Lue keskustelun säännöt.
Minua vaivaa paheneva katastrofiajattelu. Voiko kieliä traumasta, alkavasta psykoosissa tai skitsofrenian puhkeamisesta?
11.04.2024 |
Olen aina ollut kyllä herkkä mutta en kuitenkaan näin pelokas kuin olen. Oikeastaan olen jopa ollut hyvin rohkea ennen.
Tapahtui yksi jos toinenkin asia (mm. lähisuhdeväkivaltaa) yhdessä vaiheessa elämää, joka laukaisi asteittain pahenevan masennuksen ja valitettavasti myös pitkäaikaisen. Onneksi koen, että vointi ainakin välillä olisi todella menossa parempaan ja toivon kovasti, että toivun hyvin.
Minun ajatuksissani kuitenkin kuhisee jatkuvia pelkotiloja. Näen riskejä ja pelkoja kaikkialla. Yritän olla uskomatta itseäni, yritän olla välittämättä näistä ja onneksi tiedostan, että ne ovat vain ajatuksia.
Esimerkiksi saatan pelätä, että minua kovasti lytätään ja arvostellaan selän takana ystävieni toimesta ja siksi olen todella mielelläni yksin koska koen, että ihmiset jotenkin näkevät minussa kaiken heikon ja huonon.
Pelkään myös esimerkiksi nostaa jotain tavaraa/vaatetta tms jos sen alta tuleekin kauhea hämähäkkilauma.
Säikyn kolahduksia/piippauksia tms, olen koko ajan valmis pakenemaan tai reagoimaan. Mietin jo valmiiksi mitä pitää tehdä jos asia x tapahtuu (vaikka mitään merkkiä ei ole, että oikeasti jotain tapahtuisi).
Pelkään sähkölaitteita, jos vaikka syttyykin tulipalo (ei estä käyttämästä niitä mutta huomaan olevani varuillani).
Siis kaikkea tällaista. Pelkään töihin lähtöä jos mokaan pahasti, aiheuta huonoa ilmapiiriä tietämättä, olen liian raskasta seuraa tai jotain muuta (tästäkään ei koskaan ole ollut töissä viitteitä, päinvastoin oikeastaan.)
Koko ajan siis olen valmiina johonkin seuraavaan katastrofiin tai mihin vain.
En edes tiedosta tätä kunnolla muuta kuin, että välillä "herään" että mitä ihmettä minä taas ajattelen ja käsken itseäni nostamaan sen vaatteen lattialta kun ei sieltä mitään hämähäkkejä tule ryöppynä.
Joudun siis tsemppaan itseäni koska pelko on läsnä vähän kaikessa ja kaikkialla. Tuossa vain joitain esimerkkejä.
Miltä kuulostaa?
Kommentit (26)
Ajattelin, että onko jonkinlainen pakkoneuroosi. Vaikea sanoa. Mutta tuo liittynee siihen kokemaasi lähisuhdeväkivaltaan. Minullakin on ollut sellaista, että haluan korostetusti kontrolloida asioita ja pelkään ihan kaikkia ihmisiä jollain tasolla. Alkuun kaupassa käyminenkin oli vaikeaa. Äänet olivat kovia ja ahdistuin jos joku ihminen oli mielestäni liian lähellä kauppajonossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Post-traumaattinen stressihäiriö
Okei, täytyy ottaa selvää. Voikohan tällainen kauan kestää..
Pahin elämäni vaihe on ollut takana jo yli vuoden jos ei kauemminkin. Sen jälkeen oikeastaan vasta kunnolla masennus iskenyt päälle tai on se aikaisemminkin jo ollut mutta siis kuitenkin, nyt ei mitään hätää pitäisi olla muuta kuin elämän normaalit stressaavat jutut. Ap
Mä huomaan, että vanheneminen aihuttaa tuota. Matkustaminen, urheiluharrastukset jne ovat jääneet. Kun sairastun kuitenkin matkalla tai lentokone putoo tai sydän pysähtyy tai nilkka murtuu tai jotain.
Vierailija kirjoitti:
Mä huomaan, että vanheneminen aihuttaa tuota. Matkustaminen, urheiluharrastukset jne ovat jääneet. Kun sairastun kuitenkin matkalla tai lentokone putoo tai sydän pysähtyy tai nilkka murtuu tai jotain.
Okei. Voi olla siis sitäkin. Olen kyllä vielä aika nuori mutta mielestäni omat ajatukseni eivät ole normaaleja. Joudun siis usein havahtumaan näihin katastrofiajatteluihin ihan pienissäkin asioissa.
Olisinpa rohkeampi mutta on kai tämäkin keino suojella itseään. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se tulee yleensä viiveellä. Käy juttelemassa asiasta esimerkiksi psykiatrian akuuttivastaanotolla.
Vierailija kirjoitti:
Post-traumaattinen stressihäiriö
Sama tuli mieleen tuosta säpsähtelystä. Kehosi ja mielesi ovat vieläkin hälytystilassa. En ole ammattilainen mutta suosittelen, että haet tukea itsellesi esim. työterveyshuollosta tai terveysasemalta. Tuo vie paljon voimiasi. Tarvitset tukea toipuaksesi sisäisesti. Jos on oikein syvä ja pitkä trauma ja ehkä sen lisäksi traumataustaa lapsuudesta tai nuoruudesta, niin saattaisit hyötyä traumaterapiasta. Mutta jostain pitää aloittaa.
Kirjavinkki: Peter A. Levine: Kun tiikeri herää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Post-traumaattinen stressihäiriö
Sama tuli mieleen tuosta säpsähtelystä. Kehosi ja mielesi ovat vieläkin hälytystilassa. En ole ammattilainen mutta suosittelen, että haet tukea itsellesi esim. työterveyshuollosta tai terveysasemalta. Tuo vie paljon voimiasi. Tarvitset tukea toipuaksesi sisäisesti. Jos on oikein syvä ja pitkä trauma ja ehkä sen lisäksi traumataustaa lapsuudesta tai nuoruudesta, niin saattaisit hyötyä traumaterapiasta. Mutta jostain pitää aloittaa.
Kirjavinkki: Peter A. Levine: Kun tiikeri herää
On minulla kyllä lapsuuden traumoja, sitä tyypillistä alkoholismin varjossa kasvanut ja sen liitännäistapahtumat. Iän myötä sitten tullut aina lisää ja oon joutunut työkyvyttömäksi aika ajoin.
Nyt minulla jotenkin välähti päässä ja huomaan miten syvästi ne todella vaikuttaa kehollisestikin. Vaikka ilmiselvästi olen oireillut pitkään mutta tänään tapahtui jokin herätys miten koko mieli-keho-yhteys tässä on mukana. Ennen kuin olen ajatellut näiden tiettyjen oireiden olevan jotain minun vikaani tai että olen vain huono/heikko. Välähti että ei suinkaan vaan olen reagoinut ja suojelen itseäni vaikkakin liian korostetusti.
Menen terapiaan. :)
Ap
Kiitos myös kirjasuosituksesta!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko jollain vielä kokemuksia? Illalla ennen nukkumaan menoa vielä ajattelin kuunnella tätä minun pelkoani kauempaa katsottuna. Huomasin vielä kun yritin rentoutua oikeasti niin kuoren alta olen oikeasti jäykkänä, ihan sellainen jännitys tilassa vaikka yritin rauhoitella. Toinen puolisko minussa siis ajattelee noita katastrofiajatuksia mutta pystyn siltä tarkastelemaan tätä itsessäni ja rauhoitella. Tuli tunne että nyt pidän itsestäni huolta ja rakastan, hoivaan tätä puolta joka on joltain osin hädässä.
Hassua on se, että tätä on ollut pitkään mutta oikeastaan nyt vasta ymmärsin kiinnittää siihen oikeasti syvemmällä tasolla huomiota ja huomasin nuo jännitystilat kehossa.
Onpa mielenkiintoista tutkiskelua. Ap
Sähkövehkeitä on syytä pelätä ainakin siinä määrin, että vetää johdon seinästä kun lähtee useamman päivän ajaksi kotoa. Pesukoneita ja televisioita kannattaa myös irroittaa seinätöpselistä jos käy vaikka kaupassa, eikä puhelima ja tietokoneitakaan kannata pitää turhaan töpselissä. Useamman päivän poissaolon ajaksi voi päähanan kääntää kiinni, jos sellainen on. Näin ei ala kämppä tulvimaan jos putki halkeaa. Muuten katastrofiajattelu on kai ylimitoitettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ptsd minustakin kuulostaa olevan. Puhumisen lisäksi voisit kokeilla esim TRE menetelmää (gooogleta) tai muuta kehollista menetelmää. Yksin on vaikea päästä eteenpäin, mutta vahvuutena minusta näyttäytyy tuo miten hyvin analysoit ja ymmärrät omia ajattelumalleja.
Vierailija kirjoitti:
Ptsd minustakin kuulostaa olevan. Puhumisen lisäksi voisit kokeilla esim TRE menetelmää (gooogleta) tai muuta kehollista menetelmää. Yksin on vaikea päästä eteenpäin, mutta vahvuutena minusta näyttäytyy tuo miten hyvin analysoit ja ymmärrät omia ajattelumalleja.
Kiitos, tutustun tuohon menetelmään. Yritän ottaa kaikki keinot käyttöön mikä auttaisi itseäni kun vielä terapiaan pääsy vaatii muutaman kuukauden. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos se on ahdistushäiriö, stressi, psd jne. Ellei ole delirium, alkoholi, tupakka, voimakas lääke. Ei kai ihme tuo jos lukee uutisia, ihmiset eivät pääse helposti erikoislääkärille ja ihmisten raha ei riitä, että syntyy monille katastrofiajattelu. Ulosottokin monia piinaa. Silloin kannattaa irrottaa negatiivisesta materiaalista ja levätä, ravintoaineita. Ehkä loma. Miettiä miten tv vaikuttaa, mikä on hyvä materiaali ja mikä ei. Lisäksi Suomessa asutaan ja eletään jatkuvasti kiinni muissa, onko se terveellistä, jos etsii rauhaa.
Itselläni ei ole traumoja tapahtunut tai tullut, mutta välillä uppoudun todella syvälle pelkoajattelujeni kanssa, jopa niin, että päivä on yhtä selviytymistä. Aamu saattaa alkaa sillä, että mietin kymmenen eri mahdollisuutta miten voin lyödä vaikkapa pääni jos nousen ylös sängystä nyt tai tietyllä tapaa, ja ennen kuin pääsen yli ajatuksistani, huomaan että on mennyt jo vartti.
Sitten se jotenkin vaan hälveni ja katosi välillä, kunnes sama tuli esikoisen synnyttyä ilmi kaksin verroin kauheampana, kun nyt pelkoajatukset tuli vauvan puolesta. Nyt taas vähän tuntuu helpottavan.
En ole mitenkään arka tai yllytyshullukaan, tiedä sit miksi välillä menee nuo ajatukset ihan lamaantumisen tasolle.
Minusta tuli töissä burn outin jälkeen tuollainen. Erakkona on ihan kiva olla, työkkäri vain ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Post-traumaattinen stressihäiriö
Okei, täytyy ottaa selvää. Voikohan tällainen kauan kestää..
Pahin elämäni vaihe on ollut takana jo yli vuoden jos ei kauemminkin. Sen jälkeen oikeastaan vasta kunnolla masennus iskenyt päälle tai on se aikaisemminkin jo ollut mutta siis kuitenkin, nyt ei mitään hätää pitäisi olla muuta kuin elämän normaalit stressaavat jutut. Ap
Tulee aina viiveellä.
Post-traumaattinen stressihäiriö