Oulun rehtori valmis tuhanneksi vuodeksi vankilaan!
Nyt uskon Oulun yliopiston rehtorin olevan syytön, koska hän on sanonut, että vaikka hänet laitettaisiin tuhanneksi vuodeksi vankilaan, niin hän seisoisi näiden asioiden takana.
Jos hän olisi laimeasti todennut vain, että vaikka hänet laitettaisiin vankilaan, niin siitä syyttömyydestä olisi kyllä jäänyt vahva epäilys. Tuhat vuotta on kuitenkin niin pitkä aika vankilassa, että pakko olla syytön kaikkiin väitteisiin. Jos epäilykset kuitenkin tästä vahvasta todistuksesta huolimatta jää kytemään, niin hän voi korottaa valmiutensa olla vankilassa vaikka 2000 vuotta. Se viimeistään lopettaa epäilykset ja kaikki pitävät häntä syyttömänä väitteisin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ff05e8a2-3dbb-41b7-b6da-901a07765612
Kommentit (29)
Oulussa 35 vuotta asuneena, muualta tulleena edelleen törmää sellaisiin sidonnaisuuksiin ja verkostoihin, joita ei olisi pitänyt edes mahdollisina. Mielenkiinnolla odotan, että saadaanko Kulttuuripääkaupunki 2026 -kokonaisuudessa oikeasti aukaistua tämän nykyisen kulttuurin kehittymiseen johtaneita syitä vai jääkö kaikki taas tervatynnyrien ja kännyköiden esittelyjen varaan.
Sellaista se meno sitten on, kun uskaltaa nousta Sipilä-mafiaa vastaan. Tsemppiä reksille!
Eiköhän siellä Rauhanyhdistyksellä olla jo päättämässä tulevaa rehtoria, ei näitä hommia ulkopuolisille jaella. Voisi oma valta kaventua. Rehtorin tulee olla:
-mies
-RY:een vähintäänkin lämpivän kunnioittavasti suhtautuva (tätä ei kuitenkaan kannata tuoda esiin kovin julkisesti)
-ymmärtää, että tässä ei nyt mitään isoja uudistuksia tarvita, että omille pojille riittää mm. kampuksella korjattavaa ja piikki on auki. Jätetään ne kaupungin muut vapaat tontit niille omille pojille, jotka on jo suunnitelleet niihin omia hankkeita.
Tätä olen koittanut sanoa kokoajan, mutta kun te ette usko. Niinimäelle on annettava potkut välittömästi ilman irtisanomisaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikä ihme siellä poronhoitoalueella on kun kaupunginjohtajasta ja rehtorista saadaan aikaiseksi kunnon soppa?
Suora linkki ei mene läpi, mutta m.infossa topikki 26467 voi valaista paikalliskulttuuria.
En siis tässä väitä että kumpikaan herroista kuuluisi porukkaan, mutta moni siellä kuuluu.
Illikainen ilmeisesti on lista ja kai reksikin sitten . Miksi häntä sitten hiillostetaan? Vai onko ongelma se, että Illikaisella on suhde ei-lestan kanssa?
Suomessa jaellaan ehdollisia, joten tuo voi vain unelmoida siitä että hänet laitettaisiin tuhanneksi vuodeksi vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Tätä olen koittanut sanoa kokoajan, mutta kun te ette usko. Niinimäelle on annettava potkut välittömästi ilman irtisanomisaikaa.
Ketkä me? Ei täällä kellään meistä ole valtaa jaella potkuja yliopistojen rehtoreille.
Mikä ihme siellä poronhoitoalueella on kun kaupunginjohtajasta ja rehtorista saadaan aikaiseksi kunnon soppa?