Te meidät valitsitte. Te velat otitte. Teidän on vastuu kannettava.
Vähemmän huvittuneena olen seurannut tätä yhteiskunnallista tilannetta.
En hyväksy väitettä siitä, että me tavalliset kansalaiset olisimme vastuussa siitä, missä jamassa Suomi tänä päivän on. Inhoan sitä, että puhutaan suomilaivasta ja sen ajautumisesta karille tai minne milloinkin...
En hyväksy sitä, että päättäjät yrittävät siirtää aiemmin tehtyjen ja nyt tehtävien päätösten taakan tavallisille kansalaisille. Kukaan meistä ei ole voinut vaikuttaa siihen, kuinka paljon velkaa "meidän nimissä" päättäjät ottavat. Emmekä me voi päättää nyt, mitä meidän odotetaan selkänahoistamme tässä tilanteessa riipivän. Se, että kansa on valinnut vaaleilla jonkun päättävään asemaan, ei aseta kansaa päättäjäksi. Päättäjä on edelleen se yksittäinen henkilö.
Se, että joku antoi äänensä jollekin, joka ehkä lähti somettamaan, eikä välittänyt äänestäjistään tai unohti kaikki antamansa lupaukset - sekään ei ole sen äänestäjän syy.
"Sitä saa, mitä tilaa". -on tämän päivän eduskunnan teema. Mutta kun kansa ei ole missään vaiheessa tilannut tätä. Eihän me tilattu sitä velkaakaan. Me vaan eletään sen mukaan mitä päättäjät päättää. Miten jatkossa enää valita ehdokkaista ketään, kun nyt eduskunta on lähes aina tyhjä - ja jos siellä joku on paikalla, niin paikalla ovat taaperot nälkä- ja väsykiukussaan, eivät aikuiset ihmiset.