Näin eilen kuinka kaksi nuorta naista (?) veivät ilmeisesti jonkun toisen tilaamat pizzat kerrostalon ulko-ovelta
Olin eilen lenkittämässä koiraa, kun tämä episodi tapahtui. Kello oli siis jo noin 23.00 ja olin tosiaan kävelyllä koirani kanssa melko rauhallisella kerrostaloalueella, missä asuu hyvätuloisia, mutta myös paljon opiskelijoita. Näin kuinka Wolt-kuski ajoi yhden kerrostalon pihaan, nousi autosta ja ilmeisesti soitti tilaajalle. No kuski sitten nosti neljä pizzalaatikkoa kerrostalon oven eteen, ilmeisesti näin oli pyydetty tekemään siis.
Kuskin lähdettyä, huomasin pihalla olleen auton, mutta empä kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota vielä. Aikaa oli kulunut tuolloin noin kymmenisen minuuttia, eikä tilaaja ollut hakenut pizzojaan. Auto sitten lähti pihalta, mutta kiersi jostain toista kautta tavallaan niin lähelle ulkoseinää kuin mahdollista. Auto pysähtyi pizzalaatikoiden eteen, ja kuskin puolelta hyppäsi ulos ihan suomalaisen näköinen nuori nainen. Hän sitten juoksi ovelle ja vei pizzat. Näin kuinka hän heitti ne vierustoverille, joka ilmeisesti oli myös nainen, mutta koska ulkona oli pimeää, en nähnyt kunnolla. He siis veivät jonkun toisen pizzat ja kaasuttivat tiehensä. Ainakin luulen, että pizzat olivat jonkun toisen, sillä he käyttäytyivät niin omituisesti.
Minua jäi häiritsemään tuo tilanne, enkä tiennyt mitä tehdä. Kotona oli eskarilainen, joten en jäänyt odottelemaan oikean tilaajan saapumista. Olisiko pitänyt soittaa poliisille?