Miksi tuossa Sinkkuillallinen-ohjelmassa tehdään noin vaitavan suuria annoksia?
Kommentit (8)
Onhan noi jauhelihakastikkeet joissa liha vaan heitetään ketsupin joukkoon pannulle ihan kauheita.
Oma Profiili kirjoitti:
Sopivan kokoisia omaan silmään, ehkä eivät vaan kehtaa syödä.
Ehdottomasti sopivan kokoisia!
Taitaa olla brittiläistä. Ja usein näyttävät vaan närppivän syötäviä. Onkohan ohjelmasta syntynyt koskaan pariskuntia?
Nämä ohjelman esiintyjät on useimmat tavallisia pulliaisia, omine ruoanlaittotaitoineen. Moni on sanonut, ettei ole koskaan ennen valmistanut illallista toiselle. Tai koskaan ennen leiponut. Jne.
Jos jossain on yleensä vikaa, niin siinä ruoan esillepanossa. On isot, epämääräisen näköiset kasat lautasella ja kulhot tursuavat reunojen yli sottaisen näköisesti.
Ja kuulemma joskus on toivomista maussakin, mutta yleensä ruoat ovat olleet treffiseurasta ihan maistuvia.
Itse hämmästelen joka kerta ohjelmaa katsoessa, kuinka kaikki osaavat tehdä alkuruokia, pääruokia ja jälkiruokia, leivonnaisia. Myös miehet. Monet ensimmäistä kertaa tekevät sillä reseptillä ruokaa, joka on siinä treffi-illassa.
Sen takia itse katson Sinkkuillallista, että saan katsella tavallisten ihmisten ruoanlaittoa ja kotia.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla brittiläistä. Ja usein näyttävät vaan närppivän syötäviä. Onkohan ohjelmasta syntynyt koskaan pariskuntia?
Äärimmäisen harvoin tuossa ohjelmassa syntyy pariskuntia. On varmaan kaikista television deittailuohjelmista huonoin onnistumisprosentti. Minusta vaikuttaa, että monet osallistujat eivät oikeasti edes etsi parisuhdetta, haluavat vain naamansa telkkariin. Useinhan he ovat jotain wannabe-julkkiksia.
Toivon aina ettei musta mies ja valkoinen nainen päädy yhteen.Onneksi ei usein niin tapahdukkaan.
Kahdelle on vaikea valmistaa. Neljälle olisi optimaalinen määrä.