Olenko liian vaativa ystävä?

Tottakai sen pitäisi olla vastavuoroista.

Minulle kävi niin lasten myötä, etten vaan jaksanut. Itselle se, että joku piti edes joskus yhteyttä oli henkireikä. En osannut itse ehdotella, koska energia meni tähän omaan henkisen minän koossa pitämiseen ja pienten lasten hoitoon.

Tuntui myös että masennuin, enkä ollut niin kovin arvokasta ja vastailin lyhyesti, jos jaksoin.

Minulla jäi ystävyyssuhteet. Loukkaantuivat- osa ainakin- tai vaan jäi.

Nyt, kun lapset on isompia, niin on muutama palautunut.

Se mikä eniten siis harmittaa, että hän ei koskaan itse ehdota mitään näkemistä ja tosiaan torjuu melkein kaikki omat ehdotukseni. Hänen mielestään kuitenkin olemme läheisiä ystäviä, mikä hämmästyttää minua. Itse kun tunnen itseni koko ajan jotenkin torjutuksi ja ei tärkeäksi ihmiseksi hänen elämässään. 

Tee niinkuin sinusta sopivalta tuntuu.

Jotkut jää ja jotkut pysyy.

Ihminen se siellä alla on meillä Kaikilla. Jos alat  prinsessaksi, niin sekin on ihan ymmärrettävää.

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi niin lasten myötä, etten vaan jaksanut. Itselle se, että joku piti edes joskus yhteyttä oli henkireikä. En osannut itse ehdotella, koska energia meni tähän omaan henkisen minän koossa pitämiseen ja pienten lasten hoitoon.

Tuntui myös että masennuin, enkä ollut niin kovin arvokasta ja vastailin lyhyesti, jos jaksoin.

Minulla jäi ystävyyssuhteet. Loukkaantuivat- osa ainakin- tai vaan jäi.

Nyt, kun lapset on isompia, niin on muutama palautunut.

Minkä ikäisiä lapsesi olivat kun jaksoit alkaa panostaa ystävyyssuhteisiin? Oman ystäväni lapset ovat jo melkein teini-iässä ja edelleen ilmeisesti vievät hänen kaiken aikansa. Niin ainakin sanoo. Olen tässä aika monta vuotta odottanut että tilanne muuttuisi.  t. Ap

Masennusta sillä ystävällesi on ja voimavaransa ovat rajalliset.

Arvostaa sinua ja ystävyyttäsi. Ei vaan jaksa.

se ei johdu sinusta. Se on ihan vaan ihmisen voimavarojen rajallisuutta.

Joskus tuntuu, että itselläni ei olisi varmaan yhtä ainotta ystävää, jollen jaksaisi olle itse yhteydessä ja josutava. Olen ikisinkku ja saanut osan taholta oksennusämpärin roolin, johon on hyvä oksentaa ja purkaa pahaa oloa silloin kun "ystävän" elämä sitä vaatii. - Eivät oikeasti kaikki näin toimi, jotkut haluavat myös hehkuttaa onneaan ja iloaan. Tai vain olla ymmärtämättömiä siitä, että minulle ei kaikki ole vain omaa päätöstä tai valintaa kuten osa "ystävistäni" onnistuu omab elämänsä kääntämään. - oli kyse sitten kumppanin löytymisestä, työpaikan saannista tai siitä, että on saanut elämäänsä lojaalin ystävän, joka ei arvostele mutta antaa ja keroo mielipiteensä, jos sitä kysyy. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläsi on elämä

Ja muillako ei?!?

Jessus, mikä idiootti taas🤦🤦🤦🤦

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle kävi niin lasten myötä, etten vaan jaksanut. Itselle se, että joku piti edes joskus yhteyttä oli henkireikä. En osannut itse ehdotella, koska energia meni tähän omaan henkisen minän koossa pitämiseen ja pienten lasten hoitoon.

Tuntui myös että masennuin, enkä ollut niin kovin arvokasta ja vastailin lyhyesti, jos jaksoin.

Minulla jäi ystävyyssuhteet. Loukkaantuivat- osa ainakin- tai vaan jäi.

Nyt, kun lapset on isompia, niin on muutama palautunut.

Minkä ikäisiä lapsesi olivat kun jaksoit alkaa panostaa ystävyyssuhteisiin? Oman ystäväni lapset ovat jo melkein teini-iässä ja edelleen ilmeisesti vievät hänen kaiken aikansa. Niin ainakin sanoo. Olen tässä aika monta vuotta odottanut että tilanne muuttuisi.  t. Ap

 

Kauan. Ei ne voimavarat hetkessä palaudu. Työkin on. Palautuminen kestää. Pyydä vaikka kövelylle. Se ystäväsi saa voimaa sinusta ja sinä hänestä.

Esikoinen muutti omilleen vuosi sitten. Keskimmäinen on nyt lukiossa ja nuorimman yhteishakua tässä ja add selvittelyjä.

Tässä vuoden aikana on alkanut minulla voimia palautua ja olen vanhoja ystäviä nähnyt.

Isän kuolema ja äidin muistisairaus on olleet tässä myös omia voimavaroja vieviä nyt.

Ole vaan yhteydessä, jos vaan jaksat. Olet ilo ja tärkeä. Saatko sinä energiaa tapaamisistanne?

On elämäntilanteita ja toisaalta ystäviä joille sopii sellainen että kerran kuussa soittelee. Jos tuo kerran kuussa soittelu häiritsee sinua kun hän ei pysty olemaan useammin tavoitettavissa niin ehkä ei ole sitten sinulle sopiva ystävä. Kai sinulla on muitakin ystäviä?

Itselläni saattaa mennä useitakin kuukausia, että soittelen tai viestittelen kavereille tai ainoastaan tykkäilen jostain heidän somepäivityksistään. Se ei tarkoita sitä etten heistä välittäisi, mutta arjen muut kiireet ja perheen pyörittäminen ei anna muulle oikein tilaa. Jos joku ystävistäni alkaisi kyseenalaistamaan ystävyyteni tämän takia niin ehkä yrittäisin selittää tilanteen niin että ystäväni joka kokee minun olevan etäinen ymmärtäisi näkemykseni, mutta onneksi ei ole vielä kenellekään tarvinnut selittää ja ne jotka ovat alkaneet syyllistämään on kyllä jääneet entisiksi ystäviksi. Lapseni lähestyvät teini-ikää ja nyt on pikkuhiljaa alkanut olemaan aikaa myös enemmän muuhunkin kun töihin, jatkuvaan siivoamiseen ja lasten kuskaamisiin. Usein silloin kun on vähän edes vapaata käyn yksin salilla tms.

Osalla ystävistäni on nuorempia lapsia ja tiedän että heidän arkensa on hektistä ja toisaalta minulla on ystäviä joilla ei ole lapsia eikä he ole moksiskaan jos minusta ei hetkeen kuulu. Sitten kun nähdään jatketaan siitä mihin viimeksi jäätiin ja päivitetään loput kuulumiset. Itsellä ei oikein käy mielessäkään alkaa vaatimaan ystävien huomion osoituksia, jos johonkin tarvitsen heidän apuaan niin soitan tai jos haluan jutella niin soitan ja olen sanonut heille samaa ja kaikki tämä sujunut aika orgaanisesti ilman että kukaan kyselee olenko antanut tai ottanut liikaa.

9; Ei kannata suostua mihin vaan.

Mieluummin yksin, kuin tuollaisten omahyväisten seurassa.

Näille kannattaa joskus ihan suoraan sanoa, että heidän käytöksensä ei ole reilua.

Jos eivät muuta käytöstään, kannattaa katkaista välit.

Ihan kokemuksesta puhun.

Ihan normaalia tuo on. Olet liian vaativa. 

Vierailija kirjoitti:

Kärsiiköhän ystäväsi peräsuolen laskeumasta?

Ei kai, mutta miten se on sinulla laskeutunut sinne korvien väliin? 🤔😳

Siis ystävä soittaa kerran kuukaudessa. Sehän on hienoa ja on vastavuoroisuutta. Älä valita, ettei ole vastavuoroisuutta, kun sitä on.

Jos ystävälläsi kerran on lapsia niin yritä ajatella hänen puolestaan. Hän on koko ajan ihmisten ympäröimä. Se on aika väsyttävää. Ei välttämättä ole aloitekykyä nähdä kovin usein. Etenkin jos on lisäksi töissä jossa on ihmisiä paljon.

Mulla oli joskus "ystävä", jolle se ystävyys sopi silloin kun sopi.

Ensin hylkäsi minut muiden kaverien vuoksi ja sitten perhe- elämänsä vuoksi.

Johtui siitä, että mulla meni surkeasti ja hänellä kuin suoraan oppikirjasta.

En ikinä enää halua nähdä häntä.

Hän soittelee sinulle kuukausittain. Minusta se on jo aika paljon. Ehkä hänelle riittää juuri sinun kanssa tuollainen ystävyys ja hänellä voi olla toisia läheisempiä ystäviä, joiden kanssa pitää yhteyttä useammin. Itselläni ainakin on niin että on läheisempi kaveriporukka, jonka kanssa viestitellään välillä päivittäin, välillä viikoittain. Joskus on pari viikkoa taukoa. Nähdään ehkä n. kerran kuussa, mikä on meille perheellisille ihmisille mielestäni suht paljon jo. Puhutaan tosi henkilökohtaisista asioista ja jaetaan elämän isot ja pienet asiat. Ollaan perillä toistemme kuulumisista.

Toisen kaveriporukan kanssa viestitellään harvemmin, ehkä kerran kuussa. Nähdään muutaman kerran vuodessa ja se on ihan ok sen porukan kanssa. Joskus olen toivonut heiltäkin enemmän mutta todennut että ilmeisesti meillä kaikilla on ne läheisemmät ystävät, perhe, harrastukset ym jotka menevät etusijalle ja tuon porukan kanssa harvempi yhteydenpito sopii ihan hyvin. Se on vähän kevyempää ja pinnallisempaa, joku saattaa vasta useita kuukausia työpaikan vaihdon jälkeen sivulauseessa mainita, että vaihdoin muuten työpaikkaa. Joku kertoo raskaudesta tai kihloista vasta kuukausia myöhemmin kuin läheisemmille ystäville. Mutta se on ihan ok ja tärkeää onkin tiedostaa että tämä kaveruus on vähän kevyempää ja rennompaa, eikä vaatia tai olettaa kavereilta enempää ja olla kiitollinen siitä mitä on. Ehkä sinullakin on ap jotain tämän suuntaista. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia tuo on. Olet liian vaativa. 

Toivottavasti joku tekee sulle samoin!

Ei helv***, miten jotkut voi edes puhua ystävyydestä kun ovat tuollaisia...

Ap, ette ole ystäviä vaan kavereita.

Hämmästyin kun tuttava tituleerasi minua ystävänä. Hän ei tiedä minusta mitään, ei yhtään mitään. Ainoastaan asioita, joita juttelen hyvän päivän tuttujen kanssa. Sekä pari mitätöntä yksityisasiaa, jotka erehdyksessä paljastin hänelle alussa.

Osoittaa taas kerran, ettei ihmisiin kannata tuhlata arvokasta aikaansa.