Lue keskustelun säännöt.
Kun vain toinen on halunnut erota
28.03.2024 |
Tämä kysymys on suunnattu yksipuolisen eron halunneille/ saaneille. Oletteko missään vaiheessa myöhemmin , kun erosta on jo mennyt tovi, katuneet päätöstä? En puhu nyt siitä, jos esim. väkivaltasuhteesta haluaa lähteä tms, koska niihin harvemmin edes kaipaa takaisin.
Kommentit (18)
No kaduin välittömästi ja aikani kärvistelin, mutta kyllä se ihan viisas päätös jälkeenpäin ajatellen oli. Jokin aika eron jälkeen ajauduttiin viestittelemään ja kun aiheet meni vähänkään vakavammalle tasolle niin välittömästi tuli taas ne vanhat ongelmat pintaan ja karisi mielestä ne katumukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vähän kaduin.
Kun ajattelen, että olin miehen kanssa 16 vuotta yhdessä. Olen jakanut elämän hänen kanssaan ja tehnyt kaikenlaisia asioita hänen kanssaan. Nyt, kun ollaan erottu, niin olen eron jälkeen nähnyt hänet kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla hän vaan moikkas ja jatkoi matkaa.
On jotenkin outoa, että ihan kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan ja olisin hänelle kuin joku työkaveri jostain menneisyydestä.
En ole katunut. Eron hakemiseni ei ollut hetken mielijohde.
En ole katunut enkä hetkeäkään kaivannut. Suhde oli niin lopussa monta vuotta ja ero toiveena pitkään. Surullinen toki olin siitä että epäonnistuin ihmissuhteen ylläpitämisessä, mutta koin olevani niin yksin suhteessa että yksinolo ei ole ollut sen kummempaa, helpompaa vain.
Miten voi katua, kun minut yksipuolisesti jätettiin? Ei ollut minun käsissäni
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Jos joku on kaduttanut niin se, että en uskaltanut erota jo aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vähän kaduin.
Kun ajattelen, että olin miehen kanssa 16 vuotta yhdessä. Olen jakanut elämän hänen kanssaan ja tehnyt kaikenlaisia asioita hänen kanssaan. Nyt, kun ollaan erottu, niin olen eron jälkeen nähnyt hänet kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla hän vaan moikkas ja jatkoi matkaa.
On jotenkin outoa, että ihan kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan ja olisin hänelle kuin joku työkaveri jostain menneisyydestä.
Tämä. Ex oli alkuun vuoden ajan aktiivisesti yhteyksissä, viestitteli jne. Jotain tapahtui, ehkä tapasi jonkun, mutta viestittely loppui kuin seinään. Se hämmensi vähän, vaikka itse siis eron halusin, mutta mietin mitä tapahtuu jos vahingossa törmäämme jossain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
10v yhdessä, halusin erota, hän ei. En ole katunut. Olimme aluksi ystäviä kunnes tajusin että hän kuvittelee että palaamme joskus yhteen, niin oli pakko laittaa poikki kokonaan (suhteemme oli muutenkin suurimmaksi osaksi ystävyyttä). Näemme edelleen pari kertaa vuodessa, koska pienet piirit.
Ei kannata itseään uhrata liittoon jossa ei halua olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vähän kaduin.
Kun ajattelen, että olin miehen kanssa 16 vuotta yhdessä. Olen jakanut elämän hänen kanssaan ja tehnyt kaikenlaisia asioita hänen kanssaan. Nyt, kun ollaan erottu, niin olen eron jälkeen nähnyt hänet kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla hän vaan moikkas ja jatkoi matkaa.
On jotenkin outoa, että ihan kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan ja olisin hänelle kuin joku työkaveri jostain menneisyydestä.
Tämä. Ex oli alkuun vuoden ajan aktiivisesti yhteyksissä, viestitteli jne. Jotain tapahtui, ehkä tapasi jonkun, mutta viestittely loppui kuin seinään. Se hämmensi vähän, vaikka itse siis eron halusin, mutta mietin mitä tapahtuu jos vahingossa törmäämme jossain.
No tehän erositte, ei kai siinä missään napanuorassa tartte enää sen jälkeen roikkua?
En ole katunut enkä tuota parisuhdetta kaivannut eron jälkeen yhtään. Ainoa asiaan liittynyt suru oli surua lasten ydinperheen hajoamisesta. Parisuhteen loppuminen oli vain ja ainoastaan helpotus ja hartioilta poistunut taakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En katunut mutta jonkun kerran miettinyt miten elämä olisi mennyt jos olisimme yhdessä jatkaneet. Koko nuoruus kuitenkin vietettiin yhdessä, paljon koettiin ja riedän että puolisoni on hyvä ihminen. Jokin kuitenkin muuttui ja halusin eron. Ehkä se oli hyvä, sillä hetkellä ainakin ainoa toimiva vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
En ole katunut enkä tuota parisuhdetta kaivannut eron jälkeen yhtään. Ainoa asiaan liittynyt suru oli surua lasten ydinperheen hajoamisesta. Parisuhteen loppuminen oli vain ja ainoastaan helpotus ja hartioilta poistunut taakka.
Sama. Olen kipuillut kyllä eron jälkeen mutta hyvin helpottunut että pääsin sairaasta suhteesta eroon (vaikka se ei ollutkaan oma päätös).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole katunut. Paras päätökseni ikinä. Elämä ei ole mennyt kumminkaan niin kuin olisin halunnut, mutta sen alkoholisoituneen miehen kanssa elämäni olisi mennyt vielä kurjemmin. Kannustan kaikkia naisia/miehiä päättämään omasta elämästään ja siitä että miten sen haluaa viettää.
En ole katunut. En alunperin halunnut erota, koska *ei perhettä voi hajottaa* -ideologia lapsuudesta ym. vanhat kliseet... Mies haki eroa, ja kun hän oli lähtenyt ja laittanut eropaperit, tajusin sen olevan suuri helpotus. Tajusin, että todellakin halusin erota, enkä ottanut katuvaa takaisin.
Yli 20 vuotta ehdittiin olla yhdessä ja oli oikeasti niin vapauttavaa saada itsensä takaisin.
En ole katunut. Mies oli vässykkä mammanpoika. Hyh oikein puistuattaa, että olin niin pitkään sellaisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vähän kaduin.
Kun ajattelen, että olin miehen kanssa 16 vuotta yhdessä. Olen jakanut elämän hänen kanssaan ja tehnyt kaikenlaisia asioita hänen kanssaan. Nyt, kun ollaan erottu, niin olen eron jälkeen nähnyt hänet kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla hän vaan moikkas ja jatkoi matkaa.
On jotenkin outoa, että ihan kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan ja olisin hänelle kuin joku työkaveri jostain menneisyydestä.
Näinhän se menee usein. Esim. pettämistapauksissa tilanne voi muuttua muutamassa päivässä niin, että vaikka joku 20v suhde pyyhkäistään täysin pois ja ei puhuta enää ikinä.
En ole katunut. Paras päätös minkä tein.