Voidaanko äidin yksinhuoltajuus (jos äiti ollut

älä missän nimessä luovu yksinhuoltajuudesta. Yhteishuoltajuus varsinkin sinun tilanteessasi voi vaikeuttaa lapsen ja sinun elämää koska et saa itse päättä asioista. kannattaa lukea mihin kaikkeen isä voi vaikuttaa jos yhteishuoltajuuden hänelle annat. käräjäoikeus tuskin tekee päätöstä isän hyväksi, joten sitä ei ainakaan kannata pelätä.

enkä usko että kukaan tuomari vahvistaisi yhteishuoltajuutta tuon perusteella varsinkin jos isä on taipuvainen kiusaamaan exäänsä.

on se maaginen sanapari, joka ratkaisee nämä huoltajuusasiat. Mutta meille sanottiin aikanaan melko suoraan, että jos isä ei ole koskaan asunut lapsen kanssa niin yhteishuoltajuuden saamiseen edes oikeuden päätöksellä on aika marginaalinen mahdollisuus.

Kyllä yhteishuollon katsotaan olevan lapsen etu nykyään ja myös niissä tapauksissa, kun toinen vanhempi ei ole muuten tekemisissä lapsen kanssa. Ajatellaan, että yhteishuolto kannustaa yhteydenpitoon. Eli uskon isällä olevan ihan hyvät mahdollisuudet saada yhteishuolto.

sivuja. Siellä on kerrottu missä tapauksissa yksinhuolto on yhteishuoltoa toimivampi ratkaisu ym. aiheeseen liittyvää asiaa.

mihin perustat oletuksesi, että isän olisi mahdollista (ja jopa helppoa) saada yhteishuoltajuus ap:n kuvaamassa tilanteessa?



Käsitykseni mukaan yhteishuoltajuutta suositaan nykyään nimenomaan erotilanteissa, joissa se on osin ymmärrettävääkin kun molemmat vanhemmat ovat olleet kiinteä osa lapsen/lasten elämää alusta asti. Mutta en ole kuullut, että tätä suosimista ulotettaisiin niihin tilanteisiin, joissa toinen vanhempi on ollut alusta asti yksin?



Kuulisin mielelläni perusteluja..?

Huoltajat ovat tutkitusti motivoituneempia maksamaan elatusapua kuin ei-huoltajat. Se, että etävanhemmat jättävät elatusavut maksamatta ja antavat kuntien huolehtia niistä, on iso ongelma kunnille. (meilläkin tällainen tilanne: huollosta erotettu etä-äiti ei maksa, kunta maksaa) Siksi viranomaiset suosivat yhteishuoltajuutta aina, kun siitä ei todistettavasti ole lapselle haittaa.



Yhteishuoltajuudella halutaan kannustaa etävanhempia myös muutoin kantamaan vastuutaan vanhemmuudesta. Senhän voi tehdä, vaikkei olisi asunut lapsen kanssa.

siis ei etävanhempien sitouttaminen lasten huoltoon ja elatukseen, mikä on sinänsä hyvin kannatettavaa, vaan se logiikka, että nimenomaan _maksunsa laiminlyönyttä_ etävanhempaa " palkitaan" huoltajuudella - jolloin hänelle annetaan lisää oikeuksia suhteessa lapseen (ja lapsen lähivanhempaan), mutta elatusavun paremmasta saamisesta ei ole mitään takeita.



Tämähän käytännössä kaataa kunnalle itselleen kuuluvat elatusavun karhuamisvaikeudet välillisesti lapsen ja lähivanhemman niskaan (mahdollisesti) hankaloituvana arkena.



Loogisempaa olisi *ensin* vaatia niitä elatusmaksusuorituksia ja *sitten* palkita huoltajuudella, jos se katsotaan lapsen edun mukaiseksi.



Onko sinulla äitipuoli tästä jotain lähteitä? Käräjäoikeuden päätöksia ja niiden perusteluja? Vai perustuuko tietosi luottamuksellisiin lähteisiin?



Kyselee,

-zel

Mulla on kyllä se käsitys tosta ap:n tapauksessa et heikkoa on saada huoltajuutta kun ei ole ollut lapsen elämässä mukana!



Niin Äitipuoli kiinnostas kyl tietää onko tää jossain virallisilla sivuilla tää sun tietos vaiko? Ja voihan ne elarit jättää silti maksamatta vaikka huoltaja oliski!

Jos et pidä mahdollisena, että huoltajuus motivoi pitämään yhteyttä lapseen ja maksamaan elatusapua niin en voi sinua tästä rajoittavasta uskomuksesta kaukoparantaa. Tästä on kyllä olemassa tutkimustietoakin, mutta koska olen työpaikalla enkä kotona, en pysty antaman tarkkoja lähdetietoja.



Myös se uskomuksesi, että yhteishuollosta on jotakin haittaa, on mielestäni rajoittava. Olen elänyt sekä lähi- että etävanhempiperheessä ja sekä yhteis- että yksinhuollon vallitessa, joten tunnen henkilökohtaisesti kaikki vaihtoehdot. Tiedän omasta kokemuksesta, että huoltajuusmuodoilla on hyvin vähän käytännön eroa. Tärkeintä on, missä lapsi on kirjoilla.



Kaikenlainen kiusanteko on täysin mahdollista molemmissa huoltajuusmuodoissa eikä se esimerkiksi pääty, vaikka yhteishuolto vaihdettaisiin yksinhuolloksi. Kiusanteko riippuu vain ja ainostaan siitä, haluaako kiusanhenki tehdä kiusaa vai ei.

En suinkaan epäile, etteikö huoltajuus motivoisi pitämään yhteyttä lapseen tai maksamaan elareita, siltä osin edellinen viestini oli ilmeisen harhaanjohtava. Siitä huolimatta, että olen jo vakuutettu yhteishuoltajuuden myönteisistä puolista, minua kyllä kovasti kiinnostavat ne mainitsemasi lähteet, lähinnä metodologian kannalta, jos voit niistä tietoa tänne laitella..?

Mutta: minusta on väärin " palkita" huoltajuudella elarit laiminlyövää vanhempaa, joka ei ole osoittanut haluaan toimia lapsen arjessa vastuuntuntoisesti, sen sijaan, että sillä " palkittaisiin" elarinsa ja muut velvoitteensa säntillisesti hoitavaa etävanhempaa. Tämä siis off ap:n tilanne, kun en tiedä, miten isä siellä velvollisuutensa hoitaa.

(Minun on jotenkin helppo tulkita huoltajuus palkintona etävanhemmalle, joka on sitä lähtenyt oikeusteitse ajamaan... Toinen tilanne on tietenkin se, jos lähivanhempi on lähtenyt hakemaan käräjiltä huoltajuutta elarit laiminlyöneelle etävanhemmalle sitouttaakseen tätä lapsen huoltoon ja elatusmaksujen maksamiseen.)

äitipuoli:

Myös se uskomuksesi, että yhteishuollosta on jotakin haittaa, on mielestäni rajoittava. Olen elänyt sekä lähi- että etävanhempiperheessä ja sekä yhteis- että yksinhuollon vallitessa, joten tunnen henkilökohtaisesti kaikki vaihtoehdot. Tiedän omasta kokemuksesta, että huoltajuusmuodoilla on hyvin vähän käytännön eroa. Tärkeintä on, missä lapsi on kirjoilla.

Taas olen ilmaissut itseäni epäselvästi.. Minusta yhteishuollosta *ei* lähtökohtaisesti ole haittaa vaan hyötyä. Näin siis siinä tilanteessa, että molemmat (kaikki?) vanhemmat ovat motivoituneita sopimaan asioista yhteisymmärryksessä, tai jos näin ei ole, ainakin ovat olleet (edes jotenkin) tasavertaisesti lapsen elämässä mukana alusta asti. Tällöin yhteishuoltajuus on mielestäni oikeudenmukainen, lapsen parhaaksi tehtävä ratkaisu, joka sitouttaa molempia vanhempia lapsen huoltoon, kannustaa heitä päättämään lapsen asioista yhdessä ja antaa heille sellaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia, jotka heille kuuluvat.

Mutta: ap:n tapauksessa, josta en siis muuta tiedä kuin mitä ap on tänne kirjoittanut, joten arvioin tilannetta sen mukaisesti, yhteishuolto *ei* välttämättä olisi lapsen parhaaksi.

Huoltajana lapsen isä voisi, jos olisi pahemman sortin kiusantekijä (toivottavasti toki ei) mm. sotkea arjen päiväkoti- ja koulukuvioita vastustamalla äidin ja pahimmassa tapauksessa myös lapsen toiveita asiassa, aiheuttaa hankaluuksia, mikäli lapsi ja äiti haluaisivat muuttaa jonkin (lähelläkin olevan) kuntarajan toiselle puolelle (aiheuttaisi mahdollisesti muutoksen päiväkodissa/koulussa, jota voi vastustaa) sekä voisi käyttää lapsen nimissä avattuja tilejä siihen asti kun lapsi täyttää 18 vuotta. (Toivottavasti tämä mies ei ole sellainen, että veisi lapsensa rahoja, mutta sellaisiakin etävanhempia ja huoltajia on..). Tällainen huoltajuuden " väärinkäyttö" on minulle lähipiirin kautta valitettavan tuttua - huoltajuus antaa hämmentävän paljon oikeuksia, jos sitä oikein osaa manipuloida.

Tällaisen vallan lapsen ja äidin elämään ansaitakseen etävanhemman olisi mielestäni sitten ainakin hoidettava kunnialla oma osansa lapsen arkielämän huollosta ja hoidosta. Toki myös pelkkä tapaamisoikeus antaa tiettyä pompottelu- ja kiusaamisvaltaa, mutta ei tähän verrattavaa kuitenkaan.

Kiusanteko riippuu vain ja ainostaan siitä, haluaako kiusanhenki tehdä kiusaa vai ei.

Niin tämä on kyllä ihan totta. Mutta tarvitseeko kiusantekijälle antaa lisää aseita, kun ne entisetkin ovat aika kovia?

Kaikkein suotavinta tietty olisi, että kiusaaja ja kiusattu voisivat mennä keskustelemaan esim. lastenvalvojan tai jonkun psykologi-tyyppisen kanssa ja selvittää keskinäisiä ristiriitojaan hieman, silloin ei tarvitsisi käyttää kaikkia lain suomia keinoja suuntaan eikä toiseen. (Ja säästäisi paljon oikeudenkäyntikuluissa ja asianajajien palkkioissa..)

Tarkennuksena siis vielä: minulla ei ole mitään yhteishuoltajuutta vastaan, se on oikein osuva ratkaisu monissa tilanteissa. Mutta kiusantekotarkoituksiin huoltajuutta on mielestäni turha myöntää ja on mielestäni epäreilua, jos käräjäoikeus näin päätyy ap:n tilanteessa tekemään. (Tämä arvotus siis sen informaation pohjalta, mikä täällä on annettu, mitä on pari riviä. voihan ap olla myös se " roisto" tapauksessa, sitä emme tiedä. Ja ihan varmasti tapauksessa on useampia puolia kuin mitä meillä on tiedossa..)

Luulen, että olemme äitipuolen kanssa tässä asiassa aika samoilla linjoilla loppujen lopuksi, muuten paitsi arvioissamme ap:n exän mahdollisuuksista saada lapsensa huoltajuus. :)

Lasta koskevat ratkaisut tulee lain mukaan tehdä lapsen parasta ajatellen, ei palkintona kummallekaan vanhemmalle. Siten oikeudessa ei ole mitään painoarvoa sillä, ketä aikusta palkitaan tai rangaistaan.



Jos molemmat vanhemmat ovat täysipäisiä, yhteishuolto on lapsen kannalta paras mahdollinen ratkaisu. Se on kuin vakuutus: jos lähivanhemmalle tapahtuu jotakin (esim. kuolema tai vakava sairaus), on varalla toinen huoltaja, joka voi ottaa lapsen heti hoitoonsa ilman erillisiä päätöksiä.



Jos etävanhempi on huoltaja, hän voi puuttua myös siihen tilanteeseen, että lähivanhempi syystä tai toisesta menettää elämänsä hallinnan (kyllä sitä sattuu). Silloin etävanhemmalla on oikeus saada viranomaisilta tietoa lapsen tilanteesta (näissä tilanteissa lähivanhempi yleensä pyrkii salaamaan lapsen pahoinvoinnin) ja tarvittaessa painostamaan viranomaisia puuttumaan asiaan. Näitä tilanteita ei varmasti tule usein, mutta on meillä kotivakuutuksetkin, vaikkeivät tulipalot niin hirveän yleisiä ole.



Huoltajuusratkaisulla pyritään lapsen etuun. Siksi yhteishuoltovaatimus menee helposti läpi, vaikka perusteet olisivat heikohkotkin. Ajatellaan, että siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa.



Tiedän valitettavan hyvin, mitä kiusaa yhteishuoltaja-etävanhempi voi tehdä huoltajuutensa avulla. Tiedän myös, ettei se ole mitään siihen verrattuna, mitä lähivanhempi voi tehdä. Lähivanhempi pystyy käytännössä toimimaan aivan kuin olisi yksinhuoltaja, sillä toisen huoltajan nimeä ei oikeasti tarvita mihinkään muuhun kuin lapsen nimen ja uskontokunnan vaihtoon. Aika harvoin kai niitä on tarvetta vaihtaa.

Niin, tätä juuri yritin sanoa:

äitipuoli:

Lasta koskevat ratkaisut tulee lain mukaan tehdä lapsen parasta ajatellen, ei palkintona kummallekaan vanhemmalle. Siten oikeudessa ei ole mitään painoarvoa sillä, ketä aikusta palkitaan tai rangaistaan.

Ja tämän linjauksen mukaan käräjäoikeudet ovat minun käsittääkseni tähän mennessä olleet nihkeitä muuttamaan jo tehtyjä huoltajuusratkaisuja tilanteessa, jossa etävanhempi ei ole koskaan asunut lapsen kanssa ja jossa lähivanhempi vastustaa huoltajuuden myöntämistä etälle. (Riippumatta oikeuden päätösten, lähin vastustamisen tai etän huoltajuusvaatimusten mahdollisesta oikeutuksesta, joihin olen siis ottanut kantaa jo aiemmin.)

Vastaavasti käräjäoikeudet ovat myös olleet nihkeitä purkamaan sovittuja yhteishuoltajuuksia toisen vanhemman yksipuolisesta vaatimuksesta ellei jotain todella graavia ole tapahtunut.

Siitä juuri alunperin lähdin sinulta kyselemään, kun näytät asiasta tietävän, että ovatko nämä käytännöt viime aikoina muuttuneet? Ja tiedätkö, onko tästä muutoksesta olemassa jotain konkreettista evidenssiä, tyyppiin oikeuden ratkaisuja ja niiden perusteluja?

Sitten se, miten oikeudet perustelevat, että on lapsen etu, että elatusavun maksaa etävanhempi eikä kunta, ei oikein aukene minulle. (Jos tämä siis on yhteishuoltajuuksien myöntämiseen painava syy). Tämä oli se peruste, johon aiemmin jyrkästi reagoin ja jolla minusta ei ole mitään tekemistä itse lapsen kanssa ensinkään.

Mä tähän jatkan ap:n aiheeseen vielä tosta huoltajuus jutusta. Mulla on siis kohta 2v tyttö ja isyyttä en ole selvittänyt. Ja jos/ tai isä vaatisi näitä testejä ni silloin asia selvitettäisiin. Ja kun kysyin Lv:ltä että miten sit tuo huoltajuus juttu menee jos näin tapahtuisi ja jos sit itse myöhemmin lähden asiaa ajamaan. Ni sanoi että on epätodennäköistä näissä tapauksissa saada huoltajuutta jossa tää isä ei ole ollu tekemisissä ollenkaan. Eikä ole yhteisessä kodissakaan koskaan asunut. Sekavasti juu sori.

Eli isä ei ole koskaan ollut tekemisissä lapsen kanssa, isyys selvitetty lapsen ollessa 1,5 v. Luikki alunperin pakoon. On ollut (minulta salaten) naimisissa toisen kanssa lapsen syntymän aikaan. Ei ole Suomen kansalainen. Ei osaa kunnolla kieltä. Asuu 300 km päässä. On työtön, alko-ongelmainen. Elämässä ei rutiinia, ei järjestystä, päämäärätöntä haahuilua. On tuomioita, mm äitiä ja lasta kohtaan. Todellakaan mitään hyvää huoltajuuden muutos ei lapsen elämään toisi, isä ei osaa/kykene hoitamaan lasta edes pientä hetkeä. Väkivaltainenkin on. Jos tällaiselle ihmiselle myönnetään huoltajuus, lähden lapsen kanssa turvakotiin asumaan, siltä istumalta. Äiti on kaikin puolin vastuuntuntoinen, työssäkäyvä lainkuuliainen kansalainen, lapsi on aina ollut hoidettu/kasvatettu moitteettomasti.

Tossa tapauksessa ei tule huoltajuutta varsinkaan saamaan. Ja jos nyt kahen vuoden jälkeen niitä on ruvennu vaatiin ja tausta on toi että lapsen kanssa ei ol missään tekemisissä ni en usko että saa huoltajuuden. Vaikka kui motivois mihkä!