Paljonko lapsilla ikäeroa, kun esikoista on alettu " hyljeksiä" ?

Meillä esikoinen oli melko tasan 3-vuotias vauvan syntyessä. Esikoisen vauvavuosi oli aika rankka minulle psyykkisesti, vaikka en varsinaisesta masennuksesta ilmeisesti kärsinytkään. Uskon sen vaikuttaneen meillä osittain siihen, että on ollut vaikea orientoitua esikoiseen vauvan syntymän jälkeen.

Kiukku, ärtymys, viha, inho...? Millainen suhde teillä ensin oli esikoiseen? Olitteko ns. hulluina rakastuneita häneen?



Itse rakastan esikoistani enemmän kuin ketään maailmassa ja tuntuisi erikoiselta, jos tilanne vaihtuisi. Mutta kaikki on mahdollista, joten kiinnostaa kovasti tämä aihe.



ap

että tulee kielteisiä tunteita esikoista kohtaan toisen lapsen syntymän jälkeen, varsinkin jos esikoinen on kovin hankala ja mustasukkainen. Ei se varmasti iästä ole kiinni, jos vanhempi tietentahtoen hyljeksii esikoistaan alun jälkeenkin. Se ei enää ole normaaliakaan.

Tunsin välillä suorastaan raivoa ja vihaa hankalaa ja temppuilevaa esikoista kohtaan vauvan synnyttyä. Noinkin pieni oli todella mustasukkainen ja tiesi keinot joilla saada äiti ärsyyntymään. Oli tyytyväinen kun sai äidin ärtymään ja siten huomiota itselleen.



Oli tosi rankkaa kahden niin pienen kanssa. Olen temperamenttinen luonteeltani ja tuli kyllä räjähdeltyä esikoiselle ihan kunnolla useasti.



Ennen toisen lapsen syntymää esikoinen oli ihana kullanmuru, kaikki kaikessa ja silmäterä. Siksi varmasti hänelle olikin rankkaa toisen lapsen syntyminen ja äidin huomion jakaminen.

joten esikoinen meni kouluun kun olin äitiyslomalla. Jäihän tuo vanhempi tietysti hieman vähemmälle huomiolle, kun ottaa huomioon, että oli niin kauan yksinään. Mutta hän myös iloitsi siitä, että äiti saattoi vauvan kanssa hänet kouluun ja myös haki sieltä. Summa summarum, ainahan sisarusten välillä on kismaa, vaikka toista ei toisen edelle pistäisikään.

vaikka vauvavuosi vaikea olikin. Toisen vauvan syntymän jälkeen ärsytti etenkin esikoisen tarvitsevuus. Odotin ehkä liiankin ison pojan käytöstä esikoiselta, kun en vaan kertakaikkiaan ehtinyt auttaa häntä kaikessa. Imetystilanteet olivat vaikeita. Olisin halunnut paeta vauvan kanssa jonnekin, missä olisi saanut olla rauhassa. Esikoisen metelöinti ärsytti noissa tilanteissa aivan järjettömän paljon. Mutta heti, kun vauva päästi otteensa rinnasta, olin ihan rauhallinen eikä minua ärsyttänyt yhtään!! Jännä piirre oli sekin, että kun tulin laitokselta vauvan kanssa, niin esikoinen tuntui tosi painavalta. En olisi millään jaksanut nostaa häntä ylös! Tuntui, että kantaminen on mahdotonta. Mutta nyt lähes vuoden kuluttua esikoinen ei ole enää yhtään painava ja jaksan hyvin kantaa.

2

... ei esikoista ole " pakko" hyljeksiä...eikä se asia ikäerosta ole kiinni muutenkaan...

Pojilla on ikäeroa 1v 1kk ja esikoinen on nyt 1v ja 7kk. En ymmärrä miten voi ärsyttää esikoinen?!? Hänellähän on ihan erilaiset tarpeet kuin sillä vauvalla. Täytyy myöntää että en ymmärrä miten joku voi " hyljeksiä" ....En edes sitä että aina isi olisi se joka sitä esikoista hoitaisi. Kyllähän sen isin tulee olla sen vauvankin kanssa!

Vierailija:

Jännä piirre oli sekin, että kun tulin laitokselta vauvan kanssa, niin esikoinen tuntui tosi painavalta. En olisi millään jaksanut nostaa häntä ylös! Tuntui, että kantaminen on mahdotonta. Mutta nyt lähes vuoden kuluttua esikoinen ei ole enää yhtään painava ja jaksan hyvin kantaa.

2

Ihmettelin että miten olin jaksanut kantaa ja nostella esikoista kun olin raskaana :)

tunteet muutenkaan muuttuneet. Lähinnä olin alkuun vain huolissani siitä että isompi tuntisi itsensä ulkopuoliseksi tai mustasukkaiseksi sillä luonnollisesti vauva vei aikaani. Ikäeroa siis 1v3kk.



Ehkä tilannetta helpotti se että alusta asti suhtauduttiin tilanteeseen niin ettyä meillä on nyt kaksi vauvaa. Esikoisen ei odotettukaan kasvavan isoksi yhdessä yössä. Olemme myös satsanneet siihen että lapset saavat molemmat sitä omaa aikaa, miehen vapaapäivinä toinen lähtee usein esikoisen kanssa jollekin omalle reissulle vaikka sitten lähimetsää tutkimaan.

Olin itse hyljeksitty esikoinen, ja pelkäsin toista odottaessani tätä ilmiötä; perheen ongelmathan helposti siirtyvät seuraavalle sukupolvelle. Nyt kuopus on kohta 2, eikä ongelmaa ole ainakaan omasta mielestäni ollut.



Raskausaikana yritin tietoisesti nähdä esikoisen ISOUDEN, vauvan synnyttyä yritin keskittyä näkemään, miten PIENI hän on. En halua edelleenkään korostaa esikoisen isoutta, vaan hänelle itselleenkin aina puhun pienestä tytöstä. Saa olla sitten muiden mielestä iso.