Aikuinen poikan (21v) muutti pois, omaan vuokra-asuntoonsa. Itkettää...

On se karmeaa, kun lapset itsenäistyvät.

Hirveää. Missä aikuistuvat lapset joutuvat muuttamaan vuokra-asuntoon? Mitä te oikein olette? Jotain köyhiä vai? 

Äkkiä siihen tottuu, luonnollista elämän kiertokulkua. Mukavaa on sitten aina kun tulee käymään, jos on läheiset välit, niin kyllä ne yleensä pysyy vaikkei kotona asukkaan 

Joko taaas?

Miksi ihmeessä se muuttaa ihan jatkuvasti...

Kotoa omilleen ja taas kotiin, mitä ihmeen vekslaamista🙄

Varmasti tuntuu alkuun oudolta ja haikealta, mutta kyllä siihen tottuu. 

Ole iloinen, kun poikasi itsenäistyy! Olet silloin onnistunut vanhemmuudessa. Kukaan ei halua, että lapset jäävät äidin peräkammariin. Nyt rupea harrastamaan ja elämään omaa elämääsi!

Toki ymmärrän haikeuden, kun lapsi muuttaa pois kotoa. Itselläni on ollut haikeat tunnelmat koko talven, kun kuopuskin muutti omilleen elokuussa. Hän silti käy kotona ja soittelee ja viesteilee. Olen jo oppinut nauttimaan omasta ajasta ja harrastuksista. Vanhemmuus on onnistunut, kun lapset lentävät rohkeina pesästä ja elävät omaa elämäänsä. Lapset ovat vain lainassa. 

Minulla 19-vuotias ja kipuilen nyt jo eroahdistuksen kanssa, terapeuttini mukaan normaalia. On tässä totuttelemista. 

Hanki lisää lapsia

Oma poika täyttää kohta 18. Olen jotenkin ihan hämilläni kun mun pikkupojasta on kasvanut mies. Asuu vielä (onneksi) kotona mutta välillä puhuu omaan asuntoon muuttamisesta. Yritän tietenkin kannustaa itsenäistymään mutta toisaalta sydän pakahtuu kun ajattelen poismuuttoa.

Voih, tuo on itselläkin edessä muutaman vuoden päästä. Kova paikka voi olla äidille ja  ikävä tulee varmasti!

Mulla ei ole tuota. Rakastan lapsiani, mutta ihanaa kun lähtevät, ihanaa kun kyläilevät, ihanaa kun on lapsenlapsikin tulossa. Mutta todellakaan en koe mitään haikeutta. He ovat elämässäni edelleen ja meillä on lämpimät välit...

Pelailee vuokra-asunnossa? Eikö jässikän elämässä muuta ole?

Vierailija kirjoitti:

Ole iloinen, kun poikasi itsenäistyy! Olet silloin onnistunut vanhemmuudessa. Kukaan ei halua, että lapset jäävät äidin peräkammariin. Nyt rupea harrastamaan ja elämään omaa elämääsi!

Toki ymmärrän haikeuden, kun lapsi muuttaa pois kotoa. Itselläni on ollut haikeat tunnelmat koko talven, kun kuopuskin muutti omilleen elokuussa. Hän silti käy kotona ja soittelee ja viesteilee. Olen jo oppinut nauttimaan omasta ajasta ja harrastuksista. Vanhemmuus on onnistunut, kun lapset lentävät rohkeina pesästä ja elävät omaa elämäänsä. Lapset ovat vain lainassa. 

Suomalaisen on ilmeisesti mahdoton käydä tätä keskustelua ilman että tuota peräkammaria mainitaan.

Aloitus on saman jankuttajan provoja!

Katsokaa, nyt miten kirjoittaakin...

Onhan se outoa jos lasten paapominen on ollut suuri osa elämänsisältöä.

Minun poika on 9 ja mulle iski nyt jo haikeus 😢

Aika säälittävää, manbaby muutti pois ja mamma ahdistui.

Mun tytär muutti omilleen heti, kun täytti 18. Toiselle puolelle Suomea. (lähti tosin urheilun perässä, siksi noin kauas)

Olihan tuo jonkin aikaa haikeaa, mutta yllättävän äkkiä tähän tottuu.

Vierailija kirjoitti:

Aika säälittävää, manbaby muutti pois ja mamma ahdistui.

Eikö sulla ole läheisiä suhteita vanhempiisi? Olen pahoillani puolestasi.

Kun muuttaisikin pois, oma 21-vuotiaani...