Pariskunnat tai muut kaksistaan asuvat, mikä on neliömääränne?

225 neliötä, kaksi aikuista ja kissa.

85 neliötä kahdessa kerroksessa. Ihan sopivan kokoinen. Entinen 50 neliöinenkin olisi periaatteessa ollut ihan jees, jos olisi ollut kolmio eikä kaksio.

Eka kesä asuttiin 40m2 asunnossa. Sitten 60. Oma ostettiin 160, meille kahdelle. Nyt meitä kuitenkin on tässä 3. Kun lapsi lähtee, ei ole mitään syytä vaihtaa pienempään. Tää on halpakin.

Asuimma kolmen lapsen kanssa 160 neliöisessä talossa. Nykyään kaksi vanhinta asuu omillaan ja asutaan 119 neliöisessä kerrostalossa. Myös omillaan asuvilla on meillä omat makkarit, jotka ovat monitoimikäytössä (työhuone/harrastustila/varasto). Suunnitellaan jo, et kun kuopus lähtee, muutamme 70-80 neliöiseen kolmioon rivitaloon. Riittää hyvin!

73. Tästä lähti lapsi maailmalle viisi vuotta sitten, korona ja sen jälkeinen maailma ei houkuttanut myymään, joten täällä viihdytään.

185 neliöö, josta asumiseen 150.

Ollaan tehty puolison kanssa viisivuorissuunnitelma, että muutetaan pienempään.

108m kahdessa kerroksessa. Ylhäällä makuuhuone ja työhuone ja oleskelutila. Alhaalla keittiö, olohuone, vierashuone, kylpyhuone, kodinhoitohuone ja sauna.

120m2 okt.

Muutettiin tähän kun kuopus oli lähdössä kotoa. Edellinen talo 240m2

Parin vuoden kuluttua vaihdetaan 80-90m2 rivariin kun asumme jo osittain ulkomailla

Meillä 33 m2 talo. Tupa ja kamari. Meillä ei ongelmaa, mahdumme oikein hyvin ja käytännössä ei tule kamarissa oltua kuin nukkumassa, muuten aina tuvassa, jossa siis keittiönurkka, ruokapöytä, sohva, tv jne.

Toisaalta meille merkitsee paljon se, että on iso oma tontti, naapurit kaukana, maaseudun rauha. Emme siis varmasti viihtyisi saman kokoisessa kerrostaloasunnossa... Emmekä viihtyneet 90-neliöisessä rivarikämpässä 😄 Siitä muutimme tähän nykyiseen ja ollaan oltu tyytyväisiä!

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan paljon unirytmistänne: heräättekö ja nukahdatteko aina keskenään samaan aikaan? Itse en voisi kuvitellakaan asuvani toisen ihmisen kanssa yksiössä paria viikkoa pidempään. aina herätään eri aikaan ja nukahtamisen tarvekin vaihtelee. Ja kun toinen haluaa katsoa leffaa/urheilua toisen kömpiessä unille, on tilanne yksiössä käytännössä ihan mahdoton.

Toki jos kotona ei vietetä käytännössä muuten aikaa kuin käydään nukkumassa (samanrytmisesti), voisi yksiökin ehkä toimia. Jos siis syötte ulkona jatkuvasti ja vietätte aikaa kahviloissa, ulkona sekä kavereilla ja työt tehdään aina työpaikalla?

Meillä tuo 33 m okt. Mutta sisältää tuvan ja kamarin, niin helposti onnistuu eri rytmitkin. Mies tekee vuorotyötä ja mulla säännöllinen päivätyö. Voin tehdä etätyötä tuvassa ja mies menee yövuoron jälkeen nukkumaan kamariin, tai mies lähtee aamuviideltä töihin niin minä jään nukkumaan. Tai mies voi jäädä katsomaan leffaa illalla, kun mä menen nukkumaan. Ei ongelmaa sen enempää kuin 90 m asunnossakaan.

Lisäksi ollaan hyvin paljon kotona. Ei kodin ulkopuolisia harrastuksia, kuin lenkkeily. Itse tehdään ruuat jne. Kotona on hyvä olla 😊

Kumpikin on asunut lapsuutensa omakotitalossa. Nuorena aikuisina asuttiin 62,5 m2 kaksiossa, jossa kummallakin oma työpiste eri huoneissa, joista ovet sai kiinni. Nyt asutaan 110 m2 omakotitalosss.

Ollaan vuosien varrella asuttu monella tapaa. Ensin 31-38-neliöisissä yksiöissä, sitten 45-neliöisessä kun perhe kasvoi. Siitä vaihdellen 60-80 neliötä, kahden teinin kanssa 120 neliöisessä. Sitten taas kaksin 40 neliöiseen. Ei tarvetta isommalle asunnolle eli sanoisin että hyvin pärjää. Mutta ollaan erilaisia, toiset ei pärjää.

Liian pieni.

340, valitettavasti. Myyntiä suunnitellaan. 

joku helevetin etelän vetelä meinaa pistää pystyyn tuulimyllyjä paliskunnan ikiaikaisille maille

Nyt asumme 56 neliön kaksiossa. Aikoinaan asuimme 25 neliön yksiössä ja sen jälkeen vähintään 45 neliön kaksioissa. Tavaraa ei ole koskaan kertynyt liikoja ja muutotkin sen myötä helppoja. Me olemme tilan kokeneet riittäväksi sillä työhuoneen esimerkiksi ei tarvetta emmekä ole "oma rauha" ihmisiä.

Riippuu niin paljon ihmisistä, jotka siinä tilassa asuu. Ja siitäkin onko yksiö vai kaksio. Mä oon aikoinaan asunut 56 neliön saunallisessa kaksiossa miehen kanssa. Se toimi meillä silloin ihan ok, toinen teki päivätöitä, toinen kolmivuoroa/oli työttömänä pätkiä. Omaa tilaa ja rauhaa sai silloin siitä, kun työt oli vuorotahtisia. Jos minun olisi siinä pitänyt etätöitä tehdä, niin hankalaksi olisi mennyt, varsinkin asunnon mallin vuoksi, ja myös tuon eritahtisuuden. Makuuhuoneeseen olisi ehkä pieni pöytä mahtunut, mutta kun toinen useimmiten nukkui siellä mun työaikaan. Olohuoneessa ihan yhtä huono, sinne kyllä olisi mahtunut, mutta toinen vietti aikaa olohuone-keittiöalueella aina mun työaikana.

Nyt asun teinin kanssa 75 neliön rivarissa. Alakerta yhteistä tilaa, keittiö ja olohuone. Ylhäällä molemmilla oma makkari ja sauna. Korona-aikaan, kun teini oli alakoululainen ja opiskeli kotona, askartelin itselleni työpisteen hänen huoneessaan olevaan vaatehuoneeseen, jossa on iso ikkuna ja taso valmiina ikkunan edessä. Siitä siirryin etäilemään olohuoneen nurkkaan, mikä toimii hyvin, kun hän on pääosin koulussa mun työpäivien ajan. Mutta nyt oon kyllästynyt työpisteeseen tuossa nurkassa, vaikka siinä sermisysteemi edessä onkin ja totesin, että kun makkarin 160 cm leveän lipaston 80 cm leveään, niin saan siihen 120 cm leveän työpöydän. Viitisen vuotta niin teini viimeistään muuttaa omilleen ja mä pois tästä.

Meillä nyt 66m2, muutettiin kerrostaloon 99m2 rivitalosta. Nytkin on onneksi kummallakin oma huone, vaikkakin pienemmät kuin rivarissa, kyllä pärjätään näinkin.

Asuttiin hetki 50-neliöisessä kaksiossa. Ongelmia aiheutti se, että pelien tai telkkarin ääntä pääsi pakoon vain makkariin, jossa jouduin lukemaan omia kirjoja tai kuuntelemaan äänikirjoja. Mies oli valloittanut olohuoneen eikä halunnut pitää kuulokkeita. Asunto oli myös sellainen nykyasunto, jossa keittiö on olohuoneen seinällä ja sekin sekoitti viihtyvyyttä. Omille käsityöharrastuksillekaan ei ollut tilaa missään.

Onneksi päästiin muuttamaan isompaan, 90-neliöiseen. 

235 m2