Kuinka saatte pidettyä langat käsissä 10-vuotiaan kanssa?
Meillä nuo langat venyvät lähes päivittäin, mutta olen päättänyt, että en anna niiden katketa vaikka välillä se tuntuisi olevan kaikkein helpointa, mutta sillä tideän tekeväni lapselleni vain karhunpalveluksen.
Meillä siis tyttö 10v. Koulussa menee keskinkertaisesti, mutta siihenkin vaaditaan vanhempien hoputusta ja koko ajan täytyy olla tarkkana, et lukee kokeisiin. Läksyt kyllä suorittaa ilman erityisiä kehotuksia.
Kavereita on kaksi erittäin hyvää ystävää samalta luokalta ja sit muita, joiden kanssa ollaan silloin, kun bestisten kanssa on riitaa.
Ongelmana on se, että ainakin toisella kavereista kotona ei ole mitään rajoja, lapsi saa tehdä mitä haluaa, saa kaiken mitä haluaa, pompottaa omia vanhempiaan aivan törkeällä tavalla ja sen olen todistetusti kuullut livenä. Isä oli aivan voimaton tyttärensä edessä.
Jokainen tietysti kasvattaa lapsensa niinkuin parhaakseen näkee, mutta nuo käytöstavat ovat kummallista kamaa, jotka tarttuvat toiseen kuin liima. Sit meillä kotona taistellaan juuri samoista asioista kuin tällä kaverillakin. Olen vielä tähän asti ollut voiton puolella, mutta kuinka kauan jaksan. Teen itsekin virheen aina siinä, kun palaa pinna, niin sit tulee huudettua ja sit riitoja sovitaan ennen nukkumaan menoa.
Antakaa vinkkejä ja kuinka olette selvinneet.
Kommentit (20)
Meillä 7v. poika, tytöt kohta 12v. ja 14v. Kyllä se on todella tänäpäivänä työn takana kun opettaa omat kunnioittamaan vanhempia, kodista huolehtimista, vastuuntuntoa ym. minä ainakin sanon kun lapset sanoo, että naapurikin saa..., että meillä eletään niinkuin vanhemmat sanoo, ei niinkuin naapuri sanoo. olla läsnä lasten ja nuorten arjessa oikeesti, me jutellaan ja lapset kertoo paljon päivän juttuja meille vanhemmille. välillä joudutaan tuottaan petymyksiä, mutta niistä selviäminen vahvistaa. meillä ei vaan yksinkertaisesti kukaan puhu rumasti toiselle, siitä oon tosi tiukkana. ollaan puhuttu, että niin kauan kun on täydellinen luottamus, niin asioista keskustellaan ja joustetaan tietyissä määrin. älkää hyvät ihmiset luovuttako omien lastenne kanssa. pysykää aikuisina ja olkaa aikuisia loppuunasti, se kantaa hedelmää.
Lapsenne on selkeästi murrosiän kynnyksellä ja kokeilevat nyt (taas) missä on kodin / lauman johtaja. Olkaa aikuisia ja päättäkää mitkä ovat teidän kodin säännät. Seuraavista voisi olla apua:
- Joku viisas kehoitti kirjoittamaan säännöt ja niiden rikkomisesta seuraavat rangaistukset paperille ja sitten sekä aikuinen että murkku / lapsi kirjoittaa paperin alle. Näin on helppo vedota, että olet itse luvannut noudattaa näitä ohjeita. Eli aivan kuin aikuiset työsopimustaa tehdessään lupaavat noudattaa työpaikan sääntöjä.
- Perhepalaveri säännällisesti, jolloin saa rauhassa purnata tai antaa omia ehdotuksia, mutta ei silloinkaan jankuttaa.
- Meillä ei ole koskaan onnistunut sävel " kun muillakin" , koska tiedän ettei näin ole ja kerron sitten kasan tuttuja, joilla on samat säännöt kuin meillä.
- Super Nannyn arestipalli on isollakin käyttökelpoinen; ottaa muuten poikaa raskaasti päähän, mutta meneehän asia perille.
- Ns elektroniikkavapautus (pois tietokone, tv, videot, DVD jne) sopivaksi ajaksi (illasta => viikkoon), jos ei mikään muu tehoa. Rauhoittaa ihmeesti ja laittaa tottelemaan.
- voisiko lapsen ukki / mummi / kummi / setä / eno / täti tai muu läheinen puhua hänelle vanhempien tottelemisesta vakavasti, joskus menee paremmi perille, kuin vanhempien nalkutus.
Kaikenkaikkiaan koti ei ole palvelutalo vaan yhteinen yritys, jonka hoitamiseen jokainen jäsen osallistuu taitojensa ja ikänsä mukaan. Vapaapaikkoja ei ole. Omassa kodissaan saa nuori elää sitten miten haluaa, mutta niin kauan kun asuu vanhempien asunnossa ja syö heidän tienaamansa leipää, päätäntävalta kodin säännöistä on vanhemmilla. Eikä niistä joka viikko neuvotella.
Ylläoleva voi kuulostaa raaalta, mutta yhteiskunnassakin on tietyt säännöt, joita on pakko noudattaa, eikä esim liikennesääntöjä voi soveltaa / neuvotella oman tahtonsa mukaan.
Voimia teille!
T: Uhmiksen ja murkun äiti
meidän " esimurkusta" ..
Tuo keskustelu on kyllä mustakin kaiken a ja o. Meillä on keskusteltu ihan pienestä pitäen paljon ja usein. Olen pitänyt tärkeänä, että lapset voi puhua mistä vaan meille vanhemmille. Tosiaan, myös muita aikuisia on hyvä olla ympärillä, jos (ja kun) tulee aiheita, joista ei viitsisi meille puhua.
Oikeesti meillä on ihan mahtava poika ja kahden siskon isoveli, ja sanonkin sen sille usein. :)
Joskus vaan meinaa mammalta mennä (ja meneekin..) hermo, mutta niistäkin tilanteista on aina selvitty. Ja luotan siihen, että selvitään jatkossakin. Muiden säännöt vs. meidän säännöt on puheenaiheena tietyin väliajoin, mutta täytyy vaan pysyä lujana! Tsemppiä edelleen!
P
Oli ihan mukava lukea toisten ajatuksia. meillä on myös lapsiin avoimet välit, tuo 10-vuotiaan lisäksi on aivan kohta 4 vuotta täyttävä poika. Eli löytyy siis tällainen esimurkkulainen ja uhmaiän omaava.
Nyt on taas ollut pari kolme päivää seesteisempää ja ollaan keskusteltu eräänkin kerran miten kannattaa suoriutua koulutehtävistä, jotta olisi tulevaisuudessa jotakin muutakin kuin sahanjauhoja päässä. Ja sitten juuri näistä muiden perheiden tekemisistä. Olen yrittänyt selittää, että ei ole lapselle hyväksi, jos kaikki on lapsen vallassa päättää. Sehän on katastrofi suorastaan. Vielä voi olla suht pienet murheet, mutta mitä sitten kun ollaan siellä 15-16 vuotiaita.
Pienempi säestää vieressä ja samassa istunnossa täytyy pojalle selvittää yksinkertaisia käytöstapoja, ei hypitä sohvalla, isutaan nätisti ruokapöydässä yms. Muutaman vuoden päästä taotaan pojan päähän noita kouluasioita.
Ah, tätä elämän kirjoa. Ei muuta kuin hauskaa talvipäivää kaikille kasvatuksen saloissa vaeltaville aikuisille.
Kuulisin myös mielelläni muiden " esimurkkujen" mielialojen vaihteluista, esiintyykö sitä muillakin jo tässä vaiheessa?
Poikamme täyttää 10v tulevana kesänä, mutta en oikein ole osannut päätellä ovatko nyt mukaan tulleet kiukunpuuskat ja nopeasti vaihtuvat mielialat jo merkkejä tulevasta murkkuiästä vai onko hänellä todella sattunut jotain koulussa tai muuten jotain mielellä..
Aiemmin niin iloinen poika on vähintään joka toinen päivä todella huonotuulinen ja kiukkuinen. Kun yritän jutella hänen kanssaan asiasta, mitään konkreettista syytä hän ei osaa sanoa, vaan toteaa vain että on huono päivä.. Joskus hän saattaa kertoa, että kavereiden kanssa ei asiat sujuneet tai että tuli liikaa läksyjä, mutta jos yritän jatkaa keskustelua, se ei yleensä johda mihinkään vaan kiukkuilu muille perheenjäsenille vain jatkuu. " kaikki on niin huonosti" tai " mulle ei tule enää hyviä päiviä ikinä" ovat tyypillisiä hänen lausahduksiaan nykyään.
Näissä tilanteissa yritän yleensä jutella hänen kanssaan tai tarjota paikkaa kainalosta, vaihtelevalla menestyksellä. Olen lähinnä miettinyt onko tuo pahantuulisuus jokin ikään liittyvä ohimenevä juttu vai pitäisikö tosissaan huolestua, että hänellä on jotain huolia/ongelmia joihin pitäisi tarttua.. Koulu sujuu muuten hyvin ja kavereitakin on, tietysti olen yrittänyt kysellä, että eihän koulussa vain kukaan kiusaa (pieni kyläkoulu) mutta omien sanojensa mukaan sellaista ei ole tapahtunut.
Eli kiva olisi kuulla etenkin muiden 10v-poikien äideiltä millaisia mielialoja muissa perheissä!
kuulosti kyllä kovin tutulta kun noissa aikaisemmissa kirjoitettiin siitä, kuinka koululainen on melkeinpä joka päivä kiukkuinen ja riitaisa. meillä härnää 4-v. pikkuveljeänsä, ihan vaan huomiota hakeakseen, niin olen ajatellut.
Kovasti olemme yrittäneet antaa aikaa ja tilaisuuksia jutella. Välillä auttavat. Joka asiasta saa sanoa kymmenen kertaa ennnen kuin mitään tapahtuu, jos tapahtuu.
Nykyisin alkaa herkästi itkemään, jos kokee saaneensa vääryyttä.Olen ajatellut näitä juuri esimurkkuiän oireiksi.
Onneksi tulee suht helposti vielä kainaloon ja viereen kiehnäämään. Toisinaan tulee myös yöllä meidän viereemme nukkumaan. Ollaan annettu tulla, sillä ainakin niin saa sitä äidin ja isän läheisyyttä, vaikka päivällä pitää kuinka vängätä vastaan ja olla niin isoa poikaa.
4-v. osaa sitten myös tosi taitavasti myös tilaisuuden tullen ärsyttää, joten kokoajan on kähinää jostain.
meillä viimeisen sanan sanoo aikuiset ja säännöistä on pidettävä kiinni. Rangaistuksena on sitten pleikkarikielto yms. välillä vaan raivotuttaa kun rangaistuksen saatuaan tulee vastaus, " ei mitään välii.." Ahg!
voimillehan tää ottaa, mutta koitetaan kaikki jaksaa!
Meillä siis pian 11v poika ja kuulostaa niiiin tutulta nuo kiukunpuuskat ja vastaanhangoittelemiset! Ihan samanlaista meilläkin.
Epäilen aina tietyin väliajoin, että koulussa on sattunut jotain, tullut riitaa tai on kiusattu, ja tenttaankin poikaa ihan säännöllisesti. Joskus onkin kavereiden kesken ollut jotain kränää, mikä sitten harmittaa, mutta monesti pahantuulisuuteen ei tunnu löytyvän erityistä syytä. Väsymys ja nälkä aiheuttavat välillä levottomuutta (niinkuin meissä kaikissa), mutta oisko se sit kuitenkin tää ikä.. :/
Olen pitänyt tiiviisti yhteyttä pojan opettajaan ja parhaiden kavereiden vanhempiin. Poika tietää sen myös, ja tuntuu olevan asiasta tyytyväinen. Silloin on ehkä helpompi kertoa itse niistä ikävistäkin asioista, kun äiti saa ne kuitenkin tietää.. Siis keskustelua, keskustelua ja keskustelua!
Mitä tulee siihen, että saa kymmenen kertaa sanoa samasta asiasta, ennenkuin mitään tapahtuu, niin otan mielelläni käyttökelpoisia vinkkejä vastaan! :) Ja meilläkin tarvittaessa käytössä totaalinen pelikielto (pelaamista rajoitetaan muutenkin), aresti ja viikkorahan menetys, mutta usein tulee just tuo: Ei se mitään! Naamasta kumminkin näkee, että se kirpasee.. niinkuin on tietysti tarkoituskin.
Kyllä meillä myös aikuinen sanoo sen viimeisen sanan, mutta kun muistelee omaa nuoruuttaan ja sitä jumalatonta kapinaa, niin.. huhhuh, ei voi mitään, että pukkaa hiki! ;)
Jokaisessa perheessä on omat säännöt. Ja niitä samasta jääkaapista syövät noudattakoon.
Meillä on temperamenttinen 13-v poika.
Olen tehnyt selväksi, että vaikka muilla tehtäisiin mitä tahansa. meillä noudatetaan meidän perheen sääntöjä.
Kerron pojalle että rakastan häntä, mutta en hyväksy jotakin hänen tekemistään.
Viime syksynä perheen isä meni hakemaan pojan ulkoa kotiin kun ei poika tullut ajoissa. Ja poika tuli.
Pojalle on naureskeltu kun täytyy tulla jo klo 19.30 arki-iltoina kotiin. Naureskelu loppui kun soittelin kavereiden vanhemmille ja perustelin kotiintuloajan ( esim. läksyt, riittävä yöuni). Kavereiden vanhemmat myönsivät perustelut oikeiksi.
Usein sanon myös pojalle että sanomasi loukkasi minua kovin.
Kerron miltä minusta tuntuu kun hän teki/jätti tekemättä yms.
Hetken kuluttua poika tulee pyytämään anteeksi.
Täällä on pojalla lähimmät kaverit yli 5km päässä mut tulevat välillä puolin ja toisin koulusta suoraan leikkimän.
Ei ole mitään ongelmia ollu kaikki tekee niinku sanotaan jne...
Mettästä saa välillä huudella syömään kun leikit on niin mielenkiintosia ettei muista tulla syömään...
Meillä 9-vuotias tyttö ja hänellä muutama luokkakaveri, jotka tuntunat saavan tehdä kaikenlaista, mitä 9 vuotiaan ei vielä tarvitse mun mielestä tehdä. Esim. notkua päivittäin kaupungilla tai ostareilla...
Pakko vaan pitää mielessä lapsen paras, kyllä se sitten aikuisena osaa arvostaa! Ja muutenkin, jokaisella lapsella on kaveri jonka nimi on ' kaikki muut' ! =)
jolla on selvästi muuttunut käytös ja tuntuu että itku ja pahamieli on kovin herkässä. Mieliala vaihtelee aika usein ja kun kysyy että mikä harmittaa sanoo ettei mikään. Koulussa ei ole tapahtunut mitään kummallista mutta taitaa olla tuota edellä mainittua esimurkkuikää ja siihen liittyviä muutoksia.
Poika on aina ollut tosi kiltti ja kuuliainen ja aivan toisenlainen kuin isosisko, joka on ollut pienestä pitäen tulta ja tappuraa. Nyt sisko on jo 13-vuotias ja pari vuotta sitten tuntui, ettei puheella pärjätä ollenkaan mutta nykyään täytyy vaan ihailla kuinka järkevästi ajatteleva ja vastuunsa kantava lapsesta on tullut.
Eli meillä tuntui " pahin ikä" tytön kannalta ajottautuvan juuri tuohon 10-12 ikävuoden välille. Toki vieläkin on yhteenottoja ja joudun huomauttamaan asioista, mutta erityisesti järkevästä ajattelukyvystä olemme erittäin mielissämme. Tyttö ei halua kaupungille hillumaan iltaisin eikä viikonloppuisin, eikä polta tupakkaa (se on hänestä tosi tyhmä tapa turmella terveytensä), eikä ole kiinnostunut alkoholista. Tyttö on iltaisin kotona ja joskus hänellä on kaveri kylässä mutta useinmiten piirtelee ja kuuntelee musiikkia tai " juttelee kavereiden kanssa tietokoneella" .
Pikkuveljeltä on löytynyt nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana oma tahto ja laittaa kampoihin jopa siskolle. Aikaisemmin poika teki mitä sisko pyysi/käski mutta nyt osaa jo pitää puolensa. Välillä tuntuu että sisko jää jopa vähän alakynteen. Äitikin on saanut jo välillä äyskähtelyä ja vastaansanomista mutta puhumalla on selvitty kuitenkin vielä. Ja onneksi tuo esimurkkuikäinen kuitenkin sanoo joka päivä meille kaikille rakastavansa meitä ja toivottaa hyvää työpäivää kun me vanhemmat lähdemme aamulla töihin =)
Kun on jo aikaisempaa kokemusta esimurkkuiästä osaa ehkä suhtautua toiseen lapseen ja ikään liittyviin " ongelmiin" maltillisemmin. Hyvää kevään odotusta kaikille esimurkkuikäisten vanhemmille.
Mulla on kanssa 10 vuotias poika . ja olen kovasti ihmetellyt -kamala raivokohtaus jostain aivan ihme asiasta ja sitten itku , mut sehän tuntuukin olevan normaalia .
Meillä on oltava tosi tiukat säännöt ja muutenkin säännöllinen päivärytmi niin sujuu elämäkin tosi paljon mallikkaammin .
Ja mä olen pitäny linjaa-tee kotityö niin saat siitä jotakin .
Ja unohdetuista läksyistä ollaan päivä kotona ym . . (tänä vuonna ei ole ollu läksyt kertaakaan tekemättä)
Koulu on pojan velvollisuus ja jos se ei hoidu niin rajoitetaan kavereitten kanssa olemista . Poikani on siis ihan keskitason oppilas , mut mun mielestä läksyihin pitää perehtyä eikä vaan hutasta kotitehtäviä arvaamalla . ja kun läksyt hoituu ja huone pysyy siistinä hoitaa äiti paljon mielummin taksina oloa jotta poika pääsee harrastamaan ja mihin sitten haluaakin mennä .
Voimia raikille ihanan kamalien kakaroitten vanhemmille!
Tyttöni on just 11 täyttänyt - ja tosi raivostuttava usein.
Eilen päätettiin että tämä päivä koetetaan viettää ilman jankutusta (minun, hänen sekä 9 v pikkusiskon).
Hoh hoijakkaa, päivä meni kivasti, hän meni kaverilleen iltapäiväksi, haettiin äsken kyytille, kun tultiin mummolasta muut. Jutusteltiin autossa, isänsä ajoi, ja me tän esimurkun kanssa takana kylki kyljessä.
Naureskeltiin pikkuveljelle, ja katsoin hymyillen esimurkkuani. Ajattelin siis ihanasta esikoisestani positiivista! Mutta siihen esimurkkuni: -mikä nyt?Miksi oot tuon näkönen?
-mitä, minkä näkönen;)
no tuon- kulmat kurtussa?
-eikä oo, siis katoin hymyillen sinua.
etkä kattonut- kulmat kurtussa katoit!
-no enkä! Ja sitten joudun perustella että en muuten kattonu kulmat kurtussa vaan ihan hymyillen ja positiivisesti---
Voi ..le! (En tykkää kiroilusta, mutta...)
Minkä hitsin voin sille että vanhuus ei tuu yksinään, on joo mulla kurttu kulmien välissä, muttakun se on siinä vaikka hymyilis..
Kyllä kolasin pihan (ISON) kokonaan kotiin tullessa lumesta, kun otti päähän ja rankasti. No saipahan ulkoilla... Ja mies laittoi ruokaa, onneksi!
Tuo äskeinen keskustelun pätkä on siis vain pisara meressä--- mies mulle sanoo että anna mennä ohi korvien- mutta jos yritänkin niin tyttö tivaa vastausta..
Tuntuu että on niin rankkaa välillä olla äiti.
Ja sitten kun saa välillä itsensä kiinni siitä että menee esimurkun mukaan väittöihin.
No onneksi meillä se on suusanallista - totesi lapsetkin, kun katottiin super nannyn ohjelmaa- jossa isä kävi lapsiinsa kiinni ja piiskasi.
Kuiteski joka päivä toivoo että menis tytön kanssa silleen kivasti päivä. Mutta tänään esim tuntuu oikeesti, kasvais nopesti isoksi, " omilleen" , niin sitten kun hän on aikuinen, meillä toivottavasti on paremmat välit.
Onneksi tytöllä on isänsä kanssa paremmat välit.
Meillä kemiat ei toimi... silti vaadin tyttöä tottelemaan ym.
Kaikesta huolimatta tyttö on kiltti, huolehtii läksyt, ym, mutta on niin
tämä jäi viestistä pois.
Olis kiva kuulla keinoja lisää tuollaisen esimurkun kanssa kommunikointiin:)
Tsemppiä kaikille!
Niin ja honeymom: oli positiivista lukea viestisi.. siis toivoa on muutaman vuoden sisällä tiedossa:)
.. sikäli huomata muiden kirjoituksista, että ne mielialanvaihtelut ja pahantuulisuus taitavat tosiaankin liittyä vain tähän ikäkauteen. Juttelin viime viikolla opettajankin kanssa, kun en saanut asialta mielenrauhaa, ja sieltä sain kuulla että koulussa kaikki on ihan ok eikä kiusaamista ole ollut. Eli täytynee vain koittaa kärsivällisyydellä taaplata taas eteenpäin..
Mietin vain itsekseni, että jos tämä ' esimurkkuilu' on tällaista niin hoh-hoijaa niitä oikeita murkkuvuosia...
jospa se olis niin et hankala esimurkku ja helppo murkkuikä,toivotaan ainakin!
onpas mukava huomata, että tuntuu tuo 10-13 vuotiaan elämä olevanaika samantyylistä useissa perheissä,
ja nuo mielialan vaihtelua, aamulla aurinko ja kymmenen minuutin kuluttua piru.
Sain taas uskoa pitää näitä lankoja käsissä. ja jotenkin vain käy sääliksi tuo tytön kaveri, jolla tulee oleman varmaan karu maailma siinä vaiheessa, kun täytyy alkaa elämään itsenäistä elämää.
Ihan lohduttavaa kuulla, että 10v:tä pitä hoputtaa koko ajan. Nyt kyllästyin hoputtaan kouluun. Ajattelin, että kun kerran istuu sen tunnin jälkkäriä 5 kertaa myöhästyttyään, niin eiköhän opi. No, jälkkärissä ei vielä ollut, mutta joka aamu lähtee juoksu jalkaa hirmu vauhtia juokseen kouluun. Matka puoli kilometriä, mutta joskus ajattelen, että jos nuorempaa ei olisi, lähtisin aikaisemmin töihin, ettei tarttisi katsella, kun ei mitään kiirettä minnekään neiti tekee rauhassa aamutoimia, kun koulun kellot jo soi. Ja joka aamu sama juttu, että ei mitään kiirettä ja sitten yhtäkkiä tulee tulipalokiire.
Terkkarillekin ehdin jo valittaa, kun mikään sana ei mene perille. Hän sanoi, että se on sitä esipuberteetti-ikää. Sellaista.
10-vuotias on vielä pieni ja lapsia ovat 13- ja 16-vuotiaskin. Vanhemmalle on vaan niin paljon " helpompaa" päästää liekaa irti vaikeissa tilanteissa ja ajatella, että olkoon ja tehköön, täytyyhän sen oppia.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että juuri tuossa kohdassa vanhemman täytyy vaan kestää ja jaksaa. Keskustelu on todella tärkeää. Selitä, että perheet ovat erilaisia ja niissä voi myös erilaisia tapoja ja sääntöjä, mutta totea, että meidän perheessä tehdään näin. Perustella voit lyhyesti, mutta tärkeintä on mielestäni kuitenkin, tarvittaessa tiukasti, todeta, että näin nyt vaan on ja aikuiset päättävät perheen säännöistä. Lapsesi pistää vastaan ja suuttuu, mutta tärkeää on, että aikuinen pitää kiinni alkuperäisistä säännöistä. Riitatilanne 10-vuotiaan kanssa ei ole oikea hetki löysätä ohjaimia.
Kun naapurin lapsi on teillä, juttele lasten kanssa ja koeta päästä siihen, että lapset ymmärtävät, että teillä on teidän säännöt. Itse olen huomannut, että ne naapurin erilailla kasvaneet lapsukaisetkin yleensä vaistoavat tämän herkästi ja myös kunnioittavat sääntöjä. Lähelle tulevan, keskustelevan aikuisen vaikutus on suuri ja usein tulos toivottu, myös siihen vallattomampaan lapseen. Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä, sanotaan.
Murrosikään tuleva lapsi testaa vanhempiaan ja näiden sääntöjä, kovastikin. Lapselle on helpottavaa huomata, että vanhemmat pitävät kiinni säännöistä kaikesta huolimatta. Se tuo turvaa.
Parempi pitää hiukan tiukempaa linjaa pidempään kuin päästää irti liian aikaisin. Olen kasvattanut omat teinini aika tiukalla otteella. En kuitenkaan tyrannina vaan keskustellen ja hyvällä huumorintajulla, mutta tiukasti rajat pitäen ja niitä valvoen. Tähän asti teinien kanssa on mennyt yllättävänkin hyvin, vaikka isompi täyttää kohtsillään 15 vuotta. Vanhempi on kuin pehmustettu huone, jonka sisällä murrosikäinen lapsi saa syöksyä kiukuissaan seinästä toiseen ilman vaaraa, että hän loukkaisi suutuksissaan itseään. Vanhemman tehtävänä on kestää ja olla aikuinen.
Minäkin oisin kiinnostunut kuulemaan, miten 10v lapsen kanssa kannattaisi toimia.
Meillä poika, joka perusluonteeltaan rauhallinen ja kiltti, mutta nyt olen huomannut kummallista uhmaa. Tai ei kai siinä uhmassa itsessään ole mitään kummallista, kuuluu vissiin tähän(kin) ikään, mutta kuinka saisin itse säilytettyä auktoriteetin pojan kasvaessa?
Samanlaista " potkimista" koko ajan meilläkin, että tulee edes läksyt tehtyä, huone siivottua jne. Sitten vedotaan siihen kun X saa mennä suoraan koulusta sille ja sille ja mäkin haluun ja.. aaargh! Pojan monella luokkakaverilla on myös aivan toisenlaiset säännöt kuin meillä. Tiedän, että pitää itse säilyttää maltti ja kärsivällisyys, mutta..
Kun poika tuosta vielä vähän kasvaa, se katsoo mua alaviistoon, taputtaa mua päähän ja sanoo: " Relaa vähän mutsi" .. :) Mitä mä sitten teen?
En nyt oikein osaa auttaa ap:tä, sorry, mutta oli pakko kommentoida kun tuntui niin tutulta. Meitä on muitakin, jos se yhtään lohduttaa. :/ Tsemppiä sulle!