Mikä on mielestäsi syy nykyisten nuorten / lasten/ lapsiperheiden pahoinvointiin?

työelämän paineet, silti fyysisesti raskasta työtä vähemmän kuin ennen maaseudulla. Työelämä henkisesti rasittavampaa. Yhteisöllisyys suuriin kaupunkeihin muuton myötä vähentynyt, sosiaaliset kontaktit perheen ulkopuolelle jolloin hätää ei nähdä ennen kuin se on liian myöhäistä.



Vanhempien itsekeskeisyys ja väsymys ja tavoitteena ikuinen nuoruus ja kauneus lapsista piittaamatta. Rahapula. Asuntojen hintojen jatkuva nousu ...tässä jotain tuli mieleeni. ap

syynä on se, että ei ole minkäänlaista tukiverkostoa ja työelämä asettaa aivan älyttömiä haasteita. Vapaa-aika on aivan liian vähäistä ja itse ei ehdi koskaan levätä

Vanhempani välinpitämättömyys vei aika pitkälle. Toki lapsuuden hylkäämisillä oli merkityksensä, mutta persoonallisuushäiriöni oireili kunnolla vasta teininä.

Miettikää oikeasti, mitkä vaatimukset nykyajan keskivertoihmisellä on. Pitää olla isot asunnot, autot, mökit, paljon lapsia, hyvä (älyttömästi suhteessa aikaavievä) ura ym. Kun kaikkea nyt vaan ei voi saada. Arvomaailman ongelmia.

Pitäisi olla akateeminen, saada hyvä ura ja iso palkka, asua isossa omakotitalossa, matkustaa vuosittain pari kotimaan reissua, Thaimaaseen ja siihen päälle viikonloppuloma vaikkapa Pariisissa.



Autojen tulee olla uudet, samoin huonekalujen vimpan päälle (ja Ikean kamat ei kelpaa, pitää olla kalliimpaa...!) Samoin vaatteissa ei Hennesin kuteet kelpaa, vaan pitää olla merkkivaatteet.



Vähemmästäkin tulee stressiä....



Nykyään jokaisen tulisi elää täydellistä elämää, ja kun normi-ihminen lähtee sitä tavoittelemaan, on tuloksena vain pettymyksiä ja riittämättömyyden tunnetta:(

että jotenkin ihmiset haluaisivat kaiken: pitäisi olla ura, mutta lapset saada mieluiten kaikki alle 30-v., että ehtisi taas töihin. Jos on paljon lapsia, asunnon on oltava iso ja se taas maksaa...ja kaksi viikkoa synnytyksestä paikat ja pakarat pitäisi olla kuin naapurin teinibimbolla tai iskee armoton " masennus " (tällä kommentilla ei ole mitään tekemistä synnytyksen jälkeisen masennuksen kanssa, joka on vakava juttu, mutta onneksi hoidettavissa. Ymmärrykseni ja sympatiani kaiken saavat tämän kokeneet)

vie kaiken ajan. Lapsille ei enää riitä aikaa ja vanhemmat eivät ehdi levätä. Heti töihin ja hoitoon kun äitiysloma loppuu, tulot on pienet kun on kotona, mutta kaikkea ei voi mitata rahassa. Ennen vanhaan tosiaan oli raskaat työt kotona, mutta vanhemmat olivat koko ajan läsnä ja lasten saatavilla sekä lepäsivät pyhänä, silloin myös mummut ja papat usein asuivat samaa taloutta ja ottivat osaa lasten kasvatukseen.

asetetaan kilpailemaan asioista keskenään, samoin äidit vertailevat heitä keskenään. Erilaisuutta, omaa tai muiden ei sallita. Kaikkien meidän tulisi olla osa koneistoa, armotonta duunia vaan ja muusta viis, että saa edes katon pään päälle. Kysyn vaan, että tätäkö on tasa-arvo?! Joskus tuntuu, että kyllä olisi mieluummin hoitanut lapsia kotona maaseutuyhteiskunnassa, kuin elänyt tällaista elämää nykyään. ap

kyllä meidän tuttavapiirissä ainakin riittää ihan työajat ja työn vaatimustaso siihen, että ei meinaa jaksaa. Ei siihen mitään huippukalliita lukaaleja tai uraa tarvita

Useimmat saavat lapsia iäkkäämpinä kuin ennen, kun "nuoruutta on haluttu elää ja kokea" niin pitkälle kuin mahdollista. Sitten kun ollaan itse valmiita , haluttaisiin se valmis paketti valmiiseen unelmakotiin valmiille uralle ja hups, kun niitä ei vain tulekaan.

. Ennen vanhaan tosiaan oli raskaat työt kotona, mutta vanhemmat olivat koko ajan läsnä ja lasten saatavilla sekä lepäsivät pyhänä, silloin myös mummut ja papat usein asuivat samaa taloutta ja ottivat osaa lasten kasvatukseen.

Höpöhöpö silloin mitään läsnä oltiin, vauvat makasivat pellon reunassa pärekorissa kun vanhemmat painoivat töitä. Isommat lapset paimensivat toinen toisiaan ja heti kun kynnelle kykenivät, niin töihin hekin joutuivat. Ja harvana pyhäpäivänä levättiin, jos kiitokseksi siitä sato mätäni pelloille...Ja entäs kaupunkien työläiset, heillähän se vasta herkkua oli elämä, puhumattakaan heidän lapsillaan.

Maailma muuttu, mutta ihminen ei pysy perässä.

Niin ja välinpitämättömyys nousi ihan kiireestä, ei koskaan ollut aikaa edes telkkaria katsella kanssani. Pelasin usein yömyöhään tai luin yksin. Tavaraa minulla oli vaikka muille jakaa...

ja töitä tehty ennenkin, myös henkisesti kuormittavaa. Kuinka se sitten poikkeaa tämän päiväisestä? Miksei nykyiset vanhemmat vaan jaksa? Ollaanko me jotenkin laiskempia kuin vanhempamme?

.hyvinvointivaltion murros ja yhteisöllisyydestä siirtyminen yksilöllisyyteen.

ja töitä tehty ennenkin, myös henkisesti kuormittavaa. Kuinka se sitten poikkeaa tämän päiväisestä? Miksei nykyiset vanhemmat vaan jaksa? Ollaanko me jotenkin laiskempia kuin vanhempamme?

Ei me olla sen laiskempia kuin vanhempammekaan, elämme vaan NIIN TÄYSIN erilaisessa maailmassa, johon sopeutuminen ottaa aikansa. Valitettavaa mutta totta. Maailmassa on nykyään niin paljon kaikkea muutakin kuin se oma työ ja oma perhe, ja kaiken tämän yhteensovittaminen on vaan niin kamalan vaikeaa.

Ei ennen tavan ihmisellä vaan ollut mitään mahdollisuuksia nauttia elämästään muuten kuin työtä tehden ja perheen kanssa oleillen. Ei ollut harrastuksia, kulttuuririennot oli vain eliitin juttu, puhumattakaan kaikista laitteista sun muista joita ilman nykyihminen ei osaa elää.



Mun mielestä on vähän väärin syyttä meitä tämän päivän ihmisiä pelkästä ahneudesta ja halusta elää maailman hermolla, kun se kaikki tursuaa koko ajan joka paikasta. Ennen näitä juttuja ei ollut edes keksitty eikä niitä kukaan osannut siis haluta. Tai tarvita. En minäkään ole mikään kaikkihetimulle-ajattelutavan kannattaja ja yritän itsekin parhaani mukaan elää toisin, mutta silti, maailma on niin erilainen nykyään ja ihminen on vain ihminen ja tekee kaikkensa sopeutuakseen nykyiseen elämänmenoon.

...Itselläni kun on ollut ala-asteelta lähtien isä töissä "kotona" =pihapiirissä olevassa rakennuksessa teki töitään, että se on aivan eri asia kun se että vanhempi on "muualla" töissä.



Jos ne muksut ovat pärekorissa pellon reunassa olleetkin, niin heillä on KOKO ajan olleet vanhemmat lähellä. Jos ampiainen on pistänyt tmv. niin äiti/isä on ollut lähellä.



Nykyajan muksuilla vanhemmat painavat pitkää päivää jotta laskuista selvitään, ja pahimmillaan lapsi ei saa kumpaakaan vanhempaansa kiinni (edes sillä kännykällä) jos jokin hätä tulee, sillä jossain työpaikoissa ei saa puhelinta pitää mukanaan, tai voi olla kokouksia ymv. joissa ei puhelimia vilkuilla.



Ennen lapsilla yleensä oli JOKU aikuinen kehen turvautua hädän hetkellä, oli se sitten se pirtissä lapsia vahtiva vanha muori tai peltoa kyntävä isä...

lapset, joiden hoito ulkoistetaan noin vuoden vanhoina ja harrastukset alkaa siitä vuoden päästä - ne kehittävät, jotka avittavat lapset huippusuorituksiin ja aloittavat polun kohti huippututkintoja. Ja kierre ei kun jatkuu...

Ainakaan oman lapseni kohdalla en tiedä miksi juuri minun lapsi. Hänellä on diagnosoitu keskivaikea masennus kaksi vuotta sitten, tällä hetkellä puhutaan vaikea-asteisesta masennuksesta. Tunne-elämän ongelmia on ollut jo pienestä asti, neuvolassakin näistä on puhuttiin mutta aina sanottiin vain että on vain niin uhmakas.

Tällä hetkellä, lapsemme on osastojaksolla, eilen haettiin kotilomalla viikonlopuksi.

Aktiivista tutkimusta ja hoitoa on kestänyt nyt lähes kolme vuotta ja edelleen kysyn miksi. Todennäköisesti syytä lapsen masennukselle ei koskaan saada, mutta lapsi saa hoitoa ja muu perhe tukea.

on mielestäni lasten liian varhainen itsenäistäminen. Aikuiset menevät siihen harhakuvaan mukaan, että lapsi näin vaatiessaan olisi valmis ottamaan vastuuta itsestään. Itseasiassa se luo lapselle turvattomuuden tunnetta, kun aikuinen antaa lapsen suht vapaasti tehdä "mitä vain" eikä aseta rajoja. Lapsi ei vain tätä itse käsitä vaan oireilee sitten levottomuudellaan. Aikuiset kuuntelevat liikaa lasta liian varhain eivätkä halua kohdata pettymyksestä johtuvaa mielipahaa, mielummin annetaan periksi.



Diagnoisoidut masennukset ovat sitten asia erikseen, niihin en osaa ottaa kantaa.