Miten koulupolkua pitäis muuttaa,että nuori vois tietää,mitä oikeesti haluaa tehdä isona?

Ei sitä oikeasti voi vielä siinä iässä tietää. Ei siksi, että nuori kehittyy vielä, ja työmarkkinat voivat muuttua moneen kertaan työuran aikana.

Nuori tietää yleensä sen, millä tasolla haluaa tehdä työtä. Haluaako tehdä jotain käsillään ja suorittavaa työtä, haluaako itsenäistä suunnitteluhommaa tai vastaavaa vai haluaako johtajaksi. Ala sen sijaan ei ole selvillä. Harva nuori edes tuntee muita kuin lähipiirin ammatit. 

Olisitko sinä itse 16-vuotiaana tiennyt, mitä haluat tehdä tässä iässä, jossa nyt tänne kirjoitat? Ja vastaan itse: oikeastaan tiesin, mutta ei tätä ammattia silloin ollut vielä olemassa ja on ollut noin 40 vuoden vaiherikas työ- ja opiskelu-ura ennen kuin päädyin tähän eläkeiän kynnyksellä.

Lukio on hyvä paikka miettiä mitä tekee. 

Lukio on hyvä. Jos haluaakin ammattikouluun niin ammatin voi saada 1,5 vuodessa lukion jälkeen. 

Mun äiti on 61v ja hänellä on ollut 3 erilaista työuraa. Just viikonloppuna hän nauroi, ettei nuoruudessaan edes ollut sitä ammattia, jota hän nyt tekee (suunnittelee ja osin testaa asiakastietojärjestelmiä) eikä sitä välttämättä ole enää 15 vuoden kuluttua. Nuoret olettavat, että ammatissa tulee olla koko loppuikä, vaikka tuo ei ole pitänyt oikeastaan koskaan paikkaansa. Ammattia ja ammattialaa voi joustavasti vaihtaa, jos on motivaatiota ja halu oppia uutta. Isoisäni isä syntyi vuosisadan vaihteessa ja oli ensin renkinä kunnes perusti kaupan, kuolinilmoituksessa tittelinä oli kuitenkin taksinkuljettaja. Ei pidä ajatella, että elämä menee suoraa polkua alusta loppuun, suurimmalla osalla kun ei mene!

Ei siinä koulupolun muutokset auta. Lapsilla ja teineillä on aivot sellaisessa kehitysvaiheessa, että eivät he siitäkään syystä voi vielä tietää, mitä isona haluavat.

Lukio on oikein hyvä vaihtoehto silloin, kun mitään ammattihaavetta ei ole. Saa pohjan yleissivistykselle ja samalla miettimisaikaa.

Lukion päätyttyä on jo aikuisuuden kynnyksellä, ja siinä vaiheessa melko moni on päässyt hajulle siitä, mihin suunnistaa seuraavaksi.

Mikään koulu ei muuta sitä tosiasiaa, että kasvaminen ja oman itsen löytäminen vie oman aikansa. Eikä sitä, että maailma muuttuu koko ajan.

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on 61v ja hänellä on ollut 3 erilaista työuraa. Just viikonloppuna hän nauroi, ettei nuoruudessaan edes ollut sitä ammattia, jota hän nyt tekee (suunnittelee ja osin testaa asiakastietojärjestelmiä) eikä sitä välttämättä ole enää 15 vuoden kuluttua. Nuoret olettavat, että ammatissa tulee olla koko loppuikä, vaikka tuo ei ole pitänyt oikeastaan koskaan paikkaansa. Ammattia ja ammattialaa voi joustavasti vaihtaa, jos on motivaatiota ja halu oppia uutta. Isoisäni isä syntyi vuosisadan vaihteessa ja oli ensin renkinä kunnes perusti kaupan, kuolinilmoituksessa tittelinä oli kuitenkin taksinkuljettaja. Ei pidä ajatella, että elämä menee suoraa polkua alusta loppuun, suurimmalla osalla kun ei mene!

Minä olen suunnilleen äitisi ikäluokkaa, vähän häntä vanhempi, ja minullakin on ollut kolme ihan erilaista uraa.

Tällä hetkellä tuotan työkseni sisältöä muutaman yrityksen nettisivuille. Enkä totisesti olisi 15-vuotiaana ymmärtänyt, mitä ihmettä tuollainen työnkuva pitää sisällään (eikä olisi kukaan muukaan ymmärtänyt).

Tulevaisuudessa ammatit ja tehtävät epäilemättä vaihtuvat ihmisillä vieläkin nopeammin.

Olen yli 50 enkä tiedä vieläkään miksi haluaisin isona. Olen ehkä hieman kede niille jotka löytää sen oman juttunsa elämässä.

Tekemällä alanvaihdosta helpompaa, esim. ensikertalaiskiintiöt pois. Muuten koulupolku korkeakouluihin asti on hyvä, sillä töitä kyllä ehtii tekemään elämänsä aikana.

Halusin jo päiväkodissa mahdollisimman pian eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Mikään koulu ei muuta sitä tosiasiaa, että kasvaminen ja oman itsen löytäminen vie oman aikansa. Eikä sitä, että maailma muuttuu koko ajan.

Tämäpä. Lukio on monesti siitä hyvä,.että se antaa pari vuotta lisäaikaa miettiä tulevaisuuttaam eikä kuitenkaan suju mitään pois. 

Osa tietää jo nuorena mitä haluaa, osalle osuu hyvä opo yläasteaikoina, joka oikeasti pystyy ohjaamaan ja keskustelemaan nuoren kanssa ja auttamaan ammatinvalinta-ajatuksissa. Itselleni osui "huono" opo ja lukio oli pelastus (onneksi en noudattanut opon vahvoja näkemyksiä, joita hän ysiluokalla tiputti), koska vasta lukiossa alkoi muodostumaan käsitys omista vahvuuksista ja kiinnostuksenkohteista.

Ehkä lähipiiri voisi vähän enemmän herätä asiaan. Ammatinvalintatestit on ihan hyviä, mutta on vähän päivästä kiinni, miten niihin vastaa. Itseä olisi helpottanut, että joku lähipiiristä olisi heittänyt aina huomautuksia, mitä ominaisuuksia mulla on (avaruudellinen hahmotuskyky, pikkutarkkuus, hyvä käsistäni yms). En noista tiennyt silloin kun ammattia mietittiin, tajusin vasta kun olin jo työelämässä. Onneksi osui sopiva ammatti!

Mulla on ollut reilun 50 vuoden ikään jo muutama koulutus ja kymmeniä eri ammatteja. Olin siinä onnekkaassa asemassa, että aikoinaan pääsin ihan osaamisen perusteella esim. valtion virastoon viestintäpäälliköksi. Sitä ei enää tänä päivänä tapahtuisi.

Mutta en mäkään ole koskaan olettanut, että siinä jossain yhdessä duunissa olisin loppuelämän, vaan ihan alta parikymppisestä olen tehnyt vaikka ja mitä. Ja toki aina välillä opiskellut duunin ohessa.

Ei opiskelu ole turhaa vaikka myöhemmin vaihtaisikin alaa. Se tuo aina ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta. Monilla sitä tarvittaisiin selvästi nykyistä enemmän.

Ehkä hiukan epäselkeä aloitus.

No ei ainakaan kannata luottaa siihen että vanhemmat neuvoo ja pitää huolta. Itse en 6 luokkalaisena edes tiennyt mikä yläaste on tai että sinnekin pitää hakea, jos haluaa jollekin painotetulle luokalle. Vanhemmilla vielä vähemmän tietoa näistä.

Ammateista puhuttiin opinto-ohjauksessa sitten ylä-asteella, mutta silloinkin sanottiin käytännössä niin että lukioon ei kannata edes hakea jos ei ole vähintään 8 päättötodistus.

Lukioon mentäessä olisi sitten pitänyt jo se tuleva yliopistohakukohde tietää ennen kuin valitsee 1.luokalla mitään kursseja. Aivan älytöntä.

Harva "vanhana syntynyt" tietää prikulleen, että alkaa iskän mallin mukaan juristiksi/lääkäriksi/insinööriksi.

Loput ajelehtii, miettii, kypsyy  ja suurin osa löytää itsensä myöhemmin.  Tosiaan, 1 koulutus, 4 eri ammattia. Kypsyin myöhään siihen, että voin tehdä mitä vaan, no, melkein mitä vaan. Tosi monipuolisesti. 

Eikä pidä pelätä, firmoja on mennyt konkurssiin, laatikkoleikkejä on leikitty ja aina on selvitty.

Vierailija kirjoitti:

Tekemällä alanvaihdosta helpompaa, esim. ensikertalaiskiintiöt pois. Muuten koulupolku korkeakouluihin asti on hyvä, sillä töitä kyllä ehtii tekemään elämänsä aikana.

Juuri tämä, alanvaihdosta pitäisi tehdä helpompaa. Nuorienkin olisi varmasti helpompi sitoutua hoitamaan edes joku koulutus loppuun, vaikka ei tuntuisi niin omalta, kun tietää mikään ei ole lopullista.

Itse olen aivan kuiviin imetty asiantuntijatyössä ja kolme viimeisintä vuotta on mennyt puhtaassa selviytymistaistelussa. Suoriudun työstäni nippa nappa ja kaikki vapaa-aika menee siihen, että yritän jotenkin saada itseni työkykyiseksi. Kaikki oma elämä on kutistunut ahdistuneeseen odottamiseen, kun joutuu taas avaamaan työkoneen. Puhelimen ääni saa niin voimakkaan reaktion, että välillä oksennan.

Haluaisin vaihtaa alaa johonkin tavalliseen duunarihommaan, mutta mitenkäs hankit edes sen ammattitutkinnon, kun se tehdään käytännön työtä tekemällä? Minulla ei ole taloudellisesti varaa jäädä pois töistä, opintolaina asuntolainan päälle nykyisessä maailmantilanteessa ei houkuta, etenkin kun uusi työ olisi huonommin palkattu ja joutuisit alottamaan "nollasta". Tässä sitten riudutaan itse rakennetussa kultaisessa häkissä ilman ulospääsyä odottaen koska terveys pettää lopullisesti.

En ihmettele lainkaan nuoria, jotka eivät halua hypätä tähän.

Opinto-ohjaukseen ja nivelvaiheisiin paukkuja. Myös huomioitava, että perhetausta vaikuttaa hyvin paljon tulevaisuuden näköaloihin. Esim itse kasvoin pitkäaikaistyöttömyyden keskellä ja ylipäätään työnteko tuntui vieraalta ajatukselta ja ammateista tiesin lähinnä kaupan kassan ja opettajan, kun eipä sitä muitten kanssa tekemisissä ollut. Lisäksi kotona kannustettiin lähinnä kotiäidin uralle. Eli opettajilta ja opoilta silmät auki ja erityisesti haahuilevat ja ne joilta tukea kotona puuttuu otettas haaviin.

Olen vähän eri mieltä tuosta hokemasta "lukiossa on hyvä miettiä". Käytännössä huonolla yo-todistuksella ei tee varmaan kovin paljon. Jotta jaksaa suuremmin uupumatta opiskella hyvin ne aineet, jotka aikoo kirjoittaa, ne aineet kannattaa ainakin alustavasti valita ajoissa. Käytännössä olen huomannut, että nuoreni lukiossa on oman nuoreni lisäksi näitä, jotka ovat valintansa tehneet jo alussa ja heille opiskelu on mieluisaa. Sitten on näitä, jotka yrittävät olla kaikessa täydellisiä, koska he eivät ole realistisesti miettineet mitä ehkä haluavat jatkossa tehdä eli mitä kannattaa kirjoittaa. He uupuvat. Toki kaltaisestani vanhasta kiltistä tytöstä olisi kiva ajatus, että tehdään kaikki täysillä ja niin hyvin ja tunnollisesti kuin ikinä mahdollista, mutta nykyään se ei vain toimi niin.

Sanoisin, että lukioon menevänkin kannattaa ihan aikuisten oikeesti miettiä jo etukäteen minkä tyyppiselle alalle haluaa ja mihin on taipumuksia. Sitä laajaa matikkaa on turha ottaa, jos luonnontieteet, tekniikka jne. eivät nappaa. Sitten voi miettiä kumman haluaa kirjoittaa, lyhyen matikan vai ruotsin ja panostaa siihen. (Toki siinä toisessakaan ei voi ihan peukaloitaan pyöritellä, jotta pääsee kursseista läpi.) Elämässä sattuu ja tapahtuu ja mielipidettään saa vaihtaa, joskus pitääkin, mutta ihmettelen tätä, että nuoria joskus  oikein kannustetaan olemaan päättämättä mitään. Joskus se vain lisää stressiä ja työtä, ei vähennä. Jos tekee myöhemmin ajateltuna huonon päätöksen, pitää miettiä asiat uusiksi, mutta ei siitäkään yleensä hyvä seuraa, että huiskii sinne tänne kun ei oikein tiedä mitä tahtoo.