Tuttavan kuolemanpelko

Ei hänellä ole kuolemanpelkoa, vaan elämänpelko. Hän yrittää suojautua kaikelta ja tekee rutiinit että selviäisi elämästä.

Älä nyt sekaannu hänen elämäänsä, ettei se enempää pahene siitä. Jos ei nappaa seura, niin anna mennä. Ehkä lapsilla on toinenkin vanhempi tai sukua, ihan hyvä tulevaisuus kaiketi. Usein nuo oireet on nuorena, ihme että tulee tässä vaiheessa. Ehkä hänen sanoma korostuu liikaa päässäsi. Ellet halua lohduttaa toista ja rauhoittaa. Monia voi pelottaa talous, vanhemman menetys (ehkä oli ainoa tuki ja turva) ja toimiiko asiat jatkossa miten. 

Mikä olisi sopiva diagnoosi ihmiselle, joka ahdistuu muiden puolesta? Yrittää auttaa neuroottisesti muita? Ahdistuu siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Ei hänellä ole kuolemanpelkoa, vaan elämänpelko. Hän yrittää suojautua kaikelta ja tekee rutiinit että selviäisi elämästä.

Tuo tuntuukin järjelliseltä, en osannut ajatella noin päin.

Anna olla. Tuollainen vaihe monelle tulee keski-iässä viimeistään, ellei ole ollut jo aiemmin. Kaikkihan tietää aika pienestä asti, että tulee kuolemaan, mutta usein se aika pitkään säilyy tunnetasolla kaukaisena ajatuksena, kunnes tapahtuu jotain. Ehkä oma vakavampi sairaus tai onnettomuus, ehkä vanhempien vanheneminen tai kuolema, viimeistään oma keski-ikä jos alkaa osoittaa merkkejä kehon rapistumisesta. Se on hyvä asia, että kuolevaisuuden todellisuuden kohtaa tunnetasolla, vaikka se hetken aikaa tekeekin kipeää. Mutta siihen sopeutuu, kun ei sille mitään voikaan, ja sitten elämä on paljon kevyempää mutta samalla syvempää kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Ei hänellä ole kuolemanpelkoa, vaan elämänpelko. Hän yrittää suojautua kaikelta ja tekee rutiinit että selviäisi elämästä.

Enpä tiedä, kuulostaa aika tyypilliseltä keski-iän kriisiin kuuluvalta nimenomaan kuolemanpelolta. Itsellenikin tuli tuollainen kausi, kun yhtäkkiä jysähti tajuntaan kuinka rajallista minun aikani enää on, ja kuinka joitain samanikäisiä tuttuja oli jo kuollut erilaisiin sairauksiin. Tuli aivan epätoivoisen karmea olo, jossa mielikuvien tasolla näin itseni liukuhihnalla, joka meni kohti giljotiinia koko ajan, ja siinä sitten sanotaan että nauti elämästä - mutta enhän minä voi, kun kuolemaantuomittujen jonossa kerran olen, niin minä koin. Kuolema heitti varjonsa koko elämän päälle. Mutta kyllä siihen kuolevaisuuteenkin pakon edessä sopeutui, enkä minä enää sitä pelkää. Muutaman vuoden kyllä kesti.