Toistuva kaava suhteissa

Tuo on läheisriippuvuutta. Hae apua, siitä on mahdollista eheytyä.

Toi on kuin mun elämästäni. Ja tältä palstalta opin, että se on läheisriippuvuutta, todellakin. Karua oli se tajuta, mut toisaalta auttoi ymmärtämään omaa käytöstä. Oletko nyt parisuhteessa?

Joo olen nyt parisuhteessa ja käyn myös terapiassa. Juteltiin tässä kerran puolison kanssa meidän parisuhteen alkuajoista. Muisteltiin, että olin silloin ihan totaalisen raskas ja hysteerisen huolissani että hän katoaa maisemista. Hänen piti koko ajan vakuutella, että hän ei katoa. Se oli raskasta aikaa. Tunnistan tässäkin suhteessa samaa kaavaa kuin noissa tapailuissa. 

Kiitos vielä teille kahdelle vastaajalle, kun laitoitte tuosta läheisriippuvuudesta. Menin lukemaan ja etsimään siitä tietoa ja kolahti kyllä lujaa. 

Mä mietin tässä kuinka riipustautuva ja hukassa olenkaan ollut kaikki nämä vuodet. Esimerkiksi, jos tapailumies lopetti suhteen (nyt en ymmärrä miten saatoin olla heistä silloin niin kiinnostunut), syytin tilanteesta aina itseäni ja saatoin jäädä roikkumaan ja elättelemään toivetta, että suhde/tapailu jatkuisi.

Eräälle miehelle kirjoittelin tapailun päättymisen jälkeen useita pitkiä sepustuksia ajatuksistani ja tunteistani. Jos näkisin ne kirjoitukset nyt, olisi häpeän määrä niin suuri, että saisin niistä vähintään viikon kestävän vatsataudin.

Aina kun tuo mies vastasi, muistan vieläkin kokeneeni koko kehossani sellaisen euforian aallon. Pärjöilin sillä aina hetken aikaa, jonka jälkeen oli taas pakko kirjoittaa ja kokeilla saada mieheen yhteys. Onneksi tuosta on jo 15 vuotta.

Häpeän toimintaani ihan sairaasti. Jos törmätään jossain, hän tulee aina jutulle. En ymmärrä miten hän pystyy olemaan niin ymmärtäväinen.  

Minusta tuo ei kuulosta läheisriippuvuudelta.

Katsos kun sinä tunsit vetoa samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin, yritit auttaa, koit heidän kanssaan epävarmuutta jne. Nuo on kaikki sellaista mitä itse kirjoitit.

Läheisriippuvaisuus on toisenlaista. Sinä yritit etsiä ihmistä joka ymmärtää sinua, on yhtä huonossa tilanteessa, mutta kuitenkin pystyisi pelastamaan teidät kummatkin jonkinlaisessa yhteisymmärryksen sisältävällä ihmeellä.

Tuossa ei ole mitään läheisriippuvaisuutta.

Läheisriippuvana sinun olisi pitänyt yrittää vetää tuota toista alaspäin, koska läheisriippuvaisena sinun olisi pitänyt nähdä tuo toinen henkilö omassa tilanteessaan vahvana, joka vetää sinua ylöspäin, mutta jota sinä vedät alaspäin, sen vuoksi että pelkäät kehittyä itsenäiseksi. Mutta sinä yritit vetää häntä ylöspäin ja auttaa ja samalla tunsit yhteenkuuluvaisuutta. Sinä etsit ymmärtävää ystävää, ja pyrit samalla itsenäiseksi. Läheisriippuvainen ei tee niin. Läheisriippuvainen katkaisee yhteydet itseensä, ja huomaa ettei ole elänyt lainkaan omaa elämää, eikä pyrkinyt itsenäisyyteen.

Suosittelen että olet äärimmäisen varautunut kun ihmiset täällä heittävät diagnooseja, ymmärtämättä miten nuo diagnoosien tapauskertomusten elämät oikeasti toimivat dynamiikkansa puolesta.

Katsos, kun sinä et voi olla läheisriippuvainen siitäkään syystä että sinä kirjoitit tänne erittäin hyvän ja rehellisen analyysin, jossa mainitsit mm. niin että olet ollut kaverisuhteissa takertuja, auttaja ja hylkääjä. Läheisriippuvaiset hyvin harvoin ymmärtävät tilannettaan, ja vielä vähemmän sitä miten tilanteesta pääsee eroon, tai miten sitä voi analysoida rehellisesti.

Lopuksi vielä yksi varoitus joka sinun kannattaa aina muistaa. On äärimmäisen vaarallista, jos "läheisriippuvaisena" myötäilet diagnooseja joita ymmärtämättömät ihmiset sinuun leimaavat, ja kun alat elämään ja mukautumaan niiden mukaan. Tämä koskee myös minun tekstiä, vaikka minä ymmärrän näistä asioista monta kertaa enemmän kuin nuo kaksi jotka leimasivat heti diagnoosin sinun otsaasi.

Kukaan täällä ei voi tietää tarkkaan koko elämäntilannettasi, eikä kaikki traumat todellakaan aiheuta mitään hyväksikäyttöä tai läheisriippuvaisuutta. Traumat aiheuttavat suurimmaksi osaksi täysin päinvastaisia asioita, tehden ihmisestä liian itsenäisen, niin ettei hän anna itsestään mitään muille, ja siksi hän jää vaille sitä auttavaa rakkautta ja rehellistä sosiaalista kanssakäymistä jota hän eniten tarvitsisi. Hän voi olla sosiaalinen, mutta hän ei ole rehellisesti avoin. Siksi suhteista tulee pelkästään suorittamista, jossa ei ole tunteita. Se voi aiheuttaa tilanteen jossa puoliso yhtäkkiä ymmärtää että hänestä on "imetty energiaa", kun traumatisoitunut ei ole itse avautunut ja tuntenut rehellisesti syvimpiä tunteita tuota toista kohtaan.

Sä kirjoitat nyt kyllä ihan puppua. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo ei kuulosta läheisriippuvuudelta.

Katsos kun sinä tunsit vetoa samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin, yritit auttaa, koit heidän kanssaan epävarmuutta jne. Nuo on kaikki sellaista mitä itse kirjoitit.

Läheisriippuvaisuus on toisenlaista. Sinä yritit etsiä ihmistä joka ymmärtää sinua, on yhtä huonossa tilanteessa, mutta kuitenkin pystyisi pelastamaan teidät kummatkin jonkinlaisessa yhteisymmärryksen sisältävällä ihmeellä.

Tuossa ei ole mitään läheisriippuvaisuutta.

Läheisriippuvana sinun olisi pitänyt yrittää vetää tuota toista alaspäin, koska läheisriippuvaisena sinun olisi pitänyt nähdä tuo toinen henkilö omassa tilanteessaan vahvana, joka vetää sinua ylöspäin, mutta jota sinä vedät alaspäin, sen vuoksi että pelkäät kehittyä itsenäiseksi. Mutta sinä yritit vetää häntä ylöspäin ja auttaa ja samalla tunsit yhteenkuuluvaisuutta. Sinä etsit ymmärtävää ystävää, ja pyrit

Hah, läheisriippuvainen on nimenomaan klassisimmillaan sitä, että henkilö yrittää rakkaudellaan parantaa toisen alkoholismin tms. Ja yrittää sillä paikata omia haavojaan, tuntee itsensä merkitykselliseksi ainoastaan kun saa hoivata. Mistä olet saanut päähäsi, että läheisriippuvainen pyrkii vetämään toista Alaspäin??

Ja kyllä moni sen ihan itse tajuaa, miten väärin toimii. Kuten minä, toki en heti tajunnut mutta kun siitä mulle kerrottiin, niin silmät avautuivat, juuri kuten ap:lla kun on läheisriippuvuudesta lukenut. 

Läheisriippuvaisella on erittäin usein taustalla traumoja, jonka takia sitten käytös on sitä mitä on. Ap voi nyt jatkaa asiaan perehtymistä, ja jos yhä tuntuu tutulta, niin sitten vaan hakemaan apua. Terapeutin kanssa kannattaa aivan ehdottomasti ottaa puheeksi välittömästi.

Tsemppiä ap! Todellakin tutulta kuulostaa sun teksti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo ei kuulosta läheisriippuvuudelta.

Katsos kun sinä tunsit vetoa samanlaisessa elämäntilanteessa oleviin, yritit auttaa, koit heidän kanssaan epävarmuutta jne. Nuo on kaikki sellaista mitä itse kirjoitit.

Läheisriippuvaisuus on toisenlaista. Sinä yritit etsiä ihmistä joka ymmärtää sinua, on yhtä huonossa tilanteessa, mutta kuitenkin pystyisi pelastamaan teidät kummatkin jonkinlaisessa yhteisymmärryksen sisältävällä ihmeellä.

Tuossa ei ole mitään läheisriippuvaisuutta.

Läheisriippuvana sinun olisi pitänyt yrittää vetää tuota toista alaspäin, koska läheisriippuvaisena sinun olisi pitänyt nähdä tuo toinen henkilö omassa tilanteessaan vahvana, joka vetää sinua ylöspäin, mutta jota sinä vedät alaspäin, sen vuoksi että pelkäät kehittyä itsenäiseksi. Mutta sinä yritit vetää häntä ylöspäin ja auttaa ja samalla tunsit yhteenkuuluvaisuut

Kiitos sulle! <3 Todellakin tunnistin itseni kun netistä hain viikonloppuna tietoa aiheesta. Suorastaan järkytyin.

Mulla läheisriippuvuus on näkynyt niin töissä kuin kaveri- ja parisuhteissa ja tapailuissa.

Tässä nykyisessä suhteessa se näkyy esim omien tarpeiden ja tunteiden ja omien rajojen hylkäämisenä. Seksi ei toimi. Sitä Suren tosi paljon. Olen ottanut esim. 4000e velkaa ja maksellut sillä miehen menoja. Maksan miehen autolainaa vaikken itse autoa käytä. Olen tehnyt kotiimme huonakaluhankintoja ilman, että mies osallistuu kustannuksiin. Jättänyt lapsihaaveen sivuun, kun miehelle ei lapsen hankinta sopinut.

Koen suhteessa haluttomuutta miestäni kohtaan. Miksiköhän. Hmmm.. Rakastan häntä kyllä. Nyt jotenkin ymmärrän, että haluttomuus on omalla kohdallani varmaan mieleni ja kehoni alitajuinen yritys saada mut pysähtymään ja heräämään tilanteeseen. Kumppani on väärä tai dynamiikan pitää muuttua tässä suhteessa. Mun pitää löytää omat rajani ja laittaa omat tarpeeni tärkeiden asioiden kategoriaan. 

Kiitos piti mennä tuolle seiskalle <3

Miksi . . 

Oon tässä alkanut lukea erästä kirjaa läheisriippuvuudesta. Ihan melkein oksettaa, kun mietin omaa tilannettani. Voin niin pahoin tässä nykyisessä suhteessa, jonka olen "luullut" eli halunnut olevan hyvä. Olen ollut niin sokea ihan kaikelle.

En ole tässä suhteessa tuntenut kemiaa eli seksuaalista halua kumppaniani kohtaan suhteen alussakaan. Suhteessa on paljon hyvääkin, mutta ilmeisesti se syvin syy, miksi tähän suhteeseen olen jäänyt, liittyy jollain tavalla siihen, että olen saanut olla hoivaaja ja auttaja: autoin kumppaniani mielenterveys asioissa ja maksoin psykologikäyntejä yksityiselle, olen ostanut hänelle vaatteita ja käyttöesineitä, olen auttanut häntä niin monissa asioissa. 

Tiedän, että mun pitää erota. On vaan niin ahdistavaa. Lisäksi huolettaa miten kumppanin käy. Tiedän kyllä, että hän on aikuisena ihmisenä vastuussa itsestään, mutta tunnistan syyllistäväni itseäni tästä ihan kaikesta.

Pelkään myös jääväni yksin vaikka tiedän, ettei niin käy. Tajuan, että tässä kohtaa mun elämässä, mun on pakko kohdata tuo pelko.

Haluan elää hyvässä parisuhteessa, jossa on rakkautta ja molemminpuolista kemiaa, hyvää nautinnollista seksiä ja kaksi aikuista tasapainoista ihmistä. Tiedän, että tuollainen odottaa tuolla jossain, mutta mun on vain ensin revittävä tästä kaavasta itseni irti ja kohdattava pelkoni. 

Vierailija kirjoitti:

Oon tässä alkanut lukea erästä kirjaa läheisriippuvuudesta. Ihan melkein oksettaa, kun mietin omaa tilannettani. Voin niin pahoin tässä nykyisessä suhteessa, jonka olen "luullut" eli halunnut olevan hyvä. Olen ollut niin sokea ihan kaikelle.

En ole tässä suhteessa tuntenut kemiaa eli seksuaalista halua kumppaniani kohtaan suhteen alussakaan. Suhteessa on paljon hyvääkin, mutta ilmeisesti se syvin syy, miksi tähän suhteeseen olen jäänyt, liittyy jollain tavalla siihen, että olen saanut olla hoivaaja ja auttaja: autoin kumppaniani mielenterveys asioissa ja maksoin psykologikäyntejä yksityiselle, olen ostanut hänelle vaatteita ja käyttöesineitä, olen auttanut häntä niin monissa asioissa. 

Tiedän, että mun pitää erota. On vaan niin ahdistavaa. Lisäksi huolettaa miten kumppanin käy. Tiedän kyllä, että hän on aikuisena ihmisenä vastuussa itsestään, mutta tunnistan syyllistäväni itseäni tästä ihan kaikesta.

Pelk

Ihana että olet alkanut lukea aiheesta, toi on ensimmäinen askel ja merkki siitä että menet sitä kohti että pystyt arvostamaan itseäsi riittävästi lähteäksesi suhteesta. Mitä kirjaa luet? 

Ja hienoa että kirjoitat tänne noin avoimesti, auttaa jäsentämään asioita. Täältä voi sitten tulla aivan järkyttävää kuraa vastaan, koita jaksaa sivuuttaa ne kommentit. 

Valmistaudu henkisesti siihen, että kun alat toipua, takapakkeja tulee. Mutta ne ei tarkoita, että kaikki työ ja kehitys olisi ollut turhaa.

Mäkin sorruin taas pelastamaan eksääni, ja tuli isosti takkiin. Nyt mulla on kuitenkin alla kokemus, että selvisin tästä jo kerran, selviän tästäkin. Vaikka olo on juuri nyt sellainen, että tekisi mieli kuolla.

Voimia sulle ihan hirveästi. Läheisriippuvuus on hirveä elämää tuhoava riesa, ja siitä päästäkseen on tehtävä töitä. Muuten se kaava ei ikinä katkea. 

T. Se yksi tuolla aiemmin kirjoittanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oon tässä alkanut lukea erästä kirjaa läheisriippuvuudesta. Ihan melkein oksettaa, kun mietin omaa tilannettani. Voin niin pahoin tässä nykyisessä suhteessa, jonka olen "luullut" eli halunnut olevan hyvä. Olen ollut niin sokea ihan kaikelle.

En ole tässä suhteessa tuntenut kemiaa eli seksuaalista halua kumppaniani kohtaan suhteen alussakaan. Suhteessa on paljon hyvääkin, mutta ilmeisesti se syvin syy, miksi tähän suhteeseen olen jäänyt, liittyy jollain tavalla siihen, että olen saanut olla hoivaaja ja auttaja: autoin kumppaniani mielenterveys asioissa ja maksoin psykologikäyntejä yksityiselle, olen ostanut hänelle vaatteita ja käyttöesineitä, olen auttanut häntä niin monissa asioissa. 

Tiedän, että mun pitää erota. On vaan niin ahdistavaa. Lisäksi huolettaa miten kumppanin käy. Tiedän kyllä, että hän on aikuisena ihmisenä vastuussa itsestään, mutta tunnistan syyllistä

Vielä se, että onko sulla mahdollisuutta lähteä käsittelemään tuota traumaa terapiaan? Kun läheisriippuvaisuus johtuu aina jostain ihmisen omasta kipukohdasta, jota koittaa kompensoida auttamalla muita. Saa ikäänkuin merkityksen itselleen vasta, jos saa auttaa. Ja muuten tuntee itsensä arvottomaksi. Näin omassakin tapauksessa. 

Mä tein tuossa nyt yhtenä päivänä sellaisen elämänjanaharjoituksen. Tunnistin sieltä kolme miestä, joiden kanssa mulla oli kohtaaminen ja jotka olisivat olleet niitä sopivia, mutten kokenut heitä kiinnostavina, koska he olivat tasapainoisia. 

Ensimmäinen oli lukiossa poika rinnakkaisluokalta. Hän oli komea ja fiksu. Lukiossa oli kerran jotkut joulujuhlat. Eräs isokokoinen vanhempi hyvin outo miesopettaja lähenteli juhlissa kaikkien silmien alla mua. Muistan muiden opettajien vain katsoneen tilannetta paheksuvilla ilmeillä, mutta kukaan ei puuttunut tilanteeseen. Koin tilanteen hyvin ahdistava, mutta koska mut oli kotona vanhempieni toimesta jo alistettu, en uskaltanut pitää puoliani. Koin itseni niin likaiseksi ja rumaksi. Ajattelin jotenkin, että koska olen likainen ja ruma, vedän puoleeni tuollaista vanhaa ahdistavaa ja outoa miestä. Ajattelin myös, että kaikki katsoivat paheksuvilla katsella mua, vaikka he todennäköisesti katsoivat tuota miestä paheksivasti. 

Jossain kohtaa lähdin vain kävelemään tilanteesta pakoon vessaan. Tämä rinnakkaisluokan poika oli nähnyt tilanteen ja hän tuli tilanteen jälkeen pyytämään mua tanssimaan kuin suojellakseen mua. Hän pyysi mua illan jälkeen myös treffeille viestillä, mutten lähtenyt, koska en tuntenut vetovoimaa häneen. Jos olisin ollut kunnossa, ilman traumataustasta, olisin ollut hänestä varmasti kiinnostunut. Hän oli niin suloinen ja herrasmies. Toivottavasti elämä on kohdellut häntä hyvin!