Silloin kun olin lapsi ja nuori, niin aikuisia tai vanhoja ihmisiä ei haukuttu

Ogelma on enemmänkin yleinen kanssaihmisten huomioimisen puute, miksi vanhempia pitäisi jotenkin erikseen arvostaa? Koska ovat onnistuneet olemaan kuolematta?

Kunnioitus taas on käsitteenä vähän oma juttunsa. Kunnioitus pitää ansaita, sitä ei voi vaatia. Oletko kunnioituksen arvoinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko, miksi korkeampi ikä tekee ihmisestä enemmän kunnioituksen arvoisen? Joku astrolokinen perustelu?

Aika usein kun ikää tulee lisää se tuo mukanaan elämänkokemusta ja viisautta (ei tosin aina). Tämä on kunnioittamisen arvoinen asia.

Elämänkokemus on menettänyt merkitystään,  koska maailma muuttuu yhä nopeammin. Valitettavan moni vanhus on vaikeuksissa jo omien asioidensa hoidossakin. Ei osata käyttää digipalveluita tai ainakin koetaan niiden käyttö hankalaksi. Ei olla perillä, miten asiat hoidetaan nyt eikä edes siitä, mitä kaikkia asioita pitäisi hoitaa. 

Tällä ei ole mitään tekemistä kunnioituksen kanssa. Vaikka ei osaa digiasioita, voi osata monia muita asioita.

Tänä päivänä hyödyllisiä asioita? Kuten esimerkiksi?

Ennen vanhaan korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa olevat saivat vapaasti haukkua alempiaan ja alemmassa asemassa olevan odotettiin nielevän se kiltisti eikä vastaavan samalla mitalla. En kaipaa niitä aikoja. Aidon kunnioituksen kanssa asialla ei ollut mitään tekemistä.

Jaa milloin ennen? Minulle on nuorena tullut vanhempi ihminen huutamaan kun odotin äitiäni kaupan pihassa. Olin kuulemma väärässä paikassa. Bussissa mummo sanoi että näytän maksulliselta, koska minulla oli luomiväriä.

Puhumattakaan koulukiusaamisesta. Johon osallistuivat myös opettajat.

Ja mitäs ne naisten oikeudet, rasismi ja homofobiat olivat silloin ennen vanhaan? Mut siis ketään ei haukuttu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo silloin vain vanhuksilla oli oikeus haukkua lapsia, nuoria ja toisiaan. Nyt on onneksi tasa-arvoisemmat ajat.

Ei minua ainakaan kukaan vanhus ole koskaan haukkunut. Omanikäiset ja vähän nuoremmat ovat niitä epämiellyttäviä ja nenänvarttaan pitkin mulkoilevia.

 

No, hyvä että itselläsi ei ollut tuollaista kokemusta. Oma isoäitini saisi nykyään varmaan jonkun pers.häiriö diagnoosin. Haukkui ulkonäköäni, painoani, koulumenestystäni, kavereitani, ihan kaikkea. Haukkui äitiäni, serkkujani, tätiäni, enoani, näiden puolisoja, tuttuja, siskojaan, muita sukulaisia, naapureitaan... Heitteli tavaroita seinille kerran jouluna kun ei saanut ukiltani haluamaansa lahjaa. Tykkäsi kiusoitella meitä lapsenlapsiaan sillä, että jos hän kuolee nyt kun olette hoidossa, joudutte olemaan yksin ennen kuin vanhemmat hakee. "Tulisiko teille ikävä mummia? Tulisiko? Tulisiko? Jos nyt mummi kupsahtaisi tähän tulisiko ikävä? Ohhon mummia vähän pyörryttää, kuolenkohan minä nyt..."

Mummo nyt vaan oli vähän tuollainen, sitä piti kestää. Ja kestettiinhän me kakki, kun ei tiedetty parenmasta. Kesti myös pitkälle aikuisikään ennen kuin tajusin että ihmisillä on oikeasti ihan normaaleja isovanhempia.

Silloin kun olin lapsi ja nuori, niin aikuisia tai vanhoja ihmisiä haukuttiin ihan solkenaan.

Aha. No kuka nyt haukkuu ja ketä? No ei kai ne kersat nyt päin naamaa hauku. Eri asia selän takana hihitellä, niin varmaan itekkin hihiteltiin pentuina.

Vierailija kirjoitti:

Joo silloin vain vanhuksilla oli oikeus haukkua lapsia, nuoria ja toisiaan. Nyt on onneksi tasa-arvoisemmat ajat.

No, olet lapsi vielä. Luulet tetäväsi kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan korkeammalla sosiaalisessa hierarkiassa olevat saivat vapaasti haukkua alempiaan ja alemmassa asemassa olevan odotettiin nielevän se kiltisti eikä vastaavan samalla mitalla. En kaipaa niitä aikoja. Aidon kunnioituksen kanssa asialla ei ollut mitään tekemistä.

Et kaipaa nyt, mutta vartoopa kun tulet vanhaksi ja tyhmät teinit hyppii silmille ja luulevat tietävänsä koko maailman viisaudet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko, miksi korkeampi ikä tekee ihmisestä enemmän kunnioituksen arvoisen? Joku astrolokinen perustelu?

Aika usein kun ikää tulee lisää se tuo mukanaan elämänkokemusta ja viisautta (ei tosin aina). Tämä on kunnioittamisen arvoinen asia.

Elämänkokemus on menettänyt merkitystään,  koska maailma muuttuu yhä nopeammin. Valitettavan moni vanhus on vaikeuksissa jo omien asioidensa hoidossakin. Ei osata käyttää digipalveluita tai ainakin koetaan niiden käyttö hankalaksi. Ei olla perillä, miten asiat hoidetaan nyt eikä edes siitä, mitä kaikkia asioita pitäisi hoitaa. 

Tällä ei ole mitään tekemistä kunnioituksen kanssa. Vaikka ei osaa digiasioita, voi osata monia muita

Kunnioitusta. Diplomatiaa. Miten selvitä pula-aikana. Keskustelutaitoa. Riippuu ihan ihmisestä mitä taitoja hänellä on. Älä siis yleistä.

Sivistys on kadonnut, siihen kuuluvat toisen kunnioittaminen ja käytöstavat. Ollaan niin tietäväisiä, vaikkei omat taidot oikein riitä. Somessa tosin meuhkaavat vain ne tietyt tyypit. Purkavat huonoa elämäänsä, josta syyttävät muita, vaikka itsellä on ne avaimet onnistumiseen. Eivät he kaikkia nuoria edusta, eivätkä vanhojakaan. Tunnen paljon fiksuja nuoria. 

Vierailija kirjoitti:

Ogelma on enemmänkin yleinen kanssaihmisten huomioimisen puute, miksi vanhempia pitäisi jotenkin erikseen arvostaa? Koska ovat onnistuneet olemaan kuolematta?

Kunnioitus taas on käsitteenä vähän oma juttunsa. Kunnioitus pitää ansaita, sitä ei voi vaatia. Oletko kunnioituksen arvoinen?

No periaatteessa, ansaitseeko kunnioitusta ihminen, jonka mielestä kunnioitus on jotain mikä ansaitaan? Joku muu päättää senkin, viitsiikö vaivautua kunnioittamaan sinua. Ihan sama mitä teet tai jätät tekemättä, edes joku joka hyötyy sinusta, ei välttämättä kunnioita sinua. 

Minusta kunnioitus on jotain, mikä lähtee ihmisestä ja kohdistuu toiseen ihmiseen. Voin kunnioittaa sekä lasta että vanhusta, ansaitsi hän tai ei. Kunnioitus ikää, vanhuuden haurautta kohtaan, kunnioitus uutta elämää kohtaan. Se mistä olen tullut ja se mihin olen menossa. Kun kunnioitan toista ihmistä, kunnioitan samalla itseäni ja elämää. Jokaisessa ihmisessä on jotain arvokasta, ihmisarvo jos ei mitään muuta.

Jos joku on omien fyysisten tai psyykkisten ongelmiensa vuoksi ärtyisä tai erilainen kuin oletan, tai en hyödy tai saa lisäarvoa, silti. Se on arvoperusteinen asia, se tulee siitä millaisia arvoja minulla on tai ei ole.

Kunnioitus tai sen puute toisia ihmisiä kohtaan kertoo aina enemmän minusta kuin toisista ihmisistä. Jos haukun jotain tyhmäksi tai en kunnioita toista vain siksi että hän on vanha, eikä ole "ansainnut" kunnioitustani, mikä minä olen? Ihminen jolla ei ole tätä arvopohjaa, mutta luulee olevansa arvokkaampi kuin toiset. 

Olen samaa mieltä siinä, että kunnioitusta ei voi vaatia. Se on jotain, mikä pitäisi antaa toiselle ihmiselle. Ei ansionsa mukaan, vaan sen vuoksi mitä hän on ja mitä minä olen.