Lue keskustelun säännöt.
Olen kolmen eri lehden digialustalla yrittänyt julkaista kommenttia, jossa kerron miten koulu suhtautui oman lapsen kiusaamiseen
05.04.2024 |
Kommenttia ei ole julkaistu kertaakaan.
Siinä ei ole kirosanoja, ei alatyylistä kommentointia. Ei nälvimistä, ei saivartelua (minun mielestäni).
Olen kirjoittanut, että oman lapseni viides luokka meni yksinäisyydessä, sillä luokalla harrastettiin ns. näkymätöntä kiusaamista. Kuiskittiin korvaan ilkeyksiä, tönäistiin muka vahingossa, juostiin karkuun, somessa haukuttiin. Koulu ei missään vaiheessa edes käyttänyt sanaa "kiusaaminen", vaan puhuttiin kaveritaidoista. Koulu teki lopulta lastensuojeluilmoituksen lapsestani, joka oli puhunut itsensä vahingoittamisesta koska koulussa ketään ei kiinnostanut miten hän voi.
Lapseni pääsi puhumaan psykologille, mutta mitä teki koulu? Pesi kätensä asiasta, sanoi että koukukuraattoria ei tarvitse tavata sillä lapsi on hoidossa muualla. Lastensuojelun tapaamisessa koulun edustaja ilmaisi paheksuntansa siitä, että minä puhun tilanteesta kiusaamisena ja kun en tue lastani siinä ajatuksessa, että koulussa ollaan kaikkien tukena.
Mikä tässä tekee julkaisukelvottoman kommentin? Asia on totta, ja voisin siitä nimettömänä (mutta kaikki dokumentit yms kasvotusten näyttäen) puhua julkisesti.
Kommentit (27)
Teoria: koska ampumisen uhrit saattoivat olla kiusaajia, "uhrien kunnioittamisen" takia ei saa missään mediassa puhua ollenkaan kiusaamisesta, eli ylireagointia, aika reikäpäistäkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa kiusaaminen lakaistaan valitettavan usein maton alle. Sama juttu työpaikkakiusaamisen kanssa. Kohdekin saatetaan syyllistää.
Tuo on aika tyypillinen ilmiö - koulu ei näe tai ole näkevinään kiusaamista, joten sen ei tarvitse sille mitään tehdäkään. Usein opettajat ovat siinä mukana ja jopa rohkaisevat siihen. Sitten kun kiusattu lapsi lopulta reagoi, häntä syytetään kaikesta.
En tiedä, miksi tätä ei uskalleta julkaista. Kai ajatellaan, että koulut ovat jo niin kovilla. Tosiasia kuitenkin on, että lapset kärsivät - kaikki lapset sekä kiusatut että kiusaajat ja sivustakatsojatkin, kun homma päästetään kehittymään näin.
Näinhän se Suomessa menee.
Sitten ihmetellään, ettei tänne tule investointeja, kun kansallinen sosiopatia on tällä tasolla.
Johtajiksi nousevat kaiken maailman kusipäät, jotka varmaan tallovat ulkomaisten rahoittajienkin varpaille ihan vaan koska kukaan ei ole laittanut heitä koskaan ruotuun. Elämän ensimmäinen takaisku tulee, kun laitos ei tulekaan Suomeen vaikka kiusaantunut ja välttelevä rahoittaja onkin niin jossain vaiheessa luvannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nähnyt läheltä kiusaamis tapauksen, tosin työpaikalla. Jossa ihminen savustettiin ulos töistä, eikä meistä muista työntekijöistä kukaan uskaltanut sanoa sanaakaan, kun pelkäsimme oman työpaikkamme puolesta. Noloa myönnän.
Mutta kiusaamista tapahtuu kokoajan ja mitä erinäisimmissä paikoissa. Ehkä ihminen on pohjimmiltaan vielä aika apina, noin impulssiivisuuden merkeissä.
Suurin osa näistä kiusatuista on itse ihan tietämättömiä ihmisiä, siksi. He näkevät kiusaamista kaikkialla paitsi siellä missä sitä on, eli peilissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat äänesi kuuluviin, niin ota yhteyttä jonkun luotettavana pitämäsi lehden toimitukseen. Noiden netin keskusteluosastojen moderointi on mitä on, eikä niissä julkaisemiseen kannata tuhlata aikaa ja vaivaa, jos on jotain oikeaa sanottavaa.
Enemmän luotan ammattilaisiin kuin lapsen ja äidin sanaan. Näihin leijonaäiteihin on tullut valitettavasti törmättyä. Kaikki lapset ei tule toistensa kanssa toimeen. Siitä on vielä turha vetää isoja johtopäätöksiä kiusaamisesta.
Hyvä, että lapsesi on saanut keskusteluapua. Terapeutit osaa auttaa, jos lapsesta tuntuu, ett kaikki puhuu hänestä selän takana. Nyt varmaan saattavatkin puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerron nyt surullisen faktan. Onnea ei valitettavasti kukaan meille anna. Ei valtio, eikä toinen ihminen. Kukaan ei ole sitä meille velkaa. Se on löydettävä itse. Ei tämä aikuisuus helppoa ole yhtään kenellekään. Jokainen muukin meistä kamppailee sen kanssa, rakastetaanko minua vai kuolenko yksin vanhainkodin siivouskaapin lattialle. Välillä sitä koettaa unohtaa tuskan ja vetää kännit viinalla tai jeesuksella. Lopun aikaa meidän muidenkin täytyy pitää torjunta päällä ja elää feikkihymy naamalla epävarmuuksiemme kanssa.
Kiusaamiseen pitää aina tottakai suhtautua vakavasti. Usein se vain on juuri tuollaista näkymätöntä, mitä harrastetaan aikuisten selän takana, ja siksi sitä on vaikea selvittää, ainakaan koulun puolelta yksin.
Koulun on pakko tehdä lastensuojeluilmoitus, jos lapsi uhkaa vahingoittaa itseään. En ymmärrä, miksi se sinusta vanhempana on ollut huono asia. Ja jos lapsi käy jollakin ammattilaisella hoidossa, eihän häntä tietenkään ohjata toiselle ammattilaiselle samaan aikaan hoitoon, yksi hoitotaho riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Teoria: koska ampumisen uhrit saattoivat olla kiusaajia, "uhrien kunnioittamisen" takia ei saa missään mediassa puhua ollenkaan kiusaamisesta, eli ylireagointia, aika reikäpäistäkin?
Syy-yhteys kiusaamisen ja ampumisen välillä ei kuitenkaan voi olla mitenkään selvä, eikä siitä tulisi puhua sellaisena. Mediassa ja somepostauksissa pitäisi varoa tekemästä tragediasta jonkinlaista tahatonta kostofantasiaa, jonka mukaan kiusattu päätyi tekoonsa siksi, että hänelle oli tehty vääryyttä.
Valitettava ja surullinen totuus lienee, ettei Suomesta löydy ainoatakaan koulua, jossa ei olisi kiusattu. Yhtä totta lienee se, että osa oppilaista kohtaa kiusaamista jatkuvasti ja pitkäkestoisesti, jopa vuosien ajan. Nämä kiusatut eivät kuitenkaan ole päätyneet samaan ratkaisuun kuin 12-vuotias poika Viertolassa. Siksi on ajateltava, että syyn ampumiseen on pakko olla muualla kuin kiusaamisessa.
Niinpä niin. Jos haiset paskalle ja käyttäydyt oudosti, ei tehdä sille mitään vaan vihataan ja kivitetään sitä, joka sanoo siitä paskan hajusta. Koska hän on se kiusaaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli se on kiusaamista, että ei ole jonkun kaveri, minä olin koulukiusaaja. Suljin kaveripiiristäni pois kaikki, jotka minua kiusasivat.
Erittäin uskottavaa.
Olen itse keski-ikäinen. Koulussa kiusattiin vuosia, syy suunnilleen se, että olin kiinnostunut asioista, hyvä koulussa ja muutimme muualta. Toisaalta jotkut öuokan uudet oppilaat oli kaikkien positiivisen kiinnostuksen kohteena.
Kiusaaminen oli kiusaamista, myös suoraa fyysistä väkivaltaa tyyliin, että joku potkaisi ohimennen selkään, kun solmin kengännauhoja. Se jatkui päivittäisenä vuosia, jätti jäljet. Kukaan koulussa ei huomannut, opettajien suhtautuminen oli, että koululta menee maine ja että rakkaudesta se hevonenkin potkii.
Kerroin myös kotona ja sain kuulla, että vikaa on aina myös kiusatussa. Ja että pitää olla niin kuin ei huomaisikaan, niin kiusaaminen loppuu.
Odotin vuosia enkä kertonut enää kenellekään, koska ymmärsin ettei minua ymmärretä eikä uskota. Vihani kohdistin itseeni, mm. viiltelin itseäni. Arvet on edelleen näkyvät, silloin kukaan ei huomannut. Miksei huomannut? Koskaan en olisi satuttanut ketään toista enkä koskaan satuttaisi, koska tiedän kuinka pahasti kiusaaminen sattuu ja vaikuttaa pitkään.
Ulkopuolelle sulkeminen oli pahinta, ei fyysinen kipu tai tavaroiden hajottaminen ja huutelu. Lapseen jää pysyvät jäljet, kun se, mikä on toisille onnellista aikaa ja oman yhteisön löytämistä ja kuulumista onkin aikaa, jolloin oppii, ettei kelpaa eikä kuulu mihinkään. Silloin kun sitä tarvittaisiin eniten eikä kehittyvällä.mielellä ole välineitä käsitellä tuollaisia asioita. Lisäksi sain oppia, ettei kiöuaqn saa näyttää eikä apua saa mistään.
Kiva koulu on huono vitsi. Kiusaaminen jatkuu ja raaistuu ja lasten maailma on vähintään yhtä ahdistava kuin minun aikanani. Lapset jätetään edelleen todella yksin, olen nähnyt töissäni ja vapaalla.
Olkaa lastenne kanssa ja kuunnelkaa.
Millä tavalla se, että lapsesi olisi asetettu uhriasemaan olisi parantanut hänen asemaansa?
Kiusaamiseen saattaa vaikuttaa joukko asioita, jotka selittävät sen. Jos kyse on normaalista ristiriitatilanteesta, niin aluksi voisi tutkia esimerkiksi osapuolten vuorovaikutustaitoja. On haitallista, jos lapsia opetetaan pienestä pitäen olemaan uhreja tai tarkkailemaan asioita uhrin näkökulmasta. Tällainen ajatusmalli pitää heidät nimenomaan altavastaajina, koska uhrin asemasta on aika vaikeaa tehdä mitään.
Aikuisuus paikka, johon ihmiset tulevat esittämään joululahjalistoja siitä, kuinka muiden heitä esim pitäisi kohdella heidän lapsiaan? Puhuttiin kaveritaidoista, hän pääsi lastensuojelun piiriin ja psykologille. Ja sinä olit tyytymätön, kun lapsestasi ei tehty uhria? Mitä koulun olisi vielä pitänyt tehdä? Maksaa kärsimyskorvauksia?
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se Suomessa menee.
Sitten ihmetellään, ettei tänne tule investointeja, kun kansallinen sosiopatia on tällä tasolla.
Johtajiksi nousevat kaiken maailman kusipäät, jotka varmaan tallovat ulkomaisten rahoittajienkin varpaille ihan vaan koska kukaan ei ole laittanut heitä koskaan ruotuun. Elämän ensimmäinen takaisku tulee, kun laitos ei tulekaan Suomeen vaikka kiusaantunut ja välttelevä rahoittaja onkin niin jossain vaiheessa luvannut.
Heittävät muutaman kännivitsin ja ripauksen erittäin epätrendikästä misogyniaa luullen, että ovat yhtä cooleja kuin yläasteella.
Mutta Peter Svensson Jacobsson ajatteleekin takaraivossaan: 'eww' ja tekee diilin miellyttävän ja sovinnaisen Brita-Ella Birgitsdotterin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kiusaaminen lakaistaan valitettavan usein maton alle. Sama juttu työpaikkakiusaamisen kanssa. Kohdekin saatetaan syyllistää.
Millä tavalla aloituksen tapauksessa asia lakaistiin maton alle? Ei käytetty äidin mielestä oikeaa termiä vaan autettiin sitä lasta?
Puhu ihmeessä!