Tunnen oloni huijatuksi, avautumista perhetilanteesta
Perhepiiriini kuuluu isoja 5-10 lapsisia lapsiperheitä ja olemme viimeiset vuodet saaneet puolisoni kanssa kuulla heiltä naljailua kuinka "teillä on helpompaa kahden kanssa" "meillä on rahat aina loppu" "helppo se on palkollisena lomailla" "yrittäminen on oravanpyörä" "maksaa liikaa" "sinä tienaat kuin kroisos" jne. Nämä perheet ovat sellaisia, että toinen heistä toimii yrittäjänä ja perheestä riippuen puoliso joko kokonaan kotona tai 50% työajalla lähihoitajana.
Olemme sitten avustaneet heitä mm. Ruokakasseilla vauvan synnyttyä ja lahjoittaneet kaikki omiemme pienet vaatteet ja harrastusvälineet, vauvatarvikkeet jne. Näihin perheisiin. Lisäksi joskus vahdimme heidän lapsiaan jotta pääsevät vapaalle (kun valittavat koko ajan miten rankkaa).
Mutta! Nyt tunnemme itsemme todella huijatuksi, sillä saimme kuulla, että yrittäjät maksavat minimi yel-maksua ja saavat näin asumistukea n. 650-880€ perheestä riippuen per kkk.puhuivat asiasta sukulaisen syntymäpäivillä ja päivittelivät tulevaa uudistusta "kuinka sitten voi tulla toimeen". Lisäksi kahdella perheellä on yli 80 000e sijoitusomaisuus (nähty, ei luulo), ei perintöä. Näiltä perheiltä löytyy veneet, vaunut ja moottorikelkat, maastopyörät viimeistä huutoa. Yhdellä mökki. Tietysti firman piikkiin osa hankinnoista. Eli heillä ei todellakaan ole ollut pulaa rahasta. Ei todellakaan. Siskoni kävi verotoimiston koneelta katsomassa heidän palkkatulonsa, ja nämä vinkujat tienasivat enemmän kuin me :D
Meidän auttavaisuutta on käytetty törkeästi hyväksi. Olemme olleet aivan liian kilttejä, jatkossa emme enää näitä avustuksia tee. Meillä ei itsellä todellakaan ole hyvät palkat, yhteensä 4200e netto+ lapsilisät. Emme saa mitään tukia eli kaikki maksetaan itse. Arvatkaa vaan onko saatu lahjoituksia (no ei).
Olen aina ollut tosi luottavainen toisiin ihmisiin ja "ei ole rahaa" on minulle tarkoittanut että rahaa ei oikeasti ole. Pakko kovettaa itseä. En pysty kyllä enää sukujuhlissa ottamaan heidän mitään puheita vakavasti ja meni todella maku meidän sukulaissuhteista.
En tiedä mitä hain tällä, ehkä halusin purkautu kun ei voi asiasta kenellekään tutulle avautua.
Kommentit (26)
No, minulla oli tuore kaveri/sukulainen joka valitti niin kauheaa rahapulaa, ettei itse pystynyt edes kunnon joulu tai synttärilahjaa lapselle ostamaan. Minä nuori ja tyhmä köyhä, raskaana oleva opiskelija sitten ostin monen kympin lahjan ja usempaan kertaan. Sain sen käsityksen, että lapsen isällä oli uhkapeliongelma tai pahoja velkoja.
Sitten selvisi, että pariskunta sai n.5000-7000 e palkkaa ja olivat vaan saitoja. Pyysin ennen tätä lapsen kummiksi, mihin suostui, mutta ei sitten antanut lapselle mitään lahjaa.
Törkeitä ihmisiä on, mutta heidät kannattaa pitää etäällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on jännää. Siis että ollaan yrittäjiä ja otetaan isot palkkatulot, mutta samaan aikaan maksetaan minimi-yel. Voisiko ap selittää meille muillekin, miten tuo on mahdollista?
Toiseksi firman piikkiin ei saa kuin sellaisia asioita, joita firmassa tarvitaan ja niiden käyttö tulee todentaa verottajalle. Voit ostaa auton, mutta sillä ei ajeta omia ajoja lainkaan jne. Kokeilla voit, verottaja on aika ripeästi kysymässä ajopäiväkirjan tietoja.
no mitä nyt itse on kuullut, niin näitä kierretään aika ahkerasti siis että firman autolla ei voisi vapaalla ajaa tms. Ei verottajalla ole aikaa lähteä niitä tutkimaan. Yel-tulot on saanut tähän asti pitää minimissään, mutta siihen on tulossa muutos. Minimitulot toki tekee myös sen että jos sairastuu, niin sairauspäiväraha lasketaan sen minimin mukaan. En ole itse
Jahas, itse lest. aktivoitui.. voi onnea valheillenne.
Ulkopuolelta, tunnistin..
Vierailija kirjoitti:
Tämähän on jännää. Siis että ollaan yrittäjiä ja otetaan isot palkkatulot, mutta samaan aikaan maksetaan minimi-yel. Voisiko ap selittää meille muillekin, miten tuo on mahdollista?
Toiseksi firman piikkiin ei saa kuin sellaisia asioita, joita firmassa tarvitaan ja niiden käyttö tulee todentaa verottajalle. Voit ostaa auton, mutta sillä ei ajeta omia ajoja lainkaan jne. Kokeilla voit, verottaja on aika ripeästi kysymässä ajopäiväkirjan tietoja.
Onhan Päivikin onnistunut yrittäjänä 7000e/kk tuloilla saamaan asumistukea: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a0dbb5-b44b-46ef-9a06-5b6ba312cc88
Tervetullut muutos mitä on sunnitteilla. Yrittäjille tarjotaan paljon enemmän verohelpotuksia kuin palkansaajille. Pitää vaan osata tehdä verosuunnittelu hyvin.
Tuttu perhe maksattaa 2-3 viikon lomamatkat firman tuloista. Käyttävät tietenkin vaivaiset pari tuntia yhteistyökumppanin tapaamiseen koko matkan aikana, jotta saadaan kulut firman piikkiin.
Ei kannata leikkiä jotain maailmanparantajaa.
Meillä nyky Lestadiolaisilla on omat only-sivustot ja teemme jopa privaattiesityksiä nettiin. Ne pärjäävät ketkä eivät tee konkurssia tänä päivänä.
Älä kerro ihan kaikkea suvullesi vaan tee jotain hieman salaa niin pärjäämme tulevaisuuden Suomessa.
Lisäännyytään rauhassa ja valloitetaan maailma sanoi xxx xxx
Minunkin sukuni lestadiolaiset huutavat kilpaa kuinka vain he yrittäjinä tekevät oikeaa työtä ja paljansaajat kuten minä olemme kaiken halveksunnan arvoisia. Toivon heidän takiaan että helvetti on olemassa.