Miten nepsyt suhtautuvat neurotyypillisiin lapsiinsa?

Sinänsä samalla tavalla, mutta hänen kasvatuksensa on hyvin paljon helpompaa monin tavoin. En oikein tiedä, mitä haet takaa. 

Pitävät epänormaalina, hakevat väkisin diagnoosia.

Vierailija kirjoitti:

Pitävät epänormaalina, hakevat väkisin diagnoosia.

Hei, kaffebulla 

Mulla ei oo neurotyypillisiä lapsia, niin en voi tietää. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei oo neurotyypillisiä lapsia, niin en voi tietää. 

Sama. Vahvasti periytyvää kun on.

Mulla tosin ei ole neurotyypillisiä lapsia, mutta kun nämä nepsyt on yksilöitä ja heidän kanssaan pitää löytää toimivat kasvatuskeinot kullekin, niin uskoisin että taitoa löytyisi neurotyypillisellekin lapselle sopivan kasvatustavan löytämiseksi.

Yksi kolmesta lapsestamme on neurotyypillinen, ja hän on ihan yhtä rakas kuin nepsylapsemmekin.

Ei ole lapsia, mutta miettikää jos ne suhtautuisi kuin nt-vanhemmat nepsylapsiin 

"Taavi-Kyllikki voi keskittyä vaikka tv on päällä samassa tilassa, onko hänellä kuulovamma?"

"Eikö olla Tiina-Pertti puhuttu siitä että kaverit on rajattu vain yhteen kertaan viikossa? Muuten väsyttää."

"Että sinä olet tyhmä kun et yksinkertaista funktiota osaa laskea! Kun minä olin sinun ikäinen..."

"Miksi lapseni ei ole vieläkään löytänyt erityiskiinnostustaan? Ollaan tarjottu harrastuksia kodinkoneista harry potteriin, mutta mikään ei kiinnosta tarpeeksi. Mikä vikana?"

Vierailija kirjoitti:

Pitävät epänormaalina, hakevat väkisin diagnoosia.

Voin melkein allekirjoittaa. Jos reagoi nepsyvanhemman ongelmiin stressillä yms, ei hyvä heilunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitävät epänormaalina, hakevat väkisin diagnoosia.

Voin melkein allekirjoittaa. Jos reagoi nepsyvanhemman ongelmiin stressillä yms, ei hyvä heilunut.

 

Samahan se on toisin päin. 

Minulla on nepsy-piirteiset vanhemmat, nyt ovat jo lähes 70-vuotiaita, joten diagnooseja heillä ei ole.

Oma kokemukseni lapsuuden perheeni ainoana neurotyypillisenä ei oli, se että olin aina vääränlainen. Tunne-elämää vanhemmillani ei ainakaan ulospäin ollut ja lapsen tunteet olivat vanhemmilleni täysin käsittämättömiä ja tuomittaviakin. Tunteet olivat esittämistä, temppuilua, jopa hulluutta.

Ehkäpä nykyisin nepsy-vanhemmatkin ovat valveutuneempia ja osaavat vastata lapsen tarpeisiin paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nepsy-piirteiset vanhemmat, nyt ovat jo lähes 70-vuotiaita, joten diagnooseja heillä ei ole.

Oma kokemukseni lapsuuden perheeni ainoana neurotyypillisenä ei oli, se että olin aina vääränlainen. Tunne-elämää vanhemmillani ei ainakaan ulospäin ollut ja lapsen tunteet olivat vanhemmilleni täysin käsittämättömiä ja tuomittaviakin. Tunteet olivat esittämistä, temppuilua, jopa hulluutta.

Ehkäpä nykyisin nepsy-vanhemmatkin ovat valveutuneempia ja osaavat vastata lapsen tarpeisiin paremmin. 

Joo, tuttu tunne olla aina vääränlainen

T. perheen ainoa nepsy

Jos nepsyvanhempi on henkisesti vakaa, ei mitään ongelmaa ole. Vanhemman pitää pysyä skarppina, ja antaa lapselle tilaa olla rauhassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitävät epänormaalina, hakevat väkisin diagnoosia.

Voin melkein allekirjoittaa. Jos reagoi nepsyvanhemman ongelmiin stressillä yms, ei hyvä heilunut.

 

Samahan se on toisin päin. 

Häh? En minä kytännyt vanhempaani, saati pahoinpidellyt. Ja ihmetellyt sitten, mikä häntä vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitävät epänormaalina, hakevat väkisin diagnoosia.

Voin melkein allekirjoittaa. Jos reagoi nepsyvanhemman ongelmiin stressillä yms, ei hyvä heilunut.

 

Samahan se on toisin päin. 

Häh? En minä kytännyt vanhempaani, saati pahoinpidellyt. Ja ihmetellyt sitten, mikä häntä vaivaa.

Ei kun nepsylapsen luontaista stressiä ei ymmärretä ja se kuitataan esim. huomionhakuisuutena.

Harvemmin ne saa normaaleja lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on nepsy-piirteiset vanhemmat, nyt ovat jo lähes 70-vuotiaita, joten diagnooseja heillä ei ole.

Oma kokemukseni lapsuuden perheeni ainoana neurotyypillisenä ei oli, se että olin aina vääränlainen. Tunne-elämää vanhemmillani ei ainakaan ulospäin ollut ja lapsen tunteet olivat vanhemmilleni täysin käsittämättömiä ja tuomittaviakin. Tunteet olivat esittämistä, temppuilua, jopa hulluutta.

Ehkäpä nykyisin nepsy-vanhemmatkin ovat valveutuneempia ja osaavat vastata lapsen tarpeisiin paremmin. 

Se on varmaan kaikkien kannalta hyvä, että myös näistä neurologisista eroista puhutaan, niin opitaan ymmärtämään toisiamme, jos vain halua on.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsia, mutta miettikää jos ne suhtautuisi kuin nt-vanhemmat nepsylapsiin 

"Taavi-Kyllikki voi keskittyä vaikka tv on päällä samassa tilassa, onko hänellä kuulovamma?"

"Eikö olla Tiina-Pertti puhuttu siitä että kaverit on rajattu vain yhteen kertaan viikossa? Muuten väsyttää."

"Että sinä olet tyhmä kun et yksinkertaista funktiota osaa laskea! Kun minä olin sinun ikäinen..."

"Miksi lapseni ei ole vieläkään löytänyt erityiskiinnostustaan? Ollaan tarjottu harrastuksia kodinkoneista harry potteriin, mutta mikään ei kiinnosta tarpeeksi. Mikä vikana?"

Ihana. Tästä tulisi hauska oma ketjunsa, mutta eivät taitaisi kaikki ymmärtää.

Miehelläni on nepsy-lapsi aiemmasta suhteesta ja meillä NT-lapsi. Tuntuu, että mieheni ei oikein ymmärrä meidän lastamme kun itse taas en en koe olevani samanlainen miehen lapsen kanssa. Eli mieskin tod näk nepsy, vaikka mitään diagnoosia ei ole. Mutta tuntuu todella rankalta, kun pitää kaikkia lapsemme normaaleja juttuja epänormaalina (kuten uhmaikää yms). 

Meitä oli perheessä varmaan 3 nepsyä ja äitini ainoa neurotyypillinen.