yksin, on hyvä. 

Kestän koska käyn huorissa.

T: kiltti ja kunnollinen mies

Aina on yksi ihminen, joka välittää musta ja jolle oon tärkeä ja se on minä itse. Pidän itsestäni, lähes aina ja viihdynkin omassa seurassani. Huolehdin itsestäni ja oon sinut itseni kanssa. Näillä mennään.

Joskus yksinäinen hetki iskee, mutta se menee ohi. Ja sit kohta taas nauttii omasta elämästä, sen vapaudesta. Läheisyyttä kaipaa, mutta senkin kanssa oppinut elämään.

Suhteiltu on ja nyt elän itekseni. Menee se näinkin, eipä kukaan komenna, pienennä tai jätä huomiotta 😀.

Vierailija kirjoitti:

Minua on palvottu ja rakastettu sanoin, se meni niin pitkälle että tein tälle palvojalle kaksi lastakin, en koskaan kuvitellutkaan että kaikki olisi helppoa ja ihanaa, mutta se että minun piti olla järjen ääni, jos haaveilin poreammeesta kun tilillä oli 20€ oli tämä palvoja valmis ottamaan pikavipin, että amme saadaan. Toisaalta miten vain minä tein niin hyvää ruokaa, ettei kukaan missään ja minähän tein, vain minä osasin valita lapsille juuri ne sopivat vaatteet. Vain minä osasin tehdä kotityöt oikealla tavalla jne.

Olin tuolla palvonnalla alistettu ja kun tuo palvontaan ei muuttunutkaan rakkaudeksi vaan lähinnä vihaksi kun en ollutkaan maailman ihanin tyttö vaan ihan tavallinen nainen  liitto loppui.

Joskus heikkona hetkenä ajattelen miten ihanaa olisi kohdata oikea ihminen tai eihän minua ole koskaan kukaan oikeasti rakastanut paitsi vanhemmat ja varmasti lapset ja nyt jo lastenlapset, mutta näin, yksin, on hyvä. 

Mut jos oikeasti vain sinä osasit tehdä hyvää ruokaa, kaikki miehet ei oo kokkeja, ei naisetkaan. Mutta joillain se ei vaan onnistu, on tumpelo ja toinen osaa tehdä herkullista ja häneltä luonnistuu. Tiedän, että joku tekee aina loistavat täytekakut, ei koskaan polta kuivakakkuja ja saa ne uunista yhtenä kappaleena. Se toinen on taas osaaja jossain muussa. Joku mies ei osaa valita lasten vaatteita, koska yleisemmin naiset osaa sen paremmin, se on geeneissä. Uskon,että on joitan naisilta paremmin luonnistuvia hommia ja miehillä miesten hommia.

Surin sitä vähän aikaa mutta sitten ryhdyin nauttimaan niitä elämän osasista jotka ovat minun käsissäni.

Sinä itse voit olla se ihminen. Ja kun sen oivallat, niin siitä se vapaus ja elämä vasta alkaakin.

Jos ei tiedä miltä se tuntuu, ei sitä osaa kaivata.