Saako olla iloinen jos lapsi muuttaa pois kotoa?

Puolisosi ja varmaan sinäkin surette varmaan myös tunnesiteen katkeamista lapseen. Että ette enää tiedä mitä hänelle oikeasti kuuluu ja että hän ehkä aikuistuttuaan on teille vieras.

Pitäkää huoli tunnesiteestä. Itselleni kävi niin että isäni ollessani esiteini ottikin etäisyyttä kun asuin äidin luona. Isä jäi aika vieraaksi kun harvakseltaan nähtiin eikä hänen kanssaan olo ole vieläkään täysin luontevaa. Enkä osaa oikein olla " kiitollinen" siitä hoivasta mitä hän minulle pikkulapsena antoi kun hän sitten tuntui minut unohtavan.

Ymmärrän ap:ta. Minäkin tunnen iloa kun lapspuol ei enää käy meillä. Kotonaan tilanne päällä, lastensuojelu vahvasti läsnä elämässä mutta meiltä lähti vuosien taakka. Olen itsekäs, mutta hänen sisartensa elämä kärsi myös vuosia siitä jatkuvasta huoltajuuskiistasta, lapsen oireilusta jne. Nyt kaikki työ mitä lapsen eteen tehtiin, vaadittiin lastensuojelua puuttumaan osoittautui todeksi. Harmi että liian myöhään, mutta pääasia että nyt lapsen perheellä on apua. 

Ettekö te lue ollenkaan aloituksia? Missä on katkeruus, en ainakaan itse sellaista löydä. Teidänkö mielestänne on ok, että sääntöjä ja velvollisuuksia ei ole, vaan esiteini saa mennä ja tulla mielensä mukaan? Koulu saa sujua, tai olla sujumatta, eikä kotiintuloaikoja ole? Kummallista, jos  joku valittaa oman teinin käytöksestä, niin vastaukset ovatkin ihan päinvastaisia tyyliin ihan itse kasvatit, mitäs et pitänyt rajoja, miksi annoit mennä pitkin kyliä. Olisipa näissä edes jokin logiikka.

Jokin syy sillekin on ollut, että lapsen lähivanhempi on jo vauvasta asti ollut isä, eikä äiti, kun aina sanotaan äidin olevan vahvoilla näissä asioissa. Lapsella voi olla edessään aika myrskyisä nuoruus, kun rajat kaikkoavat, ja saa mennä mielensä mukaan. Ketä silloin syytetään, jos mukaan tulevat alkoholi, huumeet ja ei-toivotut raskaudet?

Iloa  ja  murheita  mahtuu  monenlaista  elämään. Voimia  teille kaikille, toivottavasti  kaikki  menee  hyvin.

Koita ap ettei sun ristiriitaiset tunteet liikaa heijastu lapseen. 12 vee voi tehdä huonon valinnan, ei sille oikein voi mitään, ei hän itsekään. Kokemus ja näkemys puuttuu, ja hän ehkä kuitenkin kaipaa myös äitiään. Hän on tosi nuori vielä. Asiat ehtivät muuttua moneen kertaan, tärkeintä vaan että hänellä on aikuisia jotka välittävät ja on mahdollisuus palata isän luo jos se onkin viisainta.

En usko että olet lapselle katkera, varmaan vaan susta tuntuu epäreilulta että et voi vaikuttaa asioihin. Muista kuitenkin ettei lapsi ole mitään velkaa sulle siitä että olet tehnyt 10 vuotta asioita hänen hyväkseen. Hän voi arvostaa sitä aikuisena, mut just nyt se ei mitenkään ole realistista että hän ajattelisi asioita sillä tavalla. Ei hänen tarvikaan.

Teinit ovat vaikeita. Saat olla iloinen. Lapsi on oikeasti vanhempiensa vastuulla eikä sinun.

Ok. Toivottavasti lapsi saa tulla myös takaisin teille, jos toisella vanhemmalla elämä menee todella huonoksi. Itse en pystyisi lapsen bonus äitinä katsomaan kun lapsella on paha olla. Hän kiittää vielä myöhemmin, että oli turvallinen paikka mihin palata.

Vierailija kirjoitti:

Ok. Toivottavasti lapsi saa tulla myös takaisin teille, jos toisella vanhemmalla elämä menee todella huonoksi. Itse en pystyisi lapsen bonus äitinä katsomaan kun lapsella on paha olla. Hän kiittää vielä myöhemmin, että oli turvallinen paikka mihin palata.

Höpö höpö. Nyt lapsella vasta elämä alkaa kun ap ei ole niuhottamassa. Saa tavata kavereita ja mennä ilman että kukaan kyttää. Muistaa varmasti koko ikänsä kun viimein pääsi vapaaksi oikean äitinsä luo.

Turha arvostella äitipuolia, jos ei siinä roolissa ole ollut. T. Eräs äitipuoli

Ole iloinen että pääset hänestä ja saa viettää aikaa nyt toisen kanssa ja luoda suhdetta. 

On sanottukin että paljon puuttuu jos isä puuttuu. Kaikki puuttuu jos äiti puuttuu. 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta. Minäkin tunnen iloa kun lapspuol ei enää käy meillä. Kotonaan tilanne päällä, lastensuojelu vahvasti läsnä elämässä mutta meiltä lähti vuosien taakka. Olen itsekäs, mutta hänen sisartensa elämä kärsi myös vuosia siitä jatkuvasta huoltajuuskiistasta, lapsen oireilusta jne. Nyt kaikki työ mitä lapsen eteen tehtiin, vaadittiin lastensuojelua puuttumaan osoittautui todeksi. Harmi että liian myöhään, mutta pääasia että nyt lapsen perheellä on apua. 

Lapsipuoli ei käy teillä enää ja lastensuojelun huoli osoittautui todeksi, eli kenessä nyt vika? Vai joutuiko lapsi huostaan eikä toisen vanhemman luokse. 

Vierailija kirjoitti:

Ettekö te lue ollenkaan aloituksia? Missä on katkeruus, en ainakaan itse sellaista löydä. Teidänkö mielestänne on ok, että sääntöjä ja velvollisuuksia ei ole, vaan esiteini saa mennä ja tulla mielensä mukaan? Koulu saa sujua, tai olla sujumatta, eikä kotiintuloaikoja ole? Kummallista, jos  joku valittaa oman teinin käytöksestä, niin vastaukset ovatkin ihan päinvastaisia tyyliin ihan itse kasvatit, mitäs et pitänyt rajoja, miksi annoit mennä pitkin kyliä. Olisipa näissä edes jokin logiikka.

Jokin syy sillekin on ollut, että lapsen lähivanhempi on jo vauvasta asti ollut isä, eikä äiti, kun aina sanotaan äidin olevan vahvoilla näissä asioissa. Lapsella voi olla edessään aika myrskyisä nuoruus, kun rajat kaikkoavat, ja saa mennä mielensä mukaan. Ketä silloin syytetään, jos mukaan tulevat alkoholi, huumeet ja ei-toivotut raskaudet?

Kiitos sinulle viestistäsi! Ja myös kaikille muille, jotka ymmärsitte viestini vaikka ulosanti ei ehkä ole kaikkein paras. En ole katkera tai vihainen lapselle! Tietenkään! Vaan ollut katkera tilanteeseen. Lapsi on vasta lapsi. Hän ei tietenkään voi ymmärtää mikä on hänelle parasta tällä hetkellä. Kuka tahansa (esi-)teini näkee tilanteen varmasti niin, että mitä vähemmän sääntöjä ja kieltoja niin sen parempi. Jos käsketään ja komennetaan niin se on tietyn ikäisen lapsen mielestä ilkeyttä. Voin omasta kokemuksesta kertoa, että lapsi on käynyt jopa koulun kuraattorilla "valittamassa", kuinka minä olen esim. pakottanut vaihtamaan puhtaat vaatteet kouluun, käskenyt tekemään läksyt, suuttunut pahanteosta jne jne.

Olen ollut katkera korkeintaan siitä, että minun ääntäni ei enää kuunnella. Kymmenen vuotta olen kuitenkin ollut pätevä ja jopa velvoitettu tekemään asioita lapsen vuoksi ja puolesta. Nyt sitten "annetaan mahdollisuus" äidille, jolla on mennyt jo aika monta mahdollisuutta ohi. Näitä on tapahtunut jo ennen kun edes tiesin ko. ihmistä. Toivon lapsen puolesta, että olen väärässä ja hänellä tulee menemään kaikki hyvin! Valitettavasti vaan pahoin pelkään, että ei.

Vierailija kirjoitti:

Ole iloinen että pääset hänestä ja saa viettää aikaa nyt toisen kanssa ja luoda suhdetta. 

On sanottukin että paljon puuttuu jos isä puuttuu. Kaikki puuttuu jos äiti puuttuu. 

En ihan allekirjoita tätä. Olen itse asunut lapsuuteni isän kanssa, veljeni äitin. Vanhemmalla iällä ymmärsimme viimein, että minulla oli isän kanssa kaikki paljon paremmin. Veljeni kärsii vieläkin asioista äitin kanssa kasvamisesta. Ja äiti oli siis ihan tavallinen eikä eroon tai mihinkään liittynyt mitään isompaa draamaa.

Saa olla, mutta ei sitä iloa kannata näyttää muille. Tunteet ei sinänsä ole vääriä.