Alkaako luminen talvi nykyään marraskuussa ja loppuu huhtikuussa?
Vkl satoi Turussakin lisää lunta eikä talven loppua näy edes etelässä.
Kommentit (47)
Nykyään? Tänä talvena. Olet varmaan säästä kuullut? Ja siitä, että se vaihtelee. Vuodet eivät ole veljiä sanoi vanha kansakin tms.
Nykyään tuntuu että talvet kestää pidempään, huhtikuussa on usein vielä lunta
Ilmastonmuutoksesta johtuen maamme keskilämpö saattaa laskea jopa parikymmentä astetta. Golf-virta pysähtyy.
Ei. Suomen talvi vaihtelee vuosittain.
Vierailija kirjoitti:
Joskus kun oli nuorempi alkoi jo elokuussa ja loppui kesäkuussa.
Kyllä me oltiin nuorempana vielä heinäkuussa pilkillä.
T. Hintriikka
Lumimääräthän vaihtelee tosi paljon vuosittain. Täällä Itä-Suomessa on aina aika paljon lunta, mutta kävin Etelä-Suomessa pari kertaa alkuvuoden aikana ja ekalla kerralla oli lunta tosi paljon, sitten muutaman viikon päästä ei enää ollenkaan.
Lumet voivat nykyään tulla marraskuussa ja lähteä huhtikuussa, tai ne voivat tulla joulukuussa ja lähteä maaliskuussa tai jotain muuta, ihan kuten ennenkin. Ainakin täällä Savossa, suht etelässä, on hyvin harvoin ollut lumetonta vielä maaliskuun lopussakaan, vähän ennen vappua ovat viimeiset yleensä lähteneet. Uudet lumet maaliskuussa ovat aina olleet ihan tavallista, ne myös sulavat äkkiä pois.
Näinhän se on aina ollut. Marraskuusta huhtikuuhun tulee lunta.
Ei vaan alkaa lokakuussa ja loppuu toukokuussa.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään tuntuu että talvet kestää pidempään, huhtikuussa on usein vielä lunta
Äitini vanhassa lukukirjassa 60-luvulla oli loru, jonka mukaan "maaliskuu - hanki hohtaa, huhtikuu - kevään kohtaa".
Kyllä, ja se on ilmastonmuutoksen syytä kun ilmasto ääreytyy.
Jos talvi on leuto ja vesisateinen, se on ilmastonmuutoksen syytä. Jos talvi on kylmä ja luminen, se on ilmastonmuutoksen syytä. Eli oli kummin päin vain, We are screwed!!! :-O
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus kun oli nuorempi alkoi jo elokuussa ja loppui kesäkuussa.
Kyllä me oltiin nuorempana vielä heinäkuussa pilkillä.
T. Hintriikka
Jep, mutta ei silloin enää lunta satanut. Vasta elokuun puolella.
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksesta johtuen maamme keskilämpö saattaa laskea jopa parikymmentä astetta. Golf-virta pysähtyy.
Tällä pelotellaan että muutos on äkillinen. Tarkemmin lukemalla selviää että äkillinen muutos on 100-200 vuoden aikajakso.
Ja uusi jääkausi on kuitenkin tulossa maapallon aikajanalla ihan pian.
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksesta johtuen maamme keskilämpö saattaa laskea jopa parikymmentä astetta. Golf-virta pysähtyy.
Unohdit mainita että siihen menee 1700 vuotta. Jos siis tapahtuu lainkaan. Ehkei kannata nyt alkaa pidättää hengitystä. Tuo väite pitäisi aina esittää kontekstissaan.
Siinä tutkimuksessa matkittiin Grönlannin sulamista. Syötettiin Atlantille hurja määrä makeaa vettä eli ei-suolaista vettä ja sitten seurattiin, mitä virtauksille tapahtuu ja todettiin, että 1700 vuoden päästä Golfvirta ja koko Atlantin virtaus pysähtyi kokonaan. Se on siis mahdollista ja tämä tutkimus sai sen selville
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksesta johtuen maamme keskilämpö saattaa laskea jopa parikymmentä astetta. Golf-virta pysähtyy.
Tällä pelotellaan että muutos on äkillinen. Tarkemmin lukemalla selviää että äkillinen muutos on 100-200 vuoden aikajakso.
Ja uusi jääkausi on kuitenkin tulossa maapallon aikajanalla ihan pian.
Niin, 1700 vuoden päästä. Ehkä.
Suomessa piti tulla mahdolliseksi oliivi-ja viiniköynnös business lisäksi kookospalmujen piti heilua kesät talvet lempeässä tropiikituulessa, näin kertoivat poliitikot 10 vuotta sitten ja kunnon talvet jäävät historiaan.
Venäläiset tutkijat ovat puhuneet pienestä jääkaudesta jo parikymmentä vuotta joten saattavat olla oikeassa.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa piti tulla mahdolliseksi oliivi-ja viiniköynnös business lisäksi kookospalmujen piti heilua kesät talvet lempeässä tropiikituulessa, näin kertoivat poliitikot 10 vuotta sitten ja kunnon talvet jäävät historiaan.
Sanna sai peruttua, laittoi bensaan kunnon jakeluvelvoitteen. Kasvihuoneilmiö otti ja lähti.
Suomella oli tänä talvijaksona etutalvi (silloin marraskuussa), varsinainen talvi (joulu-tammikuussa) ja nyt sitten takatalvi. Harvemmin noita kaikkia kolmea on.
Joskus kun oli nuorempi alkoi jo elokuussa ja loppui kesäkuussa.