Missä kaikki keskellä-ei-mitään okt on?
Ollaan viimeiset kolme vuotta etsitty miehen kanssa omakotitaloa kirjaimellisesti keskeltä metsää. Aina mediassa puhutaan siitä, miten Suomi on niin haja-asutettu ja muuttotappokunnissa on pilvin pimein omakotitaloja (tai mökkejä) myynnissä. Silti kun niitä myynnissä olevia selaa, niin naapurit on aina vieri vieressä.
Ihan mahdotonta löytää sellaista kohdetta, jossa oikeasti ei olisi naapuria yli kilometrin säteellä. Eikä meidän speksitkään ole mitään mahdottomia.
Haussa vähintään kaksio, korkeintaan 4h+k, saa olla remppakuntoinen. Pitää olla sähköt ja vesi. Plussana hirsitalo, mutta se ei ole pakollinen millään tavalla. Plussaa jos on uimamahdollisuus, mutta ei ole pakko. Alueena missä tahansa päin Suomea paitsi Lapissa. Mielellään Itä-Suomessa, mutta ihan kaikki käy. Tavoitteena, että lähimpään isompaan kaupunkiin (juna/lentokenttä) olisi max 2h ajomatkaa. Budjetti mielellään alle 200 000 euroa, koska sillä pitäisi saada omakotitalon jo ihan kaupungin keskustastakin eikä keskeltä metsää😅
Lähdettiin etsimään innoissamme kohdetta, koska ajattelimme, että tällaisia nyt löytyisi pilvin pimein, mutta ei😅 Mikä neuvoksi?
Kommentit (28)
Asuttavassa kunnossa olevissa on jo asukkaat, ne mitä on runsaasti jäljellä eivät päädy markkinoille kun ovat jo lahonneet pystyyn viimeisten asukkaiden häivyttyä.
Ostakaa metsää ja rakentakaa talo keskelle sitä. Ei tule naapureita jos ette itse halua.
Saman kanssa painiskellaan täällä, vuosia etsitty. Miksi pitää keskelle metsääkin rakentaa kylki kylkeen 5 taloa, miksei voi jättää ilmaa väliin. Ihan mahdotonta löytää paikkaa, jossa saisi omaa rauhaa.
No ei sellaisissa taloissa asuvat halua myydä niitä. Miksi haluaisivat ? Parempaa paikkaa ei ole asua kuin keskellä metsää kaukana kaikista.
Mä koen asuvani aika keskellä ei mitään, mutta kyllä, mullakin on naapuri 600 metrin päässä, siinä on naapurin sikatila. Mutta olen täällä suon laidassa ja peltojen ympäröimänä tien päässä, eikä sinne naapuriinkaan suoraan näy tästä lainkaan. Toki heidän elinkeinonsa luonteesta johtuen joskus haistaa :D Taloni on Satakunnassa ja maksoi hurjat 70 000 euroa, 1900-luvun alussa rakennettu hirsitalo jossa 2 makuuhuonetta ja tupakeittiö, useita ulkorakennuksia myös.
Vierailija kirjoitti:
Ostakaa metsää ja rakentakaa talo keskelle sitä. Ei tule naapureita jos ette itse halua.
Kannattaa sitten katsoa ettei kaava estä rakentamista. Ainakin täällä päin ei saa mihinkään mettään edes rakentaa talo, vaan on pakko mennä sillipurkkialueelle, jonne uudet asuinalueet on kaavoitettu.

Kaava-alueen ulkopuolellekin saa rakentaa, toki siihen tarvii hakea luvat ja usein tarvitaan myös suunnittelutarveratkaisu, jossa harkitaan edellytykset rakennusluvan myöntämiselle. Me rakensimme kaava-alueen ulkopuolelle näin viisi vuotta sitten. Mutta joo ei voi automaationa mitenkään olettaa että jonnekin metsään voi tuosta vaan laittaa rakennuksia pystyyn, eikä lupien saanti ole mitenkään automaattista.
Kannattaa ajella siellä, missä epäilette, että naapuri on liian lähellä. Näin talviaikaan voi monesta paikasta huomata, että paikka ei olekaan talvikäytössä vaan on vain kesäpaikkana, eli todnäk joku perikuntatalo. Ainakin meidän seutuvilla tuo on erittäin yleistä, taloista varmaan suurin osa on perikuntataloja eli niissä käydään max juhannuksena ja muutamana lomaviikkona.
Kannattaa laittaa massameilinä toiveenne kiinteistövälitysfirmoihin ja yksityisille välittäjille. Kaikkia kohteita ei tule yleiseen hakuun heti, ja usein paikalliset välittäjät tietävät, missä talossa on mahdollisesti myyntiä harkitseva asukas tai keskeneräinen pesänjako meneillään. Näin ainakin täällä Pirkanmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ostakaa metsää ja rakentakaa talo keskelle sitä. Ei tule naapureita jos ette itse halua.
Kannattaa sitten katsoa ettei kaava estä rakentamista. Ainakin täällä päin ei saa mihinkään mettään edes rakentaa talo, vaan on pakko mennä sillipurkkialueelle, jonne uudet asuinalueet on kaavoitettu.
Kaava-alueen ulkopuolellekin saa rakentaa, toki siihen tarvii hakea luvat ja usein tarvitaan myös suunnittelutarveratkaisu, jossa harkitaan edellytykset rakennusluvan myöntämiselle. Me rakensimme kaava-alueen ulkopuolelle näin viisi vuotta sitten. Mutta joo ei voi automaationa mitenkään olettaa että jonnekin metsään voi tuosta vaan laittaa rakennuksia pystyyn, eikä lupien saanti ole mitenkään automaattista.
Kaavan ulkopuolelle juu, mutta täällä on kaavoitettu mettääkin mettäksi ihan tolkuttomasti. Siis vaikka luulisi olevansa keskellä-ei-mitään keskellä korpea, niin saattaakin olla kaava-alueella, johon saa rakentaa "vain metsätaloutta tukevia rakennuksia".
Kaavaan saa pyytääkseen muutosta juu, teoriassa. Kuulemma jos yhdelle sallitaan, niin sitten kaikki muutkin alkaa vaatia. Ilmeisesti pelkäävät että kaikki muuttaa sitten pöpelikköön ja sillipurkkialueet jäävät tyhjilleen.
Sain siis metsäpalstan perinnöksi ja suunnittelin rakentavani töllin sinne, mutta se haave tyssäsi heti alkuunsa.
Kilometri on aika pitkä matka, ja jos Lappikin on poissuljettu niin vaikeaa tulee olemaan. Lieksassa näyttäisi olevan kohde jossa lähimpään kahteen muuhun rakennuskeskittymään on linnuntietä n. 300 metriä matkaa, en osaa sanoa että onko kyseessä naapureita vai ei. Muut tontit näyttää olevan hyvinkin yli kilometrin päässä.
Jaa meinasin vastata että Lapista mutta eihän se käynytkään. Meillä ei ole naapureita n kilometrin säteellä, onkin vanha rintamamiestalo keskellä metsää 😄
Kaavoitukset ohjaavat ihmiset samaan suppuun, mm viemäri ynnä muun infran takia jo. Halvempaa ja helpompaa kunnalle. Lisäksi kunnat eivät halua että ihmiset asuvat kaukana kaikesta koska kunnalle tulee lakisääteisiä velvoitteita kun vakinaisesti asutte siellä kuten jätehuolto, koulukyydit jne.
Minulla olisi tuollainen, lähimpään isoon kaupunkiin on kyllä 6 tunnin ajomatka, joten ei ehkä käy teille. Lähimpään kauppaan on 2 h automatka. Naapuriin on 2-3 km. Jos sattuu hätätilanne ambulanssin tulo kestää 6-9 tuntia.

Ei se 6h ole periaatteessa ongelma, paitsi että pk-seudulle joutuu töiden takia reissaamaan noin 4-6krt vuodessa. Eli jos reissu vaatii 6h automatkaa lähimpään isoon kaupunkiin, josta vielä juna/lento pk-seudulle, niin silloin on jo aika pitkä matka.
Tosin kovasti kiinnostaa alue, koska en nyt ihan heittämällä keksi sellaista aluetta, jossa ei pääsisi kaupunkiin alle kuudessa tunnissa (paitsi Lapissa). Siinä ajassahan ajaa jo esim. Helsingistä melkein Joensuuhun asti!
Ap
Kiitos vinkeistä, tosi järkevää keskustelua! Vähän jopa naurattaa, ettei olla ymmärretty niinkään simppeliä asiaa kun kunnan vastuualueet esim noissa viemäri ja vesiasioissa.
Oli myös hyvä kuulla noista perikuntataloista, koska se on kyllä totta, että etenkin todella pienissä kunnissa ei oikeasti ole hirveästi muuttovirtaa sisälle, tai edes käyttäjiä.
Valitettavasti rakentaminen ei ole meidän juttu, halutaan ennemmin kunnostaa vanhaa😊
"Naapuria ei yli kilometrin säteellä."
Mitä ap mahtaa tarkoittaa?
https://www.etuovi.com/kohde/80353933?haku=M2096661948
Paljonkos tuohon naapuriin on matkaa? Google maps näyttää vaan pusikkoa.
Nyt tulee peräsuolenlaskeuma!
Apuwa
Niin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vinkeistä, tosi järkevää keskustelua! Vähän jopa naurattaa, ettei olla ymmärretty niinkään simppeliä asiaa kun kunnan vastuualueet esim noissa viemäri ja vesiasioissa.
Oli myös hyvä kuulla noista perikuntataloista, koska se on kyllä totta, että etenkin todella pienissä kunnissa ei oikeasti ole hirveästi muuttovirtaa sisälle, tai edes käyttäjiä.
Valitettavasti rakentaminen ei ole meidän juttu, halutaan ennemmin kunnostaa vanhaa😊
Maaseudun haja-asutusalueilla on vieläkin yleistä, että on omat kaivot ja viemäröinti ym. Ei siis tarvita erikseen kunnallistekniikkaa.
Lähdin polleana noita sulle googlettamaan, mutta oikeassa olet! Jokaisessa kartan mukaan keskellä metsää olevien talojen myyntikuvissa näkyy naapuritalo!