300 matkustajaa jumissa Miamissa. Finnair ei ota vastuuta
Miami-Helsinki -lennon matkustajat ovat olleet jumissa Miamissa jo torstaista lähtien. Tekninen vika. Joku nokkapyörä.
Näin voi käydä. Siis, että on tekninen vika.
Mutta näin ei saa käydä, että lentoyhtiö ei ota vastuuta.
Finnair ei ole lähettänyt matkustajia kotiin muilla koneilla. Miksi?
Finnairin puolesta väitetään (lainaus Iltalehden artikkelista):
. Valitettavasti ei ole ollut juurikaan mahdollisuuksia uudelleenreitittää, koska ne parhaat reititykset käytännössä kulkevat Helsingin kautta, Tallqvist toteaa.
Siis mitä?
Kukaan ei väitäkään haluavansa parasta tietä kotiin. Uudelleen reititysmahdollisuuksia on satoja: Reykjavikin, Kööpenhaminan, Lissabonin, Madridin, Frankfurtin, Lontoon, Amsterdamin ja vaikka minkä kautta.
Finnair ei vaan tehnyt mitään.
Finnair ei järjestänyt ihmisille majoitusta. Näin samainen lentoyhtiön edustaja kertoo:
"
Tallqvistin käsityksen mukaan kolmensadan asiakkaan majoittaminen hotellimajoitukseen on ollut Miamissa pääsiäislomakauden aikaan haasteellista.
Olemme ohjeistaneet asiakkaitamme varaamaan itse itselleen hotellin ja hakemaan hotelli- ja kuljetuskustannuksista jälkikäteen Finnairilta korvauksen, Tallqvist sanoo."
Siis jos lentoyhtiölle on ollut "haasteellista" järjestää matkustajille majoitus, niin miten ihmeessä nuo voivat edellyttää, että matkustaja itse siinä onnistuu paremmin? Ja joutuu vielä maksamaan siitä ja sitten laatimaan korvausvaatimuksen josta saa (ehkä) jälkeenpäin jotain korvauksia.
Tästä nousee nyt varmaan isompikin kohu, sillä tällaisissa tilanteissa lentoyhtiöllä on tarkasti laaditut velvoitteet, joita Finnairin Tallqvist kavereineen ei nyt täyttänyt.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Lähdetään reissuun ja sitten jos reissu venyy parilla päivällä niin onkin hirveä paniikki ja haloo. Varautukaa tällaisiin tilanteisiin.
Olen itse kerran joutunut samankaltaiseen tilanteeseen ja itse ainakin nautin siitä, että lentoyhtiö kustansi hotellin täyshoidolla ja sain neljä ylimääräistä päivää lomailla.

Joo, jos vaan lentoyhtiö tekee sen mikä sen kuuluu tehdä. Niinkuin useimmat lentoyhtiöt tekevät eivätkä piiloudu "vaikean tilanteen taakse".
Häpeä Finnairin nykyjohto.
Mitäs menitte, sanoi taistolaissika sotaveteraanille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut nokkapyörän vian takia jumissa Tukholmassa, mutta halpalentoyhtiö järjesti ja maksoi kiltisti hotellimajoituksen (kaksi yötä), kun uutta pyörää lähdettiin hakemaan Lontoosta.
Olisi Finnairilla tässä oppimista!
Finnair oli kerran arvostettu lentoyhtiö, mutta sitten tulivat ne "nuoret leijonat" 2000-luvun alussa, jotka rakennuttivatitselleen optioparatiisin ja alkoivat kaapia itselleen omaisuuksia ja jättivät matkustajat toissijaiseen asemaan. Sen jälkeen Finnair on keikkunut vain vanhalla hyvin ansaitulla maineellaan pinnalla.
Les tat valtasivat yhtiön. Palkkasivat lisää uskonveljiä hyväkaverikerhoon. Nyt Finnair on polttanut rahaa moninkertaisesti pörssiarvoonsa verrattuna.
Miksi pitää tunkea joka paikkaan? Pysyköön siellä ilmansaastuttajat

Onko tuo totta? Jos on, niin ymmärrän monta tapahtumaa tässä menneiden vuosien aikana. Ja mistä lähtien nuo uskonveljet riehuvat siellä?
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010391220.html
Taas tapahtui sama. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä Finnairilta.
Ei taida Finnairilla enää uskaltaa lentää, onko vain ajan kysymys milloin kone putoaa jonkin teknisen vian takia? Eikö Finnairilla enää satsata koneiden kunnossapitoon?
Venäjällä lentoliikenteessä samoja ongelmia
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010391220.html
Taas tapahtui sama. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä Finnairilta.
Finnairilta rahat taas lopussa, vaikka äsken kerättiin tuulipukusiottajilta osakeannissa ylimääräiset pois. Ei ole varaa ostaa uusia koneita, vanhoista jo moottoritkin sammuu, kun huoltokaan ei pelaa. Veronmaksajat jatkavat Finnairin tukemista, vajaat puolisen miljardia kuluu verorahaa "sinivalkoisiin siipiin" vuodessa. Matkustajat jätetään oman onnensa nojaan lentokentille, mitään ei tiedotetta, korvauksia ei makseta vastoin kuluttajansuojalakia ja kuluttajariitalautakunnan päätöksiä. Rahat on vaan loppu, ainoastaan Topi Mannerin bonuksiin riittää rahaa, hahaa!
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010391220.html
Taas tapahtui sama. Käsittämätöntä välinpitämättömyyttä Finnairilta.
Jutun kommenttiosiossa on kirjoitus "Tämä on tyypillistä Finskin toimintaa..porukka on täysin oman onnensa nojassa, onneksi yleensä on joku joka osaa vaatia vouchereita,että porukka saa edes jotakin syötävää ja juotavaa..mut miksi näitäkin pitää aina pyytää anoa ja rukoilla samaten kun juotavaa koneessa."
Siis että ihan vouchereita voi saada mutta niitäkin pitää itse ymmärtää pyytää ja jos ei tiedä niistä niitä ei saa. Onpas hienoa tiedotusta Finnairilta tämäkin.
Lentoyhtiöissä on isot erot siinä miten ne hoitavat sellaiset tilanteet. Omien kokemuksieni mukaan British Airways hoitaa homman mallikkaasti, Aeroflot on hirvitys, muut lentoyhtiöt sijoittuvat niiden väliin. Tarkoitan normaaleja turistiluokan lentoja.
Niin kikkeliskokkelis, mitäs läksit
Kyllä kotimainen kalpenee!
Lentoni KLM:llä myöhästyi ja sen vuoksi myöhästyin jatkolennolta. Ehdin jo huolestua, mutta turhaan: Jo lennon loppuvaiheessa koneessa kuulutettiin, kuinka toimia jatkolentojen suhteen. Oli automaattisesti reititetty uudelleen ja vaihtoaika oli alle kaksi tuntia. Upeaa toimintaa!
Lisäksi edullisimmalla ( ja kotimaista halvemmalla) lipulla sai viedä kabiiniin lentolaukun ja sen lisäksi pienemmän kassin. Käykääpä katsomassa kotimaisen yhtiön edullisimman lipun ehdot.
Ja vielä: Ekonomiluokassakin tarjottiin kerrosleivät veloituksetta kaikille.
Suosittelen!
Jonkun päättäjän pitäisi todellakin puuttua tuohon Finnairin röyhkeään toimintaan!
Jos on varaa lähteä Miamiin asti Suomesta lomamatkalle, on varaa jäädä sinne kahden ylimääräisen viikon ajaksi omalla kustannuksella.