Miksei eläkeläisiltä leikata mitään?
Kaikilta muilta kyllä leikataan, mutta eläkeläiset jätetään rauhaan. Onko tälle joku rationaalinen perustelu vai onko tämä vain koska eläkeläiset äänestävät kokoomusta ja heitä ei haluta suututtaa?
Kommentit (183)
Monien vuosien ajan eläkeläisiltä leikattiin, kun taitettiin indeksi eli eläkkeet eivät kasvaneet samassa linjassa kuin palkat. Toisekseen kannattaa myös ottaa huomioon, että eläkeläiset ovat sitä ikäpolvea, joka on maksanut itse koulutuksensa, jos siis on opiskellut enemmän kuin kansakoulun. Ja vielä: monet eläkeläiset ovat aika sairaita eli apteekkiin kannetaan melkoisesti rahaa, vaikka Kela korvaakin osan hinnasta. Ja lopuksi: eläkeläisten veroprosentti on korkeampi kuin vastaavan summan palkkana tienanneilla. Että silleen.
Älkää koskeko eläkkeisiin tai korotuksiin.
Siitä ei hyvää seuraa
Vai ettei leikata. Onneksi olen saanut olla suht terve, mutta kun tulee hetki, että joudun lähtemään sairaalaan tai terveyskeskukseen ninn enpä sinne jaksa lähteä kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän, kuuntelemaan että olet liian terve (päivystykseen) tule huomenna uudestaan, kyllä siihen asti hengissä säilyt.. No sittenpä jään kotiin - ja leikattu on. Tämä on todellisuutta jo nyt. Sitåhän sinä et ymmärrä, enkä Sinulta voi sitä edes vaatia. Jatka vaan eläkeläisten kadehdintaa, jos siitä tulee hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Monikaan kadehtijoista ei näytä ymmärtävän, että sodan kärsineet ja me 60-70-lukujen nuoret rakensimme työllämme sen hyvinvointivaltion, jonka runsaista antimista nykysukupolvenne on saanut ja saa edelleen nauttia. Meillä ei ollut vastaavia etuisuuksia ja palveluja, puhutaanpa vaikka päivähoidosta, eläkkeistä, sosiaalietuuksista tai maksuttomasta koulutuksesta.
Älä nyt viitsi. Nykyiset eläkeläiset ei valtaosin ole sotaa nähnytkään tai eivät ainakaan muista sitä. Monien lapsuudessa (ei läheskään kaikkien eläkeläisten) oli vielä köyhää 50-lukua, mutta 60-luvusta lähtien on vaan noustu.
Ja kyllä, koen tämän äärettömän epäoikeudenmukaisena, että työkaverit lähti eläkkeelle kuusikymppisenä ja saavat eläkettä selvästi enemmän kuin minä tulen saamaan 70-vuotiaana. Samoin katsoessa omia vanhempia sitä välillä miettii, että 30 vuoden työuralla nostetaan tavallisina rivivirkamiehinä lähes 4000 eläkettä per nenä. Hyvää tietysti on, että he ovat nuukia ja jakelevat meille lapsille rahojaan.
Eläkeläiset on paljon ahkerampia äänestäjiä kuin nuoremmat työttömät. Ei kukaan uskalla heiltä leikata.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeistä on leikattu niinkauan kuin taitettu indeksi on ollut voimassa eläke on siirrettyä palkkaa ja korotukset tulisi olla yhtä suuret kuin on ollut palkankorotuksetkin.
23.4.2014
Eläkkeet ovat jääneet reilusti palkkakehityksestä jälkeen
Palkat ovat keskimäärin kasvaneet vuosituhannen vaihteesta lähtien kaksinkertaista vauhtia verrattuna eläkkeellä olleen tuloihin. Hallituksen kehysriihen päätös, jolla leikataan eläkkeiden vuosikorotusta, kasvattaa palkansaajien ja eläkeläisten tuloeroja entisestään.
Ei eläkkeen kuulukaan nousta samaan tahtiin kuin palkkojen! Palkat nousee sen mukaan kun työssäolijat ahertavat. Eläkeläiset eivät enää ole ahertamassa, joten ei heille kuulukaan sen ahertamisen tuottamat hedelmät. Eläkeläisille turvataan se ostovoima, mikä heillä oli sen oman aherruksen perusteella ja siksi eläkettä korotetaan enempi elinkustannusten mukaan.
Tuo vinkuminen siitä, että eläkeläisiltä jäisi muka jotain saamatta on vähän sama kuin joku vinkuisi sivusta, miksen minä saa osinkoja, vaikkei ole edes sijoittanut osakkeisiin!
Ei teitä eläkeläisiä turhaan kutsuta ahnaaksi sukupolveksi. Olette saaneet enemmän kuin mitä olette ansainneet, joten pitäkää edes suunne kiinni ja olkaa kiitollisia.
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeen asumistukeen tuli indeksi jäädytys,vaikka vuokra nousee .
Tähän sopii se mikälie välivärssy, mikä kirkossa joskus lauletaan: "Se-ee ooon oii-kee-uus jaa koohtuus."
Eikö ole yhteiskunnan etu jos eläkeläiset tulee eläkkeellään toimeen eikä tarvitse yhteiskunnan tukea, siinä tapauksessahan jouduttaisiin leikkaamaan lisää muiden etuuksista kun kaikkeen ei rahaa riitä. Luulen sitäpaitsi että kun sinun aika eläkkeelle siirtymiseen tulee, olet itkemässä lisää eläkettä ja tukia.
Suurin osa työeläkkeistä on eläkeyhtiöissä eikä eläkkeitä makseta valtion varoista jos eläkkeistä leikataan niin eläkeyhtiöt hyötyvät ja valtio taas häviää kun verotulot laskevat, eli ei hyödytä mitenkään valtion taloutta päinvastoin kotimarkkinat kärsivät ostovoiman laskusta ja sitä kauttakin ALV laskee.
Vierailija kirjoitti:
Liki joka kolmas äänestäjä on eläkkeellä. Lisäksi tosiaan nämä hallitusvastuussa parhaillaan olevat puolueet ovat suosittuja eläkeläisten keskuudessa, myös persut. Olisi poliittinen itsemurha leikata eläkeläisiltä. Esim. https://www.stat.fi/julkaisu/cl8mvt1xt143o0cvzel1m7esx
Tuo on se todellinen syy. Lisäksi niistä työikäisistäkin äänestäjistä moni alkaa olla eläkeiän kynnyksellä.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa työeläkkeistä on eläkeyhtiöissä eikä eläkkeitä makseta valtion varoista jos eläkkeistä leikataan niin eläkeyhtiöt hyötyvät ja valtio taas häviää kun verotulot laskevat, eli ei hyödytä mitenkään valtion taloutta päinvastoin kotimarkkinat kärsivät ostovoiman laskusta ja sitä kauttakin ALV laskee.
Jos nuo nykyiset työeläkeyhtiöt toimisivat saman logiikan mukaan kuin muut vakuutusyhtiöt, ne olisivat jo konkurssissa. Velat ovat julmetun paljon suuremmat kuin varat. Tähän asti kertyneistä eläkeoikeuksista niillä on velkaa noin tuhat miljardia. Luvussa on mukana sekä jo maksussa olevat eläkkeet että tulevat eläkkeet siltä osin kuin oikeus niihin on jo muodostunut. Summa on diskontattu nykyarvoon. Varoja niillä on rupiset 200 ja jotain miljardia. Vaje, lähes 800 miljardia, on tuntuva.
Mutta ne selviytyvät, koska niillä on käytännössä verotusoikeus, jota ei tosin kutsuta sillä nimellä. Mikä eläkkeinä maksetaan, se otetaan työnantajilta ja työntekijöiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monikaan kadehtijoista ei näytä ymmärtävän, että sodan kärsineet ja me 60-70-lukujen nuoret rakensimme työllämme sen hyvinvointivaltion, jonka runsaista antimista nykysukupolvenne on saanut ja saa edelleen nauttia. Meillä ei ollut vastaavia etuisuuksia ja palveluja, puhutaanpa vaikka päivähoidosta, eläkkeistä, sosiaalietuuksista tai maksuttomasta koulutuksesta.
Älä nyt viitsi. Nykyiset eläkeläiset ei valtaosin ole sotaa nähnytkään tai eivät ainakaan muista sitä. Monien lapsuudessa (ei läheskään kaikkien eläkeläisten) oli vielä köyhää 50-lukua, mutta 60-luvusta lähtien on vaan noustu.
Ja kyllä, koen tämän äärettömän epäoikeudenmukaisena, että työkaverit lähti eläkkeelle kuusikymppisenä ja saavat eläkettä selvästi enemmän kuin minä tulen saamaan 70-vuotiaana. Samoin katsoessa omia vanhempia sitä välillä miettii, että 30 vuoden työuralla n
Tunnen kyllä yhden yli kahdeksankymppisen, jolla on lapsuudesta muistikuva pommituksesta.
Kokoomuslaiset on mukana hoivabusineksessä. Jos leikataan, tulee vähemmän tuloa hoivamaksuina. Ja sitten, eläkeläisethän äänesti Stubin pressaksi. Sillä on iso kannatus yli 70-vuotiaden joukossa.
Voisitteko jättää eläkeläiset rauhaan, heillä on myös lapsia ja lastenlapsia. Jos joku saa 10 000e kuussa, katsokaa sitten uudelleen.
Olisi vähän sama kuin puuttua määräaikaiseen sähkösopimukseen kesken sopimuskauden.
siksi koska niillä on muutenkin jo huonot tulot ja niistä menee kuitenkin veroa isommalla prosetilla kuin pallatuloista
Kuka on tämän takana? Tahallista heikkojen asettamista toisiaan vastaan. Tai köyhien.
Oikein yllytetään.
Ja aletaan jo heitellä jotain eu ta na siaakin?
Sairasta.
Mielenvikaisten palsta tosiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itellä eläke vaan 1500e. Ei tässä oo paljoa varaa leikkailla. Eri asia on vuorineuvoksilla jotka saa 60000e.
Luuletko ettei ne vuorineuvokset maksa veroja? Sitä paitsi noin suuret summat edellyttävät sitä, että on sijoitettu vuosikausia jo moneen kertaan verotettuja tuloja.
Nehän etsii kokoajan uusia maita jonne saa eläkkeen verotta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkkeistä on leikattu niinkauan kuin taitettu indeksi on ollut voimassa eläke on siirrettyä palkkaa ja korotukset tulisi olla yhtä suuret kuin on ollut palkankorotuksetkin.
23.4.2014
Eläkkeet ovat jääneet reilusti palkkakehityksestä jälkeen
Palkat ovat keskimäärin kasvaneet vuosituhannen vaihteesta lähtien kaksinkertaista vauhtia verrattuna eläkkeellä olleen tuloihin. Hallituksen kehysriihen päätös, jolla leikataan eläkkeiden vuosikorotusta, kasvattaa palkansaajien ja eläkeläisten tuloeroja entisestään.
Ei eläkkeen kuulukaan nousta samaan tahtiin kuin palkkojen! Palkat nousee sen mukaan kun työssäolijat ahertavat. Eläkeläiset eivät enää ole ahertamassa, joten ei heille kuulukaan sen ahertamisen tuottamat hedelmät. Eläkeläisille turvataan se ostovoima, mikä heillä oli sen oman aherr
Et ymmärrä edes Indekseistä mitään.
Joten sinuna olisin ihan hiljaa.
Lääkekorotukset,hoidon kustannukset.Puheluista pulitus nyt 30 euroa.Ei riitä pieneläke ei.Parempi olla soittelematta ,kuolen pois.Lisääkuolevia muumioita tiedossa?