Miten lapsena koettu väkivalta näkyy sinussa aikuisena?
Kommentit (9)
En tiedä onko se lapsena kurittaminen ja läheisyyden puute aiheuttanut sen, että olen jokseenkin aseksuaali. Lisäksi sellainen kotihiiri, vaikka töissä sosiaalinen olenkin. Ihanaa päästä töiden jälkeen vaan kotiin. Joskus kyllä tekisi mieli lähteä johonkin tapahtumaan, mutta en ole luonut ystävyyssuhteita töiden ulkopuolella. Parisuhdettakin mahdoton ajatella, koska pelkään vaan tulevani hylätyksi jos teen yhdenkin jutun väärin tai sanon jotain väärää. Myös on riski sille, että mies onkin väkivaltainen. Luottamuksen rakentaminen siis vaikeaa. Mutta myös se aseksuaalisuus olisi suurin este parisuhteen luomiseen.
Väkivallan pelkäämättömyytenä ehkä? Se on niin kuin ihan normaalia. Minulle voi kertoa murhanneensa ihmisen ja istuneensa vankilassa pahoinpitelystä ja olen ihan ai jaa. Ja sitten?
Minäkin olen aseksuaali.
Ehkä se että lapsena suurin osa kosketuksesta oli satuttavaa, liittyy tuohon.
Ei mitenkään. Itsellä on ilmeisesti luontainen taipumus välttää väkivaltaisia ihmisiä. Osansa sillä on tietysti missä piireissä liikkuu. Lapsena sitä mahdollisuutta ei ollut
Suhde äitiini jäi etäiseksi ja kylmäksi. Siihen on kyllä syynä myös äidin harrastama henkinen väkivalta, epärehellisyys ja myöhemmät mm. perintöasioihin liittyvät petosyritykset. Miten voi erottaa fyysisen väkivallan kaikesta muusta pahasta mikä väkivaltaisen ihmisen persoonaan liittyy ?
Päälimmäinen muistoni varhaislapsuudesta on se että äitini sai raivokohtauksen keittiössä ja hakkasi minua lautasella päähän. Olin ehkä 3-4 vuotias. Lapsuudessani oli myös paljon hyviä asioita, mutta äidistäni en jostan syystä muista tuolta ajalta muuta kuin tuon tapahtuman. Kotimme oli harvinaisen puhdas, pihalla oli uima-allas ja syntymäpäivillä sai Sacher-kakkua.
En luota ihmisiin. Olen kavereiden ja työkavereiden mukaan keskimääräistä vainoharhaisempi ja pessimistisempi. Näen uhkia kaikkialla.
Olen pelokas ja arka.