Osaatko suhtautua lapsettomaan naiseen aidon luonnollisesti

ihmettelen, että miksi ei halua elämäänsä niin ihanaa lisää kuin lapsi on, mutta toisaalta, eihän hän voi sitä tietää ennen kuin... ja toisaalta, onhan se kamala prosessi se lapsen tekeminen. Huh.



Joka tapauksessa, ihmettelen, kun en enää muista millaista oli kun ei ollut ns. elämän rakkautta ja tärkeintä asiaa olemassa.

asian suhteen.

Ei kai sentään edes av-mamma?



Täysin luonnollisesti en silti osaa suhtautua. Varon sanomisiani - en uskalla kertoa lapsiin liittyvistä onnenaiheistani enkä myöskään vaikeuksistani avoimesti, kun pelkään puheitteni loukkaavan.

vs. tahallisesti lapseton?

Siis ettei saa vaikka haluaisi? Kyllä mun käy sääliksi sellaista, lapset ovat niin suuri ilo elämässä. Päin naamaa olen kyllä korrekti, tuskinpa se nainen mun sääliäni haluaisi. Sen sijaan omasta halustaan lapsettomia kavereita mulla on parikin, ja kunnioitan täysin heidän ratkaisuaan. Ei kaikkien tarvitse tehdä lapsia, jos ei halua!

Ystäväpiirissäni on lapsettomuudesta kärsiviä/kärsineitä. En ole säälinyt tai ylenkatsonut ketään vaan toivonut mielessäni heille onnea ja yrittänyt olla hyvä ystävä olemalla paikalla silloin kun on tarvittu ja olemalla utelematta silloin kun asiasta ei ole haluttu puhua.

Itselläni on viisi lasta mutta lapset eivät suinkaan ole ainut asia josta osaan puhua eikä äitiys ole suinkaan ainut minua ja jotain toista naisihmistä yhdistävä asia. Puhun kyllä lapsettomalle tuttavalleni ihan luontevasti lapsiin liittyvistä positiivisista ja negatiivisista asioista ihan niinkuin mistä tahansa muista elämään ja olemiseen liittyvästä. Olen myös kiinnostunut hänen elämänsä käänteistä ja sisällöistä - minusta on antoisaa ja mukavaa laajentaa omaa elämänpiiriäni kun pääsen kurkistamaan maailmaa myös muuten kuin lapsinäkökulmasta.

Lapsettomuus, vaikkakin tahaton sellainen, on osa heitä ja voin olla heidän seurassaan täysin oma itseni. Totta kai vältän määrättlmästi puhumasta omista lapsistani (en kyllä yleensäkään sitä tee) mutta uskalla silti heidät mainita jutuissani, ovatjan he osa minua.



Ketään en ikinä säälisi tai ylenkatsoisi lapsettomuuden vuoksi, en voi käsittää tekeekö kukaan näin!!!

Ihmiset sanovat niin erilaisia syitä lapsettomuudelleen, jos asia ylipäätään tulee puheeksi.



Ainoa vaikea suhde tulee mieleen entiseeen naapuriin, joka sai keskenmenon samaan aikaan, kun me saimme esikoisemme. Menetys oli niin kova tälle pariskunnalle (nelikymppinen pari, ymmärtääkseni lapsettomuushoitoja takana), että he eivät koskaan kyenneet kohdata meitä ja lastamme, vaikka yhdessä olimme ehtineet iloita siitä, että tulee uusia leikkikavereita taloyhtiöön.



Emme olleet siis muuten läheisiä kuin naapureina, joten en kokenut korrektina alkaa puhumaan asiasta heidän kanssaan. He valitsivat vetäytymisen naapuruudesta ja kävelivät rivakkaasti vaunujen ohi, eivätkä halunneet nähdä meidän vauvaa. Ymmärsin heidän suruaan ja he tällä vetäytymisellään menettivät enemmän kuin me. Surullista, mutta he eivät kyenneet parinkaan vuoden kuluttua pysähtyä kenenkään naapuruston lapsen kohdalle.

eikä päinvastoin. Vai olikohan tuo epävastaus sittenkin vastaus.

Vaan toivon sydämestäni, että saisi joskus lapsen. Puhumme myös lapsettomuudesta joskus, koska olen itsekin kärsinyt samaa. Nautin hänen seurastaan koska tapaamme usein ilman lapsiani, meillä on myös omia juttuja ,mitkä eivät millään tavalla liity lapsiin. Voisi ajatella toisinkin päin, että miten suhteemme muuttuisi JOS hän saisi lapsia. Koska se silloin muuttuisi automaattisesti erilaiseksi.

Tässä nyt kysyttiin lapsellisten suhtautumista lapsettomiin eikä päinvastoin. Vai olikohan tuo epävastaus sittenkin vastaus.

Jos tarkoitit minua (11) epävastauksellasi.

Ap kysymys oli, miten suhtaudun tahattomasti lapsettomiin. Yritin sanoa, että en edes aina tiedä, ketkä ovat tahattomasti lapsettomia tai ketkä eivät edes halua lapsia tai joilla ei ole edes parisuhdetta, missä saada lapsia (esim. työkavereista, joiden kanssa asiasta ei puhuta), joten yritän olla kategorisoimatta ihmisiä lapsettomuuden tai lapsellisuuden perusteella. Jos tiedän, että joku ei saa halustaan huolimatta lasta, olen pahoillani hänen puolestaan.

Jälkimmäisessa osassa vastaustani jäi sanomatta, että minun oli vaikea suhtautua "aidon luonnollisesti" lapsettomiin naapureihin, koska he eivät halunneet menetyksensä jälkeen kontaktia meihin lapsellisiin naapureihin. Riippuu siis molemmista puolista, miten lapsettomuus tulee tai on tulematta suhteessa esiin.

Selvittiköhän tämä vastaus yhtään enempää vai oliko vielä epävastausmaisempi?

Ylipäätänsäkin hyväksyn ihmiset selaisina kuin ne on ja kunnioitan heidän päätöksiään. Jokainen ihminen on erilainen ja jokainen elää omaa elämäänsä.

Toisilla on lapsia ja toisilla ei. Määritän ihmiset sellaiksi kuin he ovat luonteeltaan, en sen mukaan mitä heillä on (lapset, parisuhde, omaisuus, työ).

Ehkä tämä johtuu siitä että en nosta omassa elämässäni lapsia mitenkään jalustalle tai tärkeämmäksi kuin esim. puolisoni. Minulle puoliso ja lapset ovat ihan samalla viivalla. Mutta minä olenkin av-normien mukaan outo, enkä piittaa lapsistani pätkääkään kun pidän puolisoani yhtä tärkeänä.

??????????