Millaisia vaatteita lapselle eskariin? Poika on ollut kotona hoidossa (tai mummolla) etta ei aavistustakaan mita kaikkia vaatteita pojalle pitaa hankkia kun lahtee syksylla eskarii
Kommentit (21)
eli ostat sellaisia missä lapsi on tähänkin asti viihtynyt, esim oloasuistakin löytyy laadukkaita ja kauniita pukuja.
college. Ehdottomasti ehjät ja puhtaat, muuten ei merkeillä/malleilla väliä. Eskarissa ollaan jo melkein koululaisia ja halutaan olla siisteissä vaatteissa. Näin ainakin meillä.
. Toiset kumpparit oli kotona. Sisävaatteet ihan vaan sellaiset, joissa lapsi viihtyy ja ei tartte varoa niiden likaantumista.
vuodenajan mukaan. Ulkovaatteina kauniita takki-housu -yhdistelmiä ja muutamia haalareita. Lähes kaikki vaatteet ovat ns merkkivaatteita, mutta se ei todellakaan tarkoita, että niitä tulisi varoa. Annan lasteni touhottaa kaikenlaista eikä sotkua tarvitse varoa. Pidän kauniista vaatteista ja haluan suoda myös lapsilleni oikeuden sellaisia käyttää.
Kumpikaan lapsistani ei ole koskaan pitänyt " nynnyvaatteista" eli collegepuvuista varustettuna muumien, puuhapetejen tai minkä-lie-otusten kuvilla yhdistettynä useimmiten jarrusukkiin. En ymmärrä, miksi lasten pitäisikään näissä rumissa vaatteissa kulkea. Myös kauniit ja siistit vaatteet ovat leikkivaatteita, ainakin meillä. Ja mukavuus on meillä yhtä tärkeä asia kuin vaatteen kauneuskin. Ikinä en ole sellaista vaatetta tytöilleni ostanut, mikä heidän mielestään ei ole mukava päällä.
niin ei se ole aikuisen tehtävä selittää että olet liian iso noita pitämään. Siitä olen samaa mieltä että siistit ja ehjät pitää olla. Ja jotain vaihtovaatetta, vaikka ei vessavahinkoja enää pelkäisikään niin leikeissäkin roiskuu. Meillä on eskarilaisilla kuravaatteet käytössä, ja kovia pakkasia varten villapuvut. Ja sitten normaalit ulkovaatteet eri säihin.
Kyllä kaikki lukijat huomasivat erinomaisuutesi. Toivottavasti kauniisti puetut lapsesi ovat myös onnellisia.
ulkoilussa huomioitava säänkestävyys. Kaksiosainen ulkoilupuku (tai haalari) välikaudeksi ja talveksi ja lisäksi sadevaatteet & kumisaappaat.
Ja aiempiin kommenttina että ainakaan meillä ei kotonakaan tulla hiekkasissa farkuissa sisälle, joten miksi se pitäisi sallia eskarissa...
On totta, että koululaiset käyttävät pääsääntöisesti farkkuja ja collegea/rentoa neuletta/t-paitaa, mutta pienemmillä on yleensä vielä college-housutkin. Ainakin siis näin talvella, kun housut pitää pukea haalarin tai ulkohousujen alle.
Meidän eskarilaisella pojalla on kaappi täynnä farkkuja ja sammareita, jotka hankin kun ajattelin, ettei eskari enää halua pitää college-housuja, mutta ei hän niitä suostu käyttämään. Ryhmässä on paitsi eskareita myös viskareita, eli 4-6-vuotiata, jotka aloittavat eskarin ensi vuonna...Ja kaikki käyttävät samoja, mahdollisimman mukavia vaatteita. Yleensä collegepaitaa ja -housuja. Vaatteiden ei kannata olla kovin hienoja, sillä askarteluissa ja piirtämisessä usein tulee tuhrua, mutta tietysti voi vähän jo katsoa printtejä ym. ja valita sellaisia " ison pojan" vaatteita. Jonkin verran eskarilaiset, tietysti riippuen lapsesta, jo nimittäin katsovat vaatteisiin. Meidän poika haluaa laittaa aina tietyn batman-paidan. Myös spiderman on aika kova juttu ryhmässä. Kummipoikani, joka on saman ikäinen, taas asuu paikkakunnalla jossa käydään eskarissa koulun yhteydessä. Hänelle kelpaavat vain farkut, joita isommatkin koululaiset käyttävät.
Ulkovaatteina eskareilla on aika usein kaksiosainen asu. Kieltämättä jotkut 6-vuotiaat pitävät vauvamaisena haalareita, ja siitä saattaa lapsi huonolla tuurilla jopa kuulla tarhassa. Talvella siis toppatakki ja -housut ja keväällä/syksyllä kaksiosainen tuulipuku. Sitten ihan lämpöisillä keleillä olen pitänyt ulkohousuina ihan farkkuja, mutta silloin täytyy sisähousut olla erikseen. Ei siis samoilla farkuilla ulos ja sisään.
Useimmissa tarhoissa vaaditaan lisäksi sisätossut, ja joskus esim. jumppavaatteet (shortsit tai verkkarit ja t-paita), mutta niistä kyllä sitten mainitaan erikseenkin tarhan alkaessa. Muista myös viedä vaihtovaatekerta tarhan kaappiin/lokeroon.
ei tosissaan, toivottasti omat lapseni saavat mieluummin lastesi kaltaisia ystäviä kuin noita joitakin :)
Ostat parit farkut ja parit siistit college-housut alkuun. Annat lapsesi sitten päättää, kumpia pitää mieluummin. Sitten jotain suht siistejä college-paitoja, pitkähihaisia t-paitoja tai neuleita. Esim. H&M:stä saa edullisesti juuri sellaisia " pienten isojen poikien vaatteita" , joiden printtejä ei tarvitse eskarilaisen hävetä, mutta jotka ovat mukavia, eikä haittaa jos vähän sotkeentuvat.
En minäkään kyllä enää mitään puuha pete-printillisiä collegeja, tai nuhjuisia pastillisävyisiä verkkareita eskarillani käytä, ja vähän katson, että lapsi näyttää sellaiselta...noh, eskarilaiselta. Mutta ei siitä pukeutumisesta mitään paineita tarvitse ottaa. Eivät tuon ikäiset vielä mistään merkeistä mitään tajua.
Sitten vaihtovaatteet, sisätossut ja kuravaatteet pitäisi aina löytyä tarhasta. Muuten normaalit sisä- ja ulkovaatteet.
hän vielä on. Sitten kun muutamalla lapsella on ne kaksiosaiset ja alkavat haukkua muita joilla on haalarit, niin kohta pitää kaikilla olla kaksiosaiset. Tosi tyhmiä vanhempia, jotka tään aloittaa liian aikaisin. Jos kaikilla olisi haalarit, niin kukaan ei osaisi kaivata niitä kaksiosaisia. Haalarit on pajon paremmat lumihangessa peuhatessa.
(= pukeutua samalla tavalla, ku se on niin söpöö)????
Toivottavasti et noita idioottimaisia nynny-vaate juttuja puhu lastesi kuullen, tosi aikuisen puhetta, huh huh!
Asumme asuinalueella, jossa onneksi edelleen halutaan panostaa lapsiin, heidän elämänlaatuunsa, heidän harrastuksiinsa ja heidän pukeutumiseensa, joten eipä näitä resupekkoja rikkinäisissä ja epäsiisteissä vaatteissa (joihin mielestämme vanhanaikaiset collegepuvut kuuluvat) eskarissakaan näy.
Ja ei, emme asu Espoon hienostoalueella vaan maalla, pienessä kaupungissa, jossa avoimuus, rehellisyys ja lasten paras kaikessa suhteessa ovat yhä pienen yhteisömme perusta. Ja lapset voivat oikeasti hyvin, kun heistä välitetään aidosti=)
Vierailija:
Asumme asuinalueella, jossa onneksi edelleen halutaan panostaa lapsiin, heidän elämänlaatuunsa, heidän harrastuksiinsa ja heidän pukeutumiseensa, joten eipä näitä resupekkoja rikkinäisissä ja epäsiisteissä vaatteissa (joihin mielestämme vanhanaikaiset collegepuvut kuuluvat) eskarissakaan näy.Ja ei, emme asu Espoon hienostoalueella vaan maalla, pienessä kaupungissa, jossa avoimuus, rehellisyys ja lasten paras kaikessa suhteessa ovat yhä pienen yhteisömme perusta. Ja lapset voivat oikeasti hyvin, kun heistä välitetään aidosti=)
Aj
Et ole ilmeisesti oikeita resupekkoja nähnytkään?
Resupekkoja ovat lapset, joiden vanhemmilla olisi kaikki edellytykset pitää lapsestaan parempaa huolta, mutta ei viitseliäisyyttä panostaa edes lapsensa pukeutumiseen, puhumattakaan kaikesta muusta. Sosiaalitapaukset ovat aivan asia erikseen.
Miten ne muka voisi survoa haalarin alle. Eivätkö ne purista ja kiristä ja ole epämukavat?
Tytön luokalla suurimmalla osalla on ihan tavalliset vaatteet, eli trikoopaitoja ja college/trikoohousuja. Monilla tytöillä sukkahousut ja hame tai mekko.
Ja ulkovaatteina säänkestävät haalarit tai kaksiosaiset puvut. Eskarissa pidetään vielä kurahousujakin.
Rukkaset voi olla myös pitkävartiset ja käytännölliset, samoin huppuhattu ja tarvittaessa kovalla pakkasella vielä kypärämyssykin alushattuna.
Eli meillä (maalla) ainakin käyttävät käytännöllisiä haalareita ulkona.
Meidän poika kanssa mieluiten pukee collegehousut eskariin. Olen hänelle hankkinut sekä siistejä collegepukuja (jotka kahden käytön jälkeen on polvista vähemmän siistit...), sekä erilaisia puuvillahousuja ja pehmeitä sammareita. Farkut ovat hänelle lähinnä kirosana näin haalariaikaan.
Paitoina on yleensä pitkähihainen trikoopaita, kun hikoilee collegessa.
meidän eskari-ikäiset eivät juuri collegehousuja halua pitää. Sisävaatteina farkut, sammarit yms.