Minkä h..tin takia hallituksen piti sotkeutua laajaasti ja syvästi monimutkaisiin työmarkkinakysymyksiin?!
Vastaus on tietenkin EK:n ja Yrittäjien jäsenyritysten rshat kokoomuksen kansanedustajaehdokkaille ja hallitusneuvotteluissa Orpon polvella istuminen. Kyse on kuitenkin laajasta, myös tulevia sukupolvia koskevista toimeentulon edellytyksistä Suomessa! Jos tästä ei neuvotella, hallitus on diktatuuria ajamassa!!
Kommentit (113)
"Mitenkään vähemmän yllättäen demarikommarin mielestä on "rasismia" vaati julkista kulukuria ja julkisen puolen radikaalia supistamista, koska sitä on pidetty tekohengittäen velalla pystyssä viimeiset 16 vuotta. Kyllähän se pahaa oloa ja kuvotusta aiheuttaa julkisen puolen loisille, kun loisintapaikat lähtee alta ja realismi pakottaa tajuamaan että tulee lähtö ykstyiselle sektorille TÖIHIN, ja siellä kun joutuu tunnetusti OIKEASTIKIN sykkimään ja tienamaan leipänsä tulosvastuulla."
Taitaa olla aika monta persua ja kokoomuslaistakin julkisella puolella töissä. Pitäisikö kulukuurin koskea heitäkin? Mulla ois hyvä idea säästää julkisen puolen kuluista. Muutetaan kansanedustajien työ luottamustoimeksi, josta ei saa palkkaa vaan kokouspalkkion ja kulukorvauksen.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ay-liike ei tukahdu. Onhan se tärkeä. Mutta tärkeää on myös, että yritykset tekevät voittoa ja pystyvät pyörimään. Että on innovaatioita ja sellaisia ihmisiä, jotka osaavat liiketoimintoja pyörittää. Siten tavallisillekin duunareille on töitä, ei muuten. Eli ay-liike olemassa:kyllä. Mutta tietyllä nöyryystasolla. Ay-liike on turha jos kenellekään ei ole työtä. Toisaalta sittenhän kaikki muukin on mennyt ihan perseelleen.
Mitä tulee paperimiesten palkkoihin: 3-vuorotyö ja tehdasympäristö. Oletteko kateelliset kokeilleet olla siellä töissä vuodesta toiseen? Jotkut 4kymppiset näyttää 7kymppisiltä.
AY-liikkeellä pitäisi nyt pokka riittää vaikka sitten laittomiin lakkoihin. Hallitushan voi säätää vaikka minkälaisia lakkolakeja. Niiden noudattaminen ja käytännön pakotus onkin sitten eri asia.

Saksassa, jossa lakkoillaan enemmän kuin Suomessa, on vakiintunut sellainen tapa, että koskaan ei etukäteen tiedä milloin näitä täsmälakkoja toteutetaan yhtäkkiä, jolloin ne lyhyydestään huolimatta aiheuttavat suuria kustannuksia ja ovat ennakoimattomia. Tähän vähemmän avoimeen ilmapiiriin hallitus haluaa ajaa Suomenkin.
Kaikkein typerintä tässä on, että samat persuäänestäjät, jotka lakko-oikeuden rajaamista nyt haluaa vaikka Purra lupasi että se säilytetään vähintään nykyisessä laajuudessaan ennen vaaleja, ovat niitä jotka siitä kärsivät todennäköisesti myös paljon. Työehtoja voidaan sitten aina vaan helpommin nakertaa ja sanella lisää heikennyksiä, ja kohta taas palkanalennuksia "yleisen hyvän nimessä". Todennäköisesti nekin kyllä naamioidaan veronalennuksiksi, vähän niin kuin nyt kun ansiotuloveroa alennetaan, mutta sairaspäivistä sakotetaan ja palvelut kallistuu kun valtion tuet niihin vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Ek huomasi elämänsä tilaisuuden ja käyttää sitä. Huomatkaa tuo onnistuu vain persujen avulla. Siinä teille kiitos niiden äänestämisestä.
Juuri näin. Ne tietää että tälläista tilannetta ei uudelleen heti tule. Siksi ottivat persu moukat kun tiesivät että nämä hölmöt luopuu omista vaaliohjelmasta. Ja Purralla ei ole itsellään muuta kun Brysselin kiilto silmissä ja oma palkka... Nauraen hylkäsi äänestäjänsä kansan edessä. Häpäisi puolueensa. Nyt Purran äänestäjä duunarit kin ovat mieluusti lakossa, koska heillekin leipä maistuu. 👍
"Kaikkein typerintä tässä on, että samat persuäänestäjät, jotka lakko-oikeuden rajaamista nyt haluaa vaikka Purra lupasi että se säilytetään vähintään nykyisessä laajuudessaan ennen vaaleja, ovat niitä jotka siitä kärsivät todennäköisesti myös paljon. Työehtoja voidaan sitten aina vaan helpommin nakertaa ja sanella lisää heikennyksiä, ja kohta taas palkanalennuksia "yleisen hyvän nimessä". Todennäköisesti nekin kyllä naamioidaan veronalennuksiksi, vähän niin kuin nyt kun ansiotuloveroa alennetaan, mutta sairaspäivistä sakotetaan ja palvelut kallistuu kun valtion tuet niihin vähenee."
Ainoa missä persujohto on onnistunut, on äänestäjäkunnan kusetus vaaleista toisiin. Ei tarvitse kuin ennen vaaleja sanoa, että erotaan EU:sta ja lähetetään vieraat takaisin, niin nää luulee, että omat tuet nousee, kun muut kulut pienenee. Ja nyt puolustetaan omien tukien leikkaamista ...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska sak luulee olevansa demokratialla valittua hallitusta ylempänä.
Järjestys on nykyään hallitus, eduskunta ja ek ylimpänä päätöksen tekijänä.
Punikithan tässä ovat ottaneet eduskunnan roolin.
Ei koske perustuslaki punikkeja, ei.
Juuri tällaista sontaa suoltaa EK ja kokoomus. Yrittää punikki huudoillaan saada ihmiset puolelleen, jottei heitä leimattaisi punikeiksi. Todella halveksittavaa toimintaa niin tältä huutajalta kuin hallituksesltakin.
Tiesitteö muuten että jos ei olisi yrityksiä, ei olisi olemassa ay-liikkeitä. Lenin upotti ensi töikseen kommunistista vallankumousta puuhaillessan lakkoilevat työläiset betonikengissä nevajokeen. Kommunistisessa neuvostotasavallassa ei perkele lakkolitu!

Koska diktatuurissa ja kontrolliyhteiskunnassa ei ole sananvapautta.

Eikä näiden nykyministerien "kännissä ja läpällä" ihannoimassa nassesaksassakaan. Siellä Adolf tuhosi ay-liikkeen jo 30-luvulla. Hienoa oli hetken aikaa kuulua parempaan väkeen siellä kantaväestöllä, kunnes ei kohta enää ollutkaan ja ikuinen häpeätahra seurasi koko maan imagolle.
Siksi koska suuryritysten pitää saada ehdokkaidensa ja kokoomuksen tukemisesta vastineeksi heidän kannalta antoisat työmarkkinat.
Jostain syystä ei olla kiinnostuneita siitä, miten valtion ja työntekijöiden rahahanat voidaan suunnata kansainvälisille suuryrityksille, ja toivoa, että ne hyvää hyvyyttään tulisivat Suomen hyväksi muutenkin kuin huonoinen työoloineen, joissa tehokkuutta lisätään venyttämällä työntekijän jaksamiskyky äärimilleen.
Ja tukia leikkaamalla kai sitten saavutetaan joku omanarvon tunto siitä, kuinka ainakin pärjätään paremmin kuin nuo, joille töitä ei riitä tai heistä töihin ei syystä tai toisesta ole.
Ei myös ymmärretä, että vaikka nimellisesti ihan vähän enemmän rahaa saatetaan saada veronalennusten vuoksi, niin toisaalta palvelut kallistuu ja työolot huononee neuvottelun piirissä olevine sairaspoissaoloineen, ja kasvavine kunnallisveroineen ja sotemaksuineen. Ja samaan aikaan rikkain kymmenys jatkaa aina vaan rikastumistaan suhteessa keskituloiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiesitteö muuten että jos ei olisi yrityksiä, ei olisi olemassa ay-liikkeitä. Lenin upotti ensi töikseen kommunistista vallankumousta puuhaillessan lakkoilevat työläiset betonikengissä nevajokeen. Kommunistisessa neuvostotasavallassa ei perkele lakkolitu!
Koska diktatuurissa ja kontrolliyhteiskunnassa ei ole sananvapautta.
Ja kommaripunikin mielestä se että demarit joutuisi omalla ajallaan työajan ulkopuolella, omaan piikiinsä vänkylöimään lakkoilemalla demokraattista vaalitulosta vastaan, on diktatuuria ja sanavapauden sekä lakko-oikeuden kieltämistä. Eikä kukaan ole millään tavalla yllättynyt.

Sä et edes tiedä, mitä demokratia on. Tota kommari-punikki sontaa jaksat jauhaa, kun muita argumentteja ei ole.
Miettikää, että jopa eduskunnassa suomalaisista käytetään "loinen" sanaa. Käytöstavst puuttuu kokonaan. Ei ihme, ettei kukaan enää luota puolueisiin, hallitukseen, talouteen eikä tulevaisuuteen. Orpon hallitus on tuhonnut tämän maan.