Lue keskustelun säännöt.
siis miten te kahden lapsen yh-äidit jaksatte??ov
18.01.2007 |
tai jaksaahan sitä kun on pakko. Mun pitää teille nostaa hattua, että jaksatte vetää sitä rumbaa yksin joka ikinen päivä =)
Mun mies ollut nyt viikon työmatkalla ja olen täysin valmista kauraa. Onneksi tulee huomenna kotiin. Meillä on lapset 4v ja 4kk vanhat eli aikamoista hulabaloota kotona riittää.
Vaikka mies ei osallistu kauheesti kotitöihin, niin on aina vapaa-aikansa lasten kanssa(ja siis ollaan kaikki yhdessä). Jotenkin nuo kaikki nukutukset, ruokailut, tahiminen asioista jne. pistää pinnan tiukoille eikä ole ketään kenen kanssa nämä asiat siinä tilanteessa jakaa. Mutta tosiaan, halusin vain antaa tunnustusta yh-äideille (oli niitä lapsia sitten kuinka monta tahansa) =)
Kommentit (14)
kyllä se yksin työstä käy, varsinkin kun lapsi ei ole koskaan isällään eikä muualla kuin päiväkodissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kerrankin näinkin päin. :)
Just ovat tyttäret keittiössä iltapalalla, suihkusta tulleina. Aamulla se on taas lähdettävä ennen seitsemää tahkoamaan päiväkodin suuntaan.
Tosiasiassa on myönnettävä, etten enää edes muista millaista on jakaa kasvatusvastuu jonkun toisen kanssa. Mies lähti lätkimään syyskuussa 2003, lapset olivat tuolloin 2v ja 3kk.
Tosin nuoremman kaksi vuotta kestänyt korvatulehduskierre veti olon zombieksi. Kummankin kohdalla olen jäänyt omasta halustani yksin jo raskausaikana, eikä kumpikaan tapaa isäänsä.
Niin suuresti nautin lapsista ja saan heidän seurastaan positiivista energiaa, että päiväkotityöni ja omien lasten lisäksi olen ryhtymässä nyt tukiperheeksi.
Ajattelen usein ettein tätä rumbaa kyllä yksin jaksaisi. Lapset 2x5v sekä 1v. Aikamoista elämää tämä on, lisäksi yksi lapsista on erityistarpeinen lapsi ja käytämme häntä terapiassa 2xviikossa. Jo SEKIN vie voimat.
Tätä jaksaa jotenkin kun miehellä on suht normaalit työajat mutta aina jos hän painaa pidempiä työpäiviä niin mä oon ihan burn outin partaalla!!! Viimeksi syksyllä olin aivan poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmeen hyvin sitä vaan jaksaa, kun on pakko. En itse asiassa koe olevani edes uupunut tai väsynyt. Ex-mieheni oli mikä oli, ei kyennyt eikä halunnut juuri osallistua lasten- tai kodinhoitoon, joten esikoisen syntymästä asti olen tehnyt kaikki yksin. Erosimme, kun olin 7 kk raskaana, kuopus masussa.
Vierailija:
Voimia vaan kaikille.
T:kolmen yh
p.s. ei aina meinaa jaksaakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä 2,5 v. ja 4 v. lapset, ja aikamoista hulinaa on. Exää en kaipaakaan muussa mielessä kuin arjen auttamisessa, koska osallistui paljon tämän rumban pyöritykseen.
Vaan kun ei ota stressiä siivouksista tai ruuista, päästää siis itsensä vähän vähemmällä, niin kyllä tässä pärjätään. Arkisin vaan ei olisi pahitteeksi, että pääsisi hoitamaan omia asioitaan ilman lapsia. Hoitajia ei tahdo arkipäivisin saada, ei sitten mistään...
Mies on, mutta AINA töissä. Joten yksinäni vastaan tästä ja tuntuu ettei näinkään meinaa jaksaa. Varsinkin näin talviaikaan kun on sairastelua ym. hässäkkää enemmän.
Hatunnosto minultakin teille!
Vierailija:
Vierailija:
Voimia vaan kaikille.T:kolmen yh
p.s. ei aina meinaa jaksaakaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Te olette todellisia arjen sankareita.
Mun mies on yrittäjä, painaa viikot täyttä päivää, viikonloput onneksi pitää vapaata. Vaikka monta kertaa harmittaa, kun viikolla pitää kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat hoitaa yksin, niin mulla on kuitenkin mies taustalla, ollaan viikonloput tiiviisti yhdessä ja hän kantaa päävastuun raha-asioista. Eli täytyy kunnioittaa niitä, jotka hoitavat kaiken yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla pahinta on että jos mies on poissa illan ja lapset rupee temppuilemaan nukkumaanmenon kanssa, saan ihan hirveät kilarit :( Tänäänkin syytin väsyneenä lapsia uupumuksestani kun eivät vielä 45 min sängyssä olonkaan jälkeen rauhoittuneet, ja kerroin että kohta muutetaan taivasalle kun äiti on töissäkin niin väsynyt et mogailee ja saa kohta potkut. Väärinhän se on tollasta noiden niskaan kantaa mutta kun se on totuus...
Millä noiden lasten kalloihin sais järkeä etteivät oikeasti uuvuttaisi äitiään niin totaalisesti että äiti pimahtaa?
enkä tosiaan omasta tahdostani. Erosta on muutamia vuosia ja nyt kun kaikki lapseni ovat alakouluikäisiä, alkaa hiukan helpottamaan. Lapsista on tullut erittäin omatoimisia ja auttavat toisiaan paljon.
Näin jälkeenpäin ajatellen taisi se ex-ukko olla se, joka meidän perheen elämän teki omalla asenteellaan (äärimmäinen kuri lapsille, pihi kuin piru, keskustelutaidoton, surkea rakastaja, tilannetajuton, empatiakyvytön jne. jne. kyllähän tätä riittää) ahdistavaksi ja ikäväksi.
On se hyvä, että minä olen täydellinen, niin tasapainottaa hieman.
Lasten kannalta ero oli paljon pahempi kuin minun, menettiväthän he siinä ydinperheensä ja tavallaan toisen vanhempansa. Olemme kuitenkin koittaneet pistää ristiriitamme taustalle ja hoitaa lasten asiat mahdollisimman hyväksi. Joskus se on kovaa työtä.
Lapset 4,5v ja 3v ja alkaahan tämä helpottaa huomattavasti siitä millaista meno oli vajaa pari vuotta sitten.