Lue keskustelun säännöt.
Olenkohan masentunut? Olen miettinyt jo pitkän aikaa...
05.09.2008 |
Vai muuten vain väsynyt?
Oikeastaan miehen loman aikana jo olo helpotti, mutta nyt taas alkaa olla samanlainen.
Illalla on vaikea nukahtaa ja aamulla ei jaksaisi millään herätä. Pari kolme tuntia, kun on valvonut olen ihan täysin valmis nukkumaan, mutta kun isommat lapset ei enää nuku päikkäreitä ei pääse itsekään.
Tuntuu, että olen tosi helposti lapsille vihainen. Melkein jo tekis mieli välillä olla liiankin kovakourainen... Juuri ja juuri saan oltua huutoasteella, mutta itseä huolestuttaa.
Toisaalta kaikki tuntuu yhdentekevältä ei vaan jaksa, ei jaksa, ei jaksa ja minulla on oikeasti kaikki tosi hyvin. Ei mitään valittamista. Olen kuitenkin ajatellut helpottaisko tää, jos vaihtais koko elämän tai lopettais...
Uusinta vauva-lehteä luin ja siitä masennuksesta myös ja jotenkin ajattelin, että se sopisi tavallaan minuun, mutta toisaalta kai minulla aika paljon paremmin menee ja nukun kuitenkin. Eikä tää ihan synnytyksen jälkeistä masennustakaan ole, kun nuorin jo reilusti yli yksi.
Voinkohan olla maanis-debressiivinen?
Kommentit (2)
http://www.tohtori.fi/?page=591031
Ja käy ihmeessä neuvolassa puhumassa kaikesta mikä huolestuttaa. Ei kannata yhtään pelätä sitä.
Sulla on tollasia kuoleman ajatuksia, jos oikein tulkitsin. Sellaisia ei kannattais kovin pitkään päässään yksin pyöritellä.
Minä olen saanut masennukseen apua, olin äitinä vähän saman tyyppisessä tilanteessa. Sain keskusteluapua ja mielialalääkkeet. Lääkkeet auttavat parhaiten siinä, että se turruttava alakulo ja toivottomuus väistyvät, niin näkee vähän elämää laajemmin ja osaa nähdä syitä masennukselleen ja jaksaa nousta, tehdä olosuhteilleen jotain. Minä esimerkiksi jaksoin lähteä osa-aikatöihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisitko vaikka neuvolassa jutella asiasta? Käydä vaikka kokeilumielessä psykologilla tms.?
Ystävälleni gynekologi myös kirjoitti mielialalääkkeitä hänelle, oli sanonut että kannattaa kokeilla jonkin aikaa ja että eivät ole niin "vaarallisia aineita" kuin onesti ajatellaan. Ja ystävälleni näistä oli suuri apu.
Täytyy sanoa että itselläni on samanlaisia mietteitä ollut viime aikoina. En tosin missään nimessä elämän loppumista haikaile yhtään, mutta muuten aika samat fiilikset.
Meillä nuorimmainen 1,5v, esikoinen 5v. On tosi saamaton olo usein. En tiedä sitten turruttaako tämä kotona "oleskelu" (olen hoitovapaalla vielä) näin pahasti, olenko vain väsynyt vai kenties vaan laiska ihminen? ;)
Hyviäkin hetkiä on, mutta pinna palaa etenkin esikoisen kanssa vähän väliä, lähinnä se ihme vetkuttelu (esim. pukiessa) ja turha kitinä väsyttävät. Ja kuopus on pahimmassa kiipeilyvaiheessa ja koko ajan saa vahtia.
Kuopuksella myös tosi rankka alkuvaihe elämässään, ja vieläkin sairastelee "normaalia" rankemmin välillä, sekin on vienyt ja vie edelleen voimia.
Mutta toisaalta, kai tämä pikkulapsivaihe, ja lapsiperhe-elämä sitten muutenkin väsyttävät. Koetan ottaa itselleni lepohetkiä kun vaan voin. Esikoinen on tarhassa 3pv/vko, ja se on ollut meille hyvä juttu, kaikille. Niinä päivinä yritän pyhittää kuopuksen päikkäriajat myös itselleni- en pelkästään pyykkivuorille ;)
Ja olen koukussa nelosen "kotirouvaohjelmiin", myönnän :)
Tsemppiä sinulle. Hae apua jos siltä oikeasti tuntuu usein ja pitkään..yritän tehdä näin itsekin..
(Ja jonkin verran olen minusta saanut apua Omega3 rasvahappokapseleista+ B-vitamiinilisästä-ehkä niissä jotain taikaa on? Kannattaa kokeilla.)