Onko teillä tullut koskaan burnouttia töistä? Mikä johti burnouttiin?

Ei ole tullut burnoutia, mutta muuten on keho mennyt hajalle liiallisen työnteon takia. Syynä siihen oli velat, jotka halusin saada vielä tässä elämässä maksettua pois ettei jää jälkeenjäävien huoleksi.

Palkkatyöajan ja muun ajan nykyiistä tasapainoisempi suhde vähentäisi oletettavasti työperäistä stressiä ja työuuupumusta. Ihmisen toimintakyky ei ole parhaimmillaaan kiireessä ja jatkuvassa väsymystilassa. Sanotaan että aamupala on tärkein ateria ja tulisi syödä päivän mitttaan useampi pienempi ateria. Ihmisen aktiivisin aivojen toiminta aika on noin muutama tunti. Tarkkuutta ja keskittymistä voii harjaannuttaa keskittymällä yhteen asiaan kerraalllaan ja lopettaa multitaakaaminen.

Tein hyvin haastavaa työtä jota en arvostanut ollenkaan. Ajattelin tekeväni sitä vain hetken aikaa mutta töitä tuli lisää, tuli uusia vastuita ja palkankorotuksia. On ihan hirveää jos joutuu pakottamaan itsensä töihin joka päivä tietäen että työpäivä ei tule tarjoamaan mitään positiivista. Paitsi palkkapäivänä.

Ei ole ollut diagnoosia, mutta työ alkoi viduttamaan niin paljon, että opiskelin uuden ammatin. Oli siis niin älyttömän anaalisia asiakkaita useampi, joita oli mahdoton miellyttää vaikka olisi miten yrittänyt. Meni ihan maku omista hommistani. Muutaman vuoden tauko opintojen muodossa virkisti ja palasin alalle, eri asiakkaiden pariin.Nyt en kuuntele enää mitään urputuksia. Asiakas on usein myös väärässä.

Kyllä on. Päiväkotityö on aivan karseaa ja siinä ei ole mitään hyviä puolia. Se uuvutti minut täysin vuosien kuluessa.

On. 

En ole koskaan ollut suorittajatyyppiä, enemmänkin sellainen joka nauttii rutiineista ja siitä että kun töistä poistuu, työasiat jäävät sinne. Jo kouluajoista lähtien olen mennyt siitä, mistä aita on matalin, yrittänyt saada vaaditut asiat kasaan mahdollisimman vähällä vaivalla. Perfektionistia minusta ei saa tekemälläkään, siedän ja suorastaan syleilen epätäydellisyyttä. Yleensä asenteeni on, että kunhan suuret linjat ja tärkeimmät pääasiat ovat ok, kaikki pikkujuttujen viilailu on toissijaista. Ei pelastanut burn outilta. 

Meillä oli pitkään vajausta henkilökunnassa ja tämä teki työn tekemisen mahdottomaksi. Käytännössä se että hoidit asian A johti siihen että B:n hoitamattomuus aiheutti ongelmia. Vaikka miten järjesteli, organisoi ja teki parhaansa, se ei riittänyt mihinkään. Koko ajan täytyi vaihtaa tehtävää ja puoliksi tehtyjä asioita oli siellä täällä eikä valmista oikein missään. Tieto siitä, että pakettia oli käytännössä mahdoton pitää kasassa söi motivaatiota. Enemmän aikaa kului tekemättömien hommien aiheuttamien "tulipalojen" käsittelyyn samalla kun päivittäiset hommat kaatuivat mahdottomuuteensa. 

Työn huonosti organisoiminen, silppuisuus ja jatkuva hyppiminen työpisteestä ja -tehtävästä toiseen (tehtävänkuva saattoi vaihtua tunnin-puolen tunnin välein ilman varoitusaikaa), tauot menivät siihen, että söit lounasta ja samalla huutelit toimistoon kannanottoja, päivitystä ja tietoja kollegoille tai joku tuli kysymään neuvoa. Monta kertaa jouduin jättämään lämmitetyn einesannoksen pöydälle ja hoitamaan jonkun akuuttijutun, sen jälkeen viisi yhtä akuuttia juttua ja palata syömään kylmää einestä parin tunnin päästä. 

Työporukka ja lähiesimies olivat huippuja, tsempattiin toinen toistamme, lohdutettiin että ei ole meidän vika että asiat kaatuu kuin korttitalo. Kukaan ei edellyttänyt yli-inhimillistä suoritusta mahdottomissa olosuhteissa mutta se ei siltikään pelastanut burn outilta. 

Nuoresta asti olleet hoitamattomat mielenterveysongelmat. Piti palaa ensin vuosia hiljalleen loppuun, itkeskellä töissä, kärsiä unettomuudesta pitkään ja miettiä, että miksei mulla suju kuin muilla. 

Nyt 3 diagnoosia myöhemmin ja paljon viisaampana sekä levänneenä (ja asiat oikealla tavalla kuntoon hoitaneena) tiedän, että mitä työtä ja miten minun ylipäätääm kannattaa tehdä, ja milloin sitä ei kannata tehdä. Kaikki ei tosiaan sovi kaikille.