Köyhän niksinurkka: Jos sinulla ei ole varaa matkustaa ulkomaille
Katso tv:stä ohjelmia, missä matkustellaan ulkomailla.
Itse tykkään katsoa Race across the world-ohjelmaa ja ihastella siinä näkyviä ulkomaiden maisemia. Tunnelman haistaa melkein tv-ruudun läpi. Kuin olisi itse jossain Marokon lämpimillä kaduilla. 🤗
Kommentit (77)
Pidä jonkin maan teemailta: musiikkia ja ruokaa ja google map seikkailu kaupungin kaduilla ja kujilla, mieluiten telkkarin ruudulle peilattuna. Matkaoppaita löytyy ilmaiseksi netistä, niin osaa katsoa tärkeimmät nähtävyydet.
Kuuntelee jotain ulkomaalaista nettiradioita. Pääsee halvalla tunnelmaan kun on ympärillä jotain muuta hälyä kuin suomen kieltä.
Tässä menen nyt vähän asian viereen. Minä tykkään matkustella Suomessa ja meidän lähimaissa. Se on nyt vaan todettava että täällä Skandinaviassa matkustelu on kaikista kalleinta, ja erityisesti Lapissa jossa käyn joka vuosi ja pidän Lapin maisemista yms. Nuukailu budjetillakin menee aina 1000€/vko ja ne matkakulut sen päälle. Ja lisäksi, kaikki etäisyydet on todellakin pitkiä pohjoiseen päin mennessä. Kesällä teen lomamatkat pääasiassa aina moottoripyörällä jos kelit ei ole pelkkää kaatosadetta lomien aikaan.
Jos sinua kiinnostaa maailman kuuluisimmat nähtävyydet kuten pyramidit, linnat tai monumentit, on hyvä pitää mielessä, että ne näkee paremmin netistä, telkasta ja kirjoista. Paikan päällä näkee vain edessä seisovan turistin niskan.
Ja jos on varaa ja halua matkustaa, niin tehkää se lähiaikoina. Ei kannata ajatella, että sitku olen eläkkeellä. Nyt kun olen 68v, niin ei tule lähdettyä kuin laivalle tai kotimaan kaupunkiloma. Olen tyytyväinen, että sain tehtyä muutaman Aasian reissun ja muutaman Kanarian reissun. Tosiaan TVstä näkee paljon, kuten aloittaja mainitsi.
Tuli mieleen että After SUN (auringon jälkeen rauhoittava) voide tuoksuu vähän kesältä ja kuin olisi ulkomailla. Toisaalta pitää olla riittävän lämmin jos sitä kokeilee iholle, ettei palele, vaikkei olisi aurinkoa ottanut. Entä ulkomaiden musiikki tai joku soitin, kilkutin. Joissakin maissa on myös omat voiteet ja salvat, kuten Kreikassa.
Mä lähden aina Balttiaan. Siellä on jo ihan eri maailma, hienoja vanhoja kaupunkeja ja pitkänmatkan busseilla on tosi edullista matkustaa. Usein vuokraan kämpän halvalla Pärnusta ja käyn vitosen loistavilla lounailla. Latvia ja Liettua ovat ihania ja edullisia.
Äkkiä sitä ulkomailla käy, omalla autolla, Ruotsissa Haaparannassa.
Jaa, olisi varaa, mutta ei kiinnosta. Pyydän anteeksi avautumisestani.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinua kiinnostaa maailman kuuluisimmat nähtävyydet kuten pyramidit, linnat tai monumentit, on hyvä pitää mielessä, että ne näkee paremmin netistä, telkasta ja kirjoista. Paikan päällä näkee vain edessä seisovan turistin niskan.
Katsoin aikuisen poikani kanssa pari kertaa national geografic kanavaa, mm Peruun Machu Pichua jm
Luen kirjoja, jotka tapahtuvat ulkomailla.
Katson dokumentteja ja matkailuohjelmia.
Vierailija kirjoitti:
laita eksoottisia ruokia,
Ei köyhällä ole varaa ostaa kaikkia niitä mausteita, tahnoja sun muita, mitä eksoottisiin ruokiin tarvitaan.
Siirrät sohvan, pöydän ja mitä sinulla nyt on siinä ne kaikki johonkin vaikka kasa nurkkaan jos ei muuta ole. Sitten hankit kierrätyksestä ja kirppareilta lasten kahlausaltaan, ilmapatjan, muovisen aurinkotuolin ja aurinkolampun. Lisäksi tarvitset pressun ja oman maun mukaan hiekkaa, kasvillisuutta jne. Lomalla luonnollisesti otetaan päihteitä niin ne kannattaa tilata ihan ensin ja kun saapuvat voit rakentaa loman kotiisi.
Kun sinulla on kaikki tarvittava levität ensin pressun lisäät altaan ja muut roippeet niin kesä vaikka keskellä talvea.
Vierailija kirjoitti:
Mene kellariin, sulje verhot, kerro kaikille että olet matkoilla. Ja katso matkaohjelmia siellä kellarissa
Kerrostalossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta iso palmu ja levitä sen alle pyyhe ja jalkalamppu päälle ja kuvittele makaavasi rannalla.
Mitä jos avaa verhon ja ottaa 2 min aurinkoa. Aurinkolasit päässä tietenkin. Viime syksynä tuuli ja oli pari kuumaa päivää. Seisoin sisäpihalla tuulessa oudosti jos joku katsoi ja kuvittelin olevani jossain Kyproksella tai kauempana. Kumma kyllä se toimi. Ja pensaat heilui kauheasti, pilvet seilasi taivaalla. :D
Mä sisustan kohta kun vähän lämpenee, niin parvekkeen tekokasveilla ja vähän oikeillakin ja sitten istun siellä kupponen kädessä ja kuvittelen olevani jossain ihan muualla.
Sisäöllä sisustetaan ja ulkona ulostetaan.
Joskus kylpyhuoneessa tuntui kuin olisi Kreikassa asunnossa, kun ilmastointi humisi hum hum hum ja lisäksi kylpyhuoneen laatat ovat sinertävät, kuviot sopivia. Vähän vettä vielä suihkusta ripotti. Yrtit voivat viedä myös aurinkoon, sopiva tuoksu.
Kaikilla on varaa matkustaa edes laivalla Tallinnaan tai Tukholmaan. Matkailu avartaa.
Mene epäilyttävään ravintolaan syömään ja saa ruokamyrkytys, sen jälkeen paikalliseen uimahalliin vetämään vettä nenään ja iltapalaksi tilaa mausteista ruokaa. Hukkaa päivän aikana 400e ja osta pilipalirihkama koru, joka hajoaa heti viikon päästä.
Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Iltasanomissa oli videokuvaa Fuengirolan Tauski Barista ja sen asiakkaista. Aika surullinen meno ja ei tarvitse kuin mennä ihan mihin tahansa lähiöräkälään niin meno on ihan samanlaista joten helposti voi kuvitella olla ulkomailla.
Se oli kyllä niin ankean näköinen baari ja ihmiset, että ei tee mieli "Fuggeen". Alkoholistit kuolemaa odottamassa Espanjan lämmössä.
Mä sisustan kohta kun vähän lämpenee, niin parvekkeen tekokasveilla ja vähän oikeillakin ja sitten istun siellä kupponen kädessä ja kuvittelen olevani jossain ihan muualla.