Leivotaanko teillä tänä viikonloppuna?
Kommentit (11)
Perinteisiä voisilmäpullia olisi tarkoitus leipoa :3.
Suklaamuffineja. Näin unta että tein suklaamuffineja joihin laitoin kokonaisen Fazerina-palasen ennen uunia. Teen sellaisia huomenna tai ylihuomenna.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Mutakakkua toivoi synttärisankari. Samalla voisi tehdä pitsaa ja ehkä sämpylöitä tai focacciaa.
Munkkeja leivon, munkkeja parin kappalein ja koko viikonlopun.
Ehkä, riippuu fiiliksestä. Toisaalta tekisi mieli tehdä pellillinen sellaista 80-luvun retropizzaa ja on mielessä käynyt rahkapiirakkakin, mutta sen taidan jättää pääsiäiseksi. Lisäksi näin jossain mokkapala-kääretortun ohjeen jota sitäkin tekisi mieli kokeilla..
Ainainen yksinolo saa vaan jotenkin mut passivoitumaan ja tällaiseksi "aikojaksi" jonka tekisi mieli tehdä sitä ja tätä, mutta sitten se jää kuitenkin tekemättä ja evvk. Lisäksi leipomuksissa on aina se, että niitä tulee ihan hirvittävän paljon yhdelle ihmiselle ja tuollainen kääretorttukin tulee jo lopulta korvistakin vaikka olisi kuinka hyvää.
Sunnuntaisin leivon jos leivon mutta en makeita leivonnaisia. Puuronjämistä rieskoja, pinaattilättyjä tai kuitupitoinen pizzanpohja taikina jääkaappiin seuraavalle viikolle. Kuitupitoisuus tärkeintä lisäten vehnä ja kauraleseitä.
Makeista tuotteista jäätelöö ja karkkia silloin tällöin karkkipäivänä.
Leivoin viime viikolla, eläkeläisellä ei oo viikonloppuja ;), korvapuusteja. Muutaman söin paistolämpöisenä ja loput pakastin 2 kpl pusseissa. Yksinelävänä ei paljon viitsi leipoa muuta kuin pullaa tai muuta minkä voi pakastaa, muista tulee "pakkopullaa" kun pitäis viikko syödä yhtä ja samaa ettei pilaannu. Mokkapalat ja porkkanaleivokset (niitä tekis mieli) eivät oikein kestä pakastamista :( Vai kestävätkö, kellään kokemusta?
Edellisen leipomiskerran korvapuustien syöminen kesti melkein kaksi kuukautta!
Leivoin jo tänään kun sähkö on halpaa ja la lähdetään reissuun.
Toskakakkua, sämpylöitä, quichea. On sitten mitä ottaa kun tullaan yömyöhällä kentältä kotiin muutaman viikon kuluttua.
Kertokaa joku hyvä leipomusresepti, jossa ei ole kanamunaa.
Osaan kyllä googlata, mutta haluausin jonkun hyväksi ja herkulliseksi todetun. Pari viikkoa sitten tein jotain vegaanisia suklaaneliön tapaisia ja pieleen meni. Heitin roskiin.
Kyllä. Teen sämpylöitä kaurapuurosta.